perjantai 29. elokuuta 2008

Matkailu avartaa


Viikonloppu vaihteeksi käsillä ja hieman ihmettelen, mihin tämä viikko katosi?? Tänään on taas synttärijuhlat, mutta ei haittaa, olen nauttinut elokuun ihanasta juhlahumusta. Sääli että tämän jälkeen juhlat loppuvat ainakin toistaiseksi. Ja tällä kertaa lapset menevät mummin luo yökylään, joten ei ole edes kiire kotiin. Luksusta!
Huomenna kurvaamme Unelmaan, mutta joudumme valitettavasti lähtemään sieltä sunnuntaina jo ajoissa pois. Mies suuntaan ensi viikoksi Aasiaan ja tylsää kyllä, lento lähtee jo sunnuntaina iltapäivällä. Kaukokaipuu taas iskee meikäläisenkin mieleen ja hassua kyllä, olen alkanut jopa lämmetä Aasialle. Ennen olympialaisia ja niiden aikana tuli paljon ohjelmia Kiinasta ja kun niitä katsoin, tuli sellainen olo että tuonne olisi kiva mennä.
Syy miksi en erityisemmin pidä Aasiasta johtuu seuraavasta tapahtumasta. Olin nimittäin kymmenisen vuotta sitten Hongkongissa pari viikkoa työmatkalla, töissä tuon lyhyen ajan silloisen työantajani tytäryrityksessä. Laskeutuminen Hongkongiin oli tosi jännää, sillä kone kirjaimellisesti kurvaili kerrostalojen välistä keskelle kaupunkia olevalle lentokentälle ja koneesta tosiaankin näki talojen ikkunoista sisään. Ja lentokenttä oli huima ilmestys, olin töissä lähistöllä olevassa talossa ja näin suoraan lentokentän kiitoradalle. Nyttemin kenttä on siirretty muualle, joten tuota extreme-kokemusta ei pääse enää kokemaan.
Olen todella ruokarajoitteinen, tai lähinnä minun pitää tietää mitä lautasellani on. Illallisella jos toisellakin tuo tietäminen oli hiukka hankalaa ja niinpä söin tosi huonosti tuon kaksiviikkosen aikana. Muutenkin tunsin oloni tukalaksi tuossa kaupungissa, enkä pystynyt nauttimaan muurahaispesän kuhinasta. Niinpä viimeistä edellisenä päivänä, kun olin matkalla metrolla mantereen puolelta saaren puolelle, yht´äkkiä alkoi tuntua, että ilma loppuu. Sydän hakkasi ja keuhkot tuntuivat halkeavan ja ajattelin saavani sydänkohtauksen. Kun metron ovet aukesivat, ryntäsin infopisteen luo ja sopersin jotain sekavaa. Minulle tilattiin ambulanssi ja sehän olikin sitten show kerrakseen. Soitin miehelleni ambulanssista, että kuolen tänne Hongkongiin. Mieheni tietysti hätääntyi, hän oli keskellä palaveria, kun jokseenkin hysteerinen mielitietty soittaa ja kertoo kuolevansa. Soitin myös Hongkongissa olleelle suomalaiselle esimiehelleni ja hän yritti saada tolkkua mihin minua viedään. Itsellä ei ollut asiasta aavistustakaan, mutta ambulanssimies yritti selittää pomolleni, että "st. patlik`s hotpital". Pomoni oli aivan kysymysmerkkinä, mutta onneksi hän sai jotenkin paikan selvitettyä.
Niinpä meikäläinen oli ambulanssissa matkalla sairaalaan, happinaamari kasvoilla ja varmana että kuolee. Kyllä näin jälkikäteen naurattaa, silloin ei sitten tippaakaan. Lääkäri teki diagnoosin, että sairastan menierin tautia (joku tasapainojuttu korvassa). Taas puhelin käteen ja puhelu mieheni veljelle, joka on lääkäri "mikä ihmeen menierin tauti, voinko tosiaankin sairastaa sitä? Juu et todellakkaan, kun tulet Suomeen mene uudestaan lääkäriin".
Seuraavana päivänä pääsin onneksi kotimatkalle, mutta kun kapteeni kuulutti ollessamme laskeutumassa Köpikseen, että koneen laskutelineissä on vikaa, päätin, että en enää koskaan lähde Aasiaan, jos selviän tältä reissulta kotiin. Selvisinhän minä ja tuo lupaus on pitänyt näihin päiviin asti.
Niin ja se kohtaus oli tietty hyperventilaatio, mutta kun en ollut kokenut koskaan aikaisemmin sellaista, en tietenkään hiffannut, mikä oli homman nimi. Ja ambulanssissa annettu happi vain pahensi tilannetta. Hassu tilanne, tekevälle näköjään sattuu. Katsotaan, josko kuitenkin uskaltautuisin Aasiaan pian uudemman kerran :)
Mukavaa viikonloppua!
Terkuin Merja

