maanantai 4. elokuuta 2008

Väsynyt mutta onnellinen




Pakko laittaa pikku päivitystä tänne blogiin, vaikka olo onkin kuin avaruudesta tipahtaneella (tosin en kyllä ihan tiedä, miltä tuollaisella henkilöllä mahtaa tuntua, mutta voisin kuvitella että tältä ;)...) Nimittäin juhlat on juhlittu ja piiiiiitkä loma vietetty, eikä oikein vielä tajuakaan, että paluu arkeen on alkanut.

Täytyy kyllä sanoa, että viime viikonlopun juhlat olivat mitä mainioimmat. Olen ollut monissa tosi hauskoissa juhlissa, mutta nämä omat nelikymppiset nousevat kyllä ehdottomasti listan kärkeen. Osasin ottaa juhlista kaiken mahdollisen irti, enkä stressannut yhtään. Kaikki vieraat olivat myös iloisella juhlatuulella ja tuntuivat viihtyvän.

Aloitimme juhlinnan jo perjantain, kun bestikseni olivat saunomassa ja virittämässä juhlatunnelmaa (eka kuva kattauksestamme). Illan päätteeksi kävimme Lahdessa joraamassa ja onneksi jalka kesti. Tikit kun sain vasta pois juhlaa edeltävänä päivänä.

Lauantaina siipat ja muut hyvät ystävät liittyivät seuraamme ja juhlahumu senkun jatkui. Pelailimme mm. ulkosalla erilaisia pelejä. Hauskin aktiviteetti oli ehdottomasti tietokilpailu, jonka 9 v. esikoisemme oli meille tehnyt. Hän oli valinnut kysymykset Guinnesin ennätysten kirjasta. Eniten riemua herätti kysymys "montako rintaliiviä on avattu minuutissa". Eräs joukkueista oli sitä mieltä, että 300 ja jatkoimme edelleenkin sunnuntaiaamun brunssilla spekulointia siitä, että mitenhän se olisi käytännössä mahdollista :) Suurin osa juhlijoista jäi siis yöksi ja saimme nauttia juhlatunnelmasta vielä sunnuntainakin.

Koska sää helli meitä, saimme syödä lauantaina ulkona ja ruoka oli kyllä loistavaa. Sen toimitti meille paikallinen pitopalvelu Pito-Piiat. Ja tietty kunnon synttäreihin kuuluu vielä joraus uudemmankin kerran eli Unelman olohuone sai toimia discona. Tanssimme aamukuuteen (!!) ja hiukka painaa väsy vieläkin, koska ensimmäisenä iltana tuli valvottua neljään ja toisena aamuna painoin pään tyynyyn puoli seitsemältä aamulla. Huh, mutta kuten sanottu, otin näistä juhlista kaiken irti.

Mahtava "omistaa" ihania ystäviä. Ja mikäs sen parempaa kuin iloiset juhlat hyvässä seurassa. Kiitos teille kaikille, teitte päivästäni ikimuistettavan!!

Terkuin Merja melkein 40 vee

13 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Voi mitä kauniita kattauksia!! Mukava kuulla, että juhlanne oli oikein onnistunut. Minusta tuntuu, että kyllä ne omat juhlat on aina jotenkin niin ihania, kun ympärillä on vain ja ainoastaan omia, läheisiä ystäviä.

Mekin muuten pelailimme synttäreillämme ja meillä mukavimmaksi osoittautui mölkky -peli. Tosi hauskaa, aika kului mukavasti.

Onneksi jalkasi ehti parantua ja tanssi onnistui, jotenkin se jalka alkaa vipattaa mukavissa juhlissa :´)

Meillä vasta lomakuu, joten toivotaan edes vähäsen vielä lämmintä..

Mukavaa paluuta arkeen ja jaksuja tulevaan viikkoon!

Sanna kirjoitti...

Moikkis ja mukavaa kun olet palannut. :)

Teillä oli varmaan mukavat bileet, meilläkin juhlitaan ensi kesänä pyöritä (kröhöm) ja jotain yhtä mukavaa kun saisi aikaiseksi niin olisipa hienoa.

Pöytäliina on ihana, mahtaako noita olla jossakin myynnissä? Tuo kuosi on nimittäin aivan älyttömän kaunis! Kauniit kattauskuvat muutenkin, ei ihme jos vieraat ovat viihtyneet.

Leppoisaa paluuta arkeen, kyllä se siitä.. pikkuhiljaa. :)

Titti kirjoitti...

Aurinkoista onnea ja lämmin rutistus! =)

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä kaunis tuo kattaus!

Kuulostaa siltä, että olette juhlineet rankemman päälle jos 6 asti on tanssahdeltu ;)Mikäs sen mukavampaa kun viettää aikaa läheisten seurassa juhlien! Niitä hetkiä on yleensä melkeimpä liian vähän niin oikenin, että otitte kaikki irti onnistuneesta illasta.

Terkuin,
Puutarhaunelmia

Nora kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa juhlaviikonloppusi. Oikein paljon onnea vielä!

Mari kirjoitti...

Varmasti olleet kivat juhlat... Mutta rankat;) Juhlinta vaatii aina veronsa. Oikein paljon voimia arjen aloitukseen!

Mari

Marja Kristiina kirjoitti...

Voi että kuulosti hauskalta!!! Oi jospa oisin saanut olla muuuukaaaanaaaa *laulaa*

Sydämen pohjasta onskuja [melkein] nelikymppiselle, se on ihana ikä ja odotan sitä innolla.

Ihanaa, että ehdit vierailla ja että olet palailemassa. Kaipasin!!!! Myös 'lenkkiseuraa'!

Tarja kirjoitti...

Onnittelut täältäkin ja kiva, kun olet taas "maisemissa" :o)

Tiia kirjoitti...

Onnea kovasti paljon! Juhlat ovat mukavia ja varsinkin juuri silloin kun on kaikilla hauskaa. Kaikki jaksaa juhlia aamuun asti. Kauniisti olet koristellut ja Unelmanne on kyllä unelmaisen kaunis!

Unknown kirjoitti...

On kauniit kattaukset ja juhlat kuullostavat mukavilta:) Onnittelut:))

Ansku kirjoitti...

Paljon onnea synttäreiden johdosta!

Nanna kirjoitti...

Paljon Onnea!!

Ma en kesta, haluan myos joskus osallistua synttareille tai bileisiin, joissa on noin kaunis kattaus!! Kattaus on ehdottomasti jo puoli ruoka, mutta uskon, etta teilla myos tarjoilu on ollut kohdallaan!!

Sarppa kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut, juhlanne kuulostivat erittäin mukavilta..