lauantai 22. maaliskuuta 2008

Sisustuksellinen sekametelisoppa





Muuttaessamme seitsemän vuotta sitten nykyiseen taloomme, halusin selkeitä linjoja, yksinkertaisia huonekaluja, ei mitään rönsyjä. Tyylini on sittemmin kovasti pehmentynyt ja tullut "romanttisemmaksi" ja jos rakentaisimme uudestaan, haluaisin aivan erilaisen talon. Tosin nyt kun meillä on Unelma, voin toteuttaa siellä kaikki romuromanttiset haaveeni ja koti voi jäädä tällaiseksi.

Vuosien varrella olen kuitenkin lisännyt kotiimme "pehmentäviä" juttuja ja koti onkin tällä hetkellä pienoinen sillisalaatti. Olen juuttunut jonnekin modernin ja romanttisen välimaastoon. Tosin minua itseäni se ei haittaa lainkaan ja pidänkin eräänlaisesta ristiriidasta, joka kodissamme vallitsee.
On mielenkiintoista huomata, miten maku ja mieltymykset voivat muuttua kovastikin vuosien kuluessa. Eräälle ystävälleni on käynyt juuri päinvastoin kuin minulle. Hänen sisustustyylinsä on matkalla country -henkisestä moderniin. Tosin olemme kumpikin sitä mieltä, että modernityylikin kaipaa rinnalleen jotakin rosoista. Olkoon se sitten vaikka kuhmuiset pirtinpöydän penkit sohvapöytänä tms....
Näitä sisustuspohdintoja voisi jatkaa loputtomiin, mutta työpäivä odottaa. Mukavaa ja aurinkoista lauantaipäivää, täällä meidän kulmilla on ainakin mahtava auringonpaiste!!
Terveisin Merja

9 kommenttia:

ilona kirjoitti...

Minä välillä haaveilen kaupunki asunnosta,jossa olisi kaikki huonekalut uutta,hieman moderniakin klassikkoja ja ikkunoissa marimekon verhot:) Ehkä joskus vanhempana hankimme mieheni kanssa sellaisen maalaistalomme lisäksi.

Mimmi kirjoitti...

Kaunista.. todella ihanan romanttista hyvällä maulla.. :)

Titti kirjoitti...

Olipa mukava päästä "vierailulle"! ;-) Kotinne sisustus näyttää todella kauniilta ja harmooniselta!
Leppoisia pääsiäispyhien jatkoja. =)

Nanna kirjoitti...

Minä haluaisin tuollaisen manttelitakan myös!
Kotonasi on ihanan viihtyisän näköistä.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Kaunista sinulla kotona!Nämä kunnon oikeat koti kuvat ovat ihania!

Unknown kirjoitti...

Tosi kaunista :) Ihania yksityiskohtia!!

Sarppa kirjoitti...

Oi mikä takka, muutenkin tuon ekan kuvan tunnelma sykähdytti, samoin kuin nuo sinun iki-ihanat Tildatyynyt..

Muutenkin viihtyisän ja kotoisan näköistä teillä, kiitos kuvista

T. sarppa

Merja K kirjoitti...

Hei ja kiitos kommenteista :) Itsekin pidän tuosta ensimmäisestä kuvasta. Takka on rakas ja sen vieressä oleva vanha ikkunanpoka on ensimmäinen hankkimani sellainen. Myös leijonataulu on kovin mieleinen. Olen horoskooppimerkiltäni leijona ja haluaisin mieltää itseni moiseksi ylvääksi savannin valtiaaksi ;) Paluu arkeen edessä ja mietin juuri pitäisikö aloittaa karkkilakko. Sitä onkin hyvä miettiä näitä suklaamunia popsiessa! Iloista arkeen paluuta toivottelen teille itsekullekin :)

Hannis kirjoitti...

Moikka!

Laitan tähän kommentin siitä Unelman keittiöjutskasta. ELi jos maalaatte ne hirret sen välitilan kohdalta vaikka Tikkurilan Luja kosteussulkua ja sen päälle Tikkurilan Luja-maalia. Sen jälkeen voit pistää mitä tykkäisitkään sinne välitilaan tai jättää sellaiseksi. Tämä soveltuu kylppärien seiniin, niin soveltuupi myös keittiön välitilaan. Tosin itse laattakaan ei ole vedeneriste, joten jos ei halua vettä laatan takaiseen matskuun, pitää siihen laittaa vesieristettä. Sanoo täällä yksi jonka vakivirka on sis. suunnittelija ;-)