keskiviikko 6. elokuuta 2008

Unelman olohuone




Hölmistynyt olotilani jatkuu edelleenkin ja ihmettelenkin, mihin se kesä oikein katosi!! Leijonaluonteena rakastan auringonpaistetta ja koska tänä kesänä en ole sellaisesta päässyt nauttimaan, tuntuu kuin kesää ei olisi ollutkaan :(
Lueskelin juuri tuota ennen lomaa laittamaan postausta ja katselin to do -listaa. Enpä juurikaan ehtinyt tehdä noista asioista mitään. Loma meni oikeasti Unelman kimpussa, en ollut tajunnutkaan, miten paljon juttuja oli vielä tekemättä. Toisaalta oli hyvä, että aurinko ei paistanut, niin malttoi tehdä remonttijuttuja ja sai projektin puserrettua tähän jamaan. Eli sisällä hommat ovat viittä vaille valmiina. Jalkalistat ja eteisen tapetti puuttuvat, muuten kaikki remonttihommat on tehty. Kalusteita tms. puuttuu joistakin huoneista, mutta sen homman hoidan ajan kanssa.
Ohessa on kuvia Unelman olkkarista. Keväällä minulla oli ajatuksena laittaa aikalailla valkoinen sisustus, mutta kun aloin miettiä verhoja ja tekstiilejä, jotenkin aloin kuitenkin kaivata värejä. Lopputulemana siis vaaleat kalusteet, mutta värikkäät tekstiilit. Verhoista piti ensisuunnitelman mukaan tulla valelaskosverhot, mutta kun olin yhden sellaisen ommellut, se ei istunut mitenkään ikkunan päälle. Uusi suunnitelma ja sain onneksi verhot muutettua pienellä vaivalla "rullaverhoiksi". Nyt verhot ovat kovastikin mieleen :)
Työt odottavat, joten sorvin ääreen mars! Niin ja kiitos kaikille onnitteluista, lämmittävät kovasti :)
Keskiviikkoterveisin Merja

15 kommenttia:

Jole kirjoitti...

Aivan ihanat nuo verhot! Ja tietysti koko muukin sisustus =)

Merja K kirjoitti...

Moikka Jole :) Se vihreä pilkkukangas Hemtexistä päätyi sitten lopulta verhoihin. Oletko kuullut muuten mitään kuvauksesta? Minä en ainakaan ole??

kati kirjoitti...

Minäkin huikkaan vielä myöhästyneet onnittelut täältä remonttipölyn seasta. Hauskoilta kuulostivat kemunne ;)!

Ja ihanalta näyttää Unelman olohuone. Tekstiileillä on kyllä niin helppoa vaihtaa tunnelmaa kun taustalla on vaaleat kalusteet ja pinnat. Hyvältä näyttää!

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä Unelman olohuone nimensä veroinen! <3 Ottaisin tuollaisen milloin tahansa kotiimme!

Terkuin,
Puutarhaunelmia

Ps. Huomaathan, että blogini osoite on muuttunut:) http://www.puutarhaunelmia.net/

magi kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut ja tosi kavalta näyttää unelmassa!

Jaana kirjoitti...

Merja, en ole unohtanut sinua, vaikka lopettelinkin välillä jo blogini pitoa! Niin kaunis, tämä teidän Unelmanne! :)

Mari kirjoitti...

No onpas sievä! Ihastuttavat verhot... Ja tuo valkoinen tekee niin raikkaaksi tunnelman:)

Mari

mimosamamma kirjoitti...

Tervehdys Unelmaan!
Joka siis on nimensä veroinen paikka:) Valtavan kauniiksi olet sisustanut valoisan olohuoneesi, silmäruokaa parhaimmasta päästä:))

Terveisin Marja

Sarppa kirjoitti...

Kaunis ja suloinen olkkari Unelmassa..

Katja - Bag End kirjoitti...

Voi herttanen kun on ihana olohuone. Värikkäät tekstiilit sopivat tuonne kuin nappi silmään. Piristävät sateisinakin päivinä :-)

T. Katja

Marja Kristiina kirjoitti...

Niinpä niin, värit ovat tekemässä comebackia ja hyvä niin. Upealta näyttää, teillä on Unelmassa kyllä miljoonan taalan ihanuus. Rento ja silti elegantti tunnelma, me love!

Jannie Funster kirjoitti...

I LOVE IT!!!!! So charming and pretty, so refreshing.

Heini kirjoitti...

Voi että miten kaunis sisustus! nuo värit tuovat tosiaan ihanan säväyksen valkoiseen. Kaunista kaunista :)

Noora kirjoitti...

Todella kaunis olohuone. :)
Mikäs tuolla olisi oleskellessa..

Ninnu kirjoitti...

Tulipa semmonen kysymys mieleen, että miten avio/avopuoliso suhtautuu romanttiseen sisustukseen ja hempeisiin väreihin? Oma ukko kun on aika kranttu ja suhtautuu kriittisesti sisustusintoiluuni.