6 kommenttia:

Marja Kristiina kirjoitti...

Kuulostaa paniikkihäiriöltä. Siinä useimmiten oikeasti luulee kuolevansa tai saavansa sydänkohtauksen ja se on hirvittävän pelottavaa. Symppaan sinua! Ei mikään ihme, että nuo reissut jäivät vuosiksi sinulta uudemman kerran tekemättä. Mahtaisiko olla niin, että nyt jo tietäisit mitä tuleman pitää ja osaisit henkisesti varautua ruuhkaan, ruokaan, ilmastoon? Ja kaikki menisikin siksi helpommin ja voisit keskittyä nähtävyyksiin ja elämyksiin?

Lämpimät terveiset!

Sarppa kirjoitti...

Ohos olipas tarina...aika kultaa muistot, onneksi..

jaana kirjoitti...

Paniikkihäiriökohtaus minunkin mielestäni. Älä anna mokoman rajoittaa tekemisiäsi :) !

Mari kirjoitti...

Kamalia tuollaiset paniikkikohtaukset! En ole onneksi itse sellaista kokenut. Matkusta vaan rohkeasti Aasiaan:) Jos kerta on mahdollista! Rentouttavaa viikonloppua!

Mari

Maissi kirjoitti...

Hei! Hauskoja juhlia toivottelen teille ja miehellesi hyvää matkaa!!

Mielenkiintoinen tuo tapaus matkallasi. Siskollani on joskus ollut tuota hyperventilointia ja se on ulkopuolisestakin tosi kamalan näköistä. Kuitenkin, kun asian ja sen ratkaisukeinot tietää, niin se on ihan pikkujuttu. Rohkeasti vaan matkaa tilaamaan ja tervemenoa Aasiaan, jos mielesi sinne halajaa :`).

Mukavaa viikonloppua nyt kuitenkin ensin!

Susanna kirjoitti...

Huh mä en voi edes kuvitella miten kamalaa on saada hyperventilaatiokohtaus vieraassa maassa. Mä saan niitä aina välillä täällä kotomaassa... Verrattuna paniikkikohtaukseen siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että kun tiedät mitä tapahtuu, pystyt hengitystä kontrolloimalla estämään/helpottamaan kohtausta.

Hyperventilaatio helposti johtaa paniikkikohtaukseen, koska siitä toki seuraa paniikki että kuolee. Kuitenkin paniikkikohtaus, häiriöstä puhumattakaan, on eri asia kuin hyperventilaatio. Hyperventilaatio johtuu siitä että elimistö saa liikaa happea, ja sitä voi helpottaa hengittämällä palleahengitystä (vatsa liikkuu) hitaasti, tai hengittämällä pussiin/käsiin tai pullosta juodessa (tää on oikeesti hyvä, ei voi haukkoo happea samalla ku juo!).

Sori innostuin, on niin lähellä tämä aihe:D