sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ensimmäinen enkeli uunista ulos



Päivän hiihtolenkki takana ja nyt riittää taas virtaan Tilda-juttujen värkkäämiseen. Pakkasasteita oli vain kymmenen ja sää oli oikein sopiva - suksi luisti ja pito oli kohdallaan. Kiva huomata, että pakkaskeleihin on jo tottunut, toivottavasti tällaisia kelejä jatkuisi koko talven ajan. Tosin täällä etelässä pakkanen tuntuu yleensä kylmemmältä kuin sisämaassa. Unelmassa kävimme hiihtämässä -20 C kelissä, eikä se tuntunut liian kylmältä. Täällä taas en hevin lähde ladulle moisella pakkasella. 

Ensimmäinen enkeli valmistui ja se matkaa Unelmaan, kuinkas muuten. Tämän neitokaisen nimi on Anniina ja hän hihittelee itsekseen tuossa sohvallamme. Mikä lie neitoa niin kovasti naurattaa :) Lisää enkeleitä on tulossa, seuraavaksi taidan tehdä pari yöpukuenkeliä lapsille.



Kävin viime viikolla pikaisesti alessa ja löysin oheisen kankaan. Tai oikeastaan ystäväni löysi sen minulle, hän on ihan haka ostoksilla ja tekee loistolöytöjä edulliseen hintaan. Sanoinkin hänelle, että ensi kerralla pyydän hänet lounaspalkalla koko päiväksi ostoksille mukaan, niin säästyy rahaa ja aikaa ;) Tuo kangas on ollut edellisessä elämässään verho ja mielestäni hieman levoton toimittamaan sitä virkaa. Mutta Tilda-hahmoille siitä saa loistavia vaatteita, kangaspalat ovat juuri sopivan kokoisia vaatteita silmällä pitäen. Ja kankaassa on tosi hyvät tildamaiset kuosit.

Nyt jatkuvat ompeluprojektini, leppoisaa sunnuntaiehtoota!

Terkuin Merja

6 kommenttia:

Rilla kirjoitti...

Nätti tuli! Kangasostoksille pitäisi ehtiä itsekin. Jotain uutta ja kivaa. Omat projektit on olleet lähiaikoina kovin pieniä.. Tyyliin avaimenperä. No, sainpahan jotain blogiin vietävää :D

kati kirjoitti...

Kaunis enkeli! Tänään oli kyllä meilläkin todella kaunis talvikeli. Kävin tytön kanssa hiihtelemässä myöskin ;)

Merja K kirjoitti...

Hei Rilla, täytyykin käydä blogissasi katsomassa avaimenperääsi. Eikä sen ompeluksen tarvitse aina olla niin suurta :)

Heissan Kati, teillä taisi paistaa aurinko, meilläpäin oli pilvistä

Sanna kirjoitti...

Tosi soma enkeli. :)

SeriL kirjoitti...

Hihii, enkeli on mainio, tulee itsellekin hyvä mieli :D Nyt on täälläkin pakkanen laskenut, tänä aamuna vain alle 10, jee! Unelmakaan ei enää niin kovin palele :))

Teija kirjoitti...

Suloinen enkeli, samoin ed. postauksen korutelineet. Ja kangas oli loistolöytö! Kiva tehdä löytöjä, jotka tulee oikeesti tarpeeseen.

Ja hiihtokelit jatkukoon! :)