keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Haaveita, unelmia, päivänkakkaroita ja auringonpaistetta


Leinolan blogissa vieraillessani bongasin jutun aarrekartasta. Kirjoitus sai minut oitis kaivelemaan kaappejani ja etsimään omia aarrekarttojani. Olen tehnyt kolme aarrekarttaa elämäni aikana. Kiinnostuin aarrekartasta noin kymmenen vuotta sitten, kun luin lehdestä artikkelin aiheesta. Päätin kokeilla karttaa ja lopputulema on kuvassa. Kartta on rapistunut vuosien saatossa ja osa kuvista on pudonnut matkan varrella, mutta kyllä tästä idea selviää. Aarrekartan juju lyhykäisyydessään on se, että haaveet ja unelmat konkretisoidaan paperille. Ja alitajunta on siitä ihmeellinen, että se alkaa työstää konkretisoituja asioita. Itse muistan vieläkin, mitä mietin omaa ensimmäistä karttaa tekiessäni. Ja tuosta kartasta on toteutunut useampikin asia, niistä suurimpana ja ihanimpana saavutuksena oma talo.

Hyvä ystäväni, tai oikeastaan melkein kuin rakas pikkusisko, on juuri perustanut oman yrityksen. "Melkein pikkusisko" siksi, että ensimmäisestä tapaamisestamme on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta ja vaikka välillä olemme olleet vähemmän tekemisissä, on sielujen sisaruus aina yhtä vahva tavatessamme. Ja ilokseni äskettäin kuulin, että hän järjestää uuden yrityksensä puitteissa mm. aarrekarttakoulutuksia. Ideoimme yhdessä ko. koulutuksen pidettäväksi Kasperiinan tiloissa toukokuussa. Tarkempi ajankohta on vielä auki ja ilmoitetaan myöhemmin, mutta tarkoituksena on, että kokoonnumme kahtena eri iltana.
Voit tutustua aarrekarttakoulutukseen Olonilo -yrityksen nettisivuilta tai kysyä sähköpostílla lisätietoja sirpa.arila@olonilo.fi Varaa jo paikkasi alustavasti, sillä vain rajoitettu joukko mahtuu mukaan!
Unelmointiterveisin Merja Kasperiinasta

1 kommentti:

ilona kirjoitti...

Aika kiva tuo aarrekartta-idea.Itse listailen jatkuvasti haaveitani/suunnitelmiani paperille,joten minulla taitaa olla jatkuva aarrekartan teko:)No mutta mitäpä elämä olisi ilman unelmia ja tavotteita!!Kiva blogi ja ihanaa että muutkin remontoivat vanhoja taloja!Nettikauppasi on myös kiva-ja ne uutuudet tosi ihania:)