keskiviikko 13. elokuuta 2008

Pientä värkkäystä


Tilda-addiktien sivuilla on ollut jo näkyvissä joulujuttuja ja omassa päässäkin jouluaskartelut ovat alkaneet surrata. Kaivoinkin esille Tildas Julehus kirjan, joka on oikeastaan lempparini Tilda-kirjojen joukossa. Kirjassa on 131 sivun verran aivan mahtavia ompelu- ja askarteluohjeita. Kirja on myös tosi kaunis sisustuskirja, kuvauksissa käytetyt atmosfäärit ovat silmää hiveleviä. Nyt kun vielä osaisi päättää, mistä ompelusta tai askartelusta aloittaisi. Onneksi kerrankin älyän aloittaa joulujutut ajoissa, yleensä tulee aina kiire ja viime hetken paniikki, kun jouluaskartelut jäävät niin viime tippaan.
Ajattelin myös tehdä oheisesta pakkauksesta Vintage Angel hahmon. Unelma selkeästi kaipaisi sellaista :)

Ompelurintamalla sain tänään jotain pientä aikaiseksi, kun tartuin neulaan ja kirjoin kuvassa olevan enkelikuvion. Väritin kuvion lopuksi leimasintyynyillä. Suunnitteilla on kiinnittää tämä enkeli tyynyliinaan kiinni - laitan kuvaa näytille, kunhan saan tyynyliinan valmiiksi. Unelma kaipaa selkeästi sellaistakin :)

Jihuu, helteitä on vielä luvassa!! Niitä odotellessa....

Keskiviikkoterveisin Merja

8 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Täytyykin etsiä joululehtinippu ja virittää ajatukset kohti jouluaskarteluja! Ihana tuo enkelikuvio ja odotan innolla kuvia tyynynliinasta!

Maissi kirjoitti...

Joulujuttuja sinäkin!! Minulla tosin vielä toteutus jäänyt vähemmälle.. Julehus kirjan kanssa tulee minullakin tuska, siellä olisi niiiin paljon ihanaa toteutettavaa, ettei tiedä mistä aloittaisi.. Ja kuvat siinä ovat valtavan kauniita. Ihan täysi sisustuskirja. Mukavaa joulun, mutta ensin helteiden odotusta :´)

Piipa kirjoitti...

Oi tuosta kirjasta minäkin haaveilen! Kyllä nyt varmaan kannattaisi aloitta joulun valmistelut pikkuhiljaa itselläkin..niin saisin jotain valmiiksikin.

Marja Kristiina kirjoitti...

Suosittelisitko kirjaa myös minulle, joka en tildaile tai osaa ommella senttiäkään? Siis ihan silmänruoan takia?

Lämpimin torstaiterveisin
Marja K :-)

Mari kirjoitti...

Voi miten kaunis enkeli. Ja minä omistan kaikki Tilda-kirjat, lähinnä silmän ilona:)

Mari

Nanna kirjoitti...

Hyva kun muistutit. Tuo kirja taytyykin ehdottomasti kaivaa poydanpaalle siihen pinoon, joka otetaan sitten Suomessa heti sisalle purettavaksi ja kayttoon.

Taidankin keittaa kahvit ja selata sita jo nyt. Fiilikseen paasee varmasti alyttoman hyvin, kun mika-mika-maan lampomittarissa on tanaan +44 astetta :D

Maissi kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain..

Tiia kirjoitti...

Nyt alkaa kyllä itselläkin pikkuhiljaa ajatukset siirtyä jouluun kun lukee muiden juttuja =)Tuo kyseinen kirja vain täytyisi vielä hankkia. Unelmanne saa taas hienoja elementtejä sisustukseen suunnittelemistasi töistä.

Ihanaa viikonloppua!