lauantai 29. maaliskuuta 2008

Taas kirjaostoksilla




Eilen menin oikein ajan kanssa ruokakauppaan. Yleensä juoksen lähistöllämme olevan Mega-Prisman pää kolmantena jalkana ja puolet aiotuista ostoksista jää kauppaan. Mutta eilen minulla oli ruhtinaalliset puolitoista tuntia aikaa ostosten tekoon. Lehti- ja kirjahyllyt ovat houkuttelevasti heti sisääntullessa ja siihen tietysti juutuin ensimmäiseksi.

Voi että ne ruotsalaiset osaa tämän lehtiasiankin. Mukaan tarttui kaksi hurmaavaa lehteä. Tuo Tove on aivan uusi tuttavuus, mutta siinä oli aivan ihana talo esittelyssä. Keittiö on juuri sellainen, jonka itsekin Unelmaan haluaisin. Ja lattia on aivan mahtava. Mies ei ihan heti ostanut tuota ruutuajatusta, mutta taivuttelu jatkuu :) Trädgård&blommor -lehdessä oli taas takuuvarmaa puutarha-asiaaa ja sieltä löytyi vinkki jos toinenkin.

Kotivinkissä oli juttua automatkasta Australiassa. Perheemme unelmana on joskus lähteä kuukaudeksi Australiaan eli tuosta jutusta saan mainioita kuvia aarrekarttaani, jotta matka joskus toteutuisi.

Kirjat olivat mega-alennuksessa ja niitä piti siis ostaa useampikin. Näistä kaikista saan kivoja vinkkejä Unelman puutarhaan. Ruusukirjassa oli sellaisia uusia tuttavuuksia, joista en ollut kuullut aikaisemmin. Ruukkupuutarhassa oli taas kivoja kukkayhdistelmiä ruukkuihin istutettavaksi. Ja koska kasvihuone on myös suunnitelmissa, kolmaskin kirjoista on kovin hyödyllinen.

Minulla on tänään vapaapäivä ja Unelman huonekalumetsästys jatkuu. Nyt ovat vuorossa keskustan vanhan tavaran kaupat ja antiikkiliikkeet. Tosin en laske kovin paljon noiden antiikkiliikkeiden varaan, sillä hintataso on joissakin aikamoinen. Mutta ainahan sitä voi tehdä löytöjä :)

Lauantaiterveisin Merja

12 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Tuo keittiö on kyllä oikea unelma! Ihanaa olisi tuollaisessa hääräillä essu päällä...

magi kirjoitti...

Mukavaa shoppailupäivää täältä sängynpohjilta!

Tiia kirjoitti...

Toivottavasti löydät kaikkea ihanaa :) Mun ehdoton suosikki on Huutokauppakamari Ruberginkadulla. Sieltä on peräisin meidän kiikkutuoli ja 1800-luvun puutuoli. Molemmat olivat suht edullisia. Mukavaa viikonloppua!

ilona kirjoitti...

Joskus antiikkiliikeistä voi ostaa huonokuntoisempia edullisesti,jotka tietty voi itse sitten kunnostaa!Ihania lehtiä!Itsekkin haaveillut tuota ruutulattiaa keittiöön joskus,meillä sama homma isännän kanssa:)

Maissi kirjoitti...

Moi Merja! Joku muukin esitteli blogissaan tuota lehteä ja siinä esiteltyä tosi kaunista keittiötä. Ihastuin myös lattiaan ja tietty kokonaisuuteen. Jatka vaan miehesi taivuttelua, uskon että tuottaa tulosta! Oon huomannut, että kun vaan jaksaa olla sitkeä, niin kyllä sitä saa ajettua monenkin asian läpi :´) Hauskaa viikonloppua ja shoppailuretkestä varmasti kuulemme myöhemmin?!

Mari kirjoitti...

Sinulla on mielenkiintoinen blogi:) Huomasin, että kunnostelette vanhaa ihanaa taloa!

Mari

Hannis kirjoitti...

Moikka Merja!

Se Tove lehdessä esitelty asunto on yhden ruotsalaisen bloggaajan - jos siis et tiennyt... Blogissa lisää kuvia ja ihanuuksia! Kandee katsoa.

Siitä mun unelmajutusta voisin mieluusti kyllä pulista enemmänkin privana. Pitää laittaa sulle meiliä kun tässä ehdin taas ajattelemaan jotain järkevästi.. Kello 01.30 yöllä, mun täytyisi olla kurssilla aamulla klo 11 ja olen kamalan aamu-uninen muutenkin. Eli pitää hipsiä nukkumaan :-)

Hannis kirjoitti...

http://johanna-vintage.blogspot.com/ oli siis se blogi, josta äsken mainitsin...

Susanne kirjoitti...

Tuollaisen köökin haluaisin myös minä. Kivan tuntuisia lehtiä, täytyypä laittaa mieleen.. Mukavaa sunnuntai päivää!

eijuska kirjoitti...

Ihanaa,Aarekartta ja toimii!

Merja K kirjoitti...

Tarja: eikö olisikin, näen sieluni silmin sellaisen röyhelöessun ja pullapellin :)

Magi: pikaista paranemista

Tiuku: kiitos vinkistä, täytyypä käydä lähiaikoina pyörähtämässä

Iitu: miten saadaan meidän miesten pää kääntymään??

Maissi: Taivuttelu jatkuu

Mari: kiva kun kävit, käynpä kurkkaamassa myös sinun blogissasi

Hannis: kiitos blogivinkistä, menen tutustumaan muihin ihanuuksiin

Marraskuu: tovea tosiaankin suosittelen

Eijuska: eikö toimikin, se on ihme juttu.

Kiitos kaikille kommentoijille, kommenttejanne on kiva lukea :)

Noora kirjoitti...

Minäkin olen jo vuosia ollut enemmän ruotsalaislehtien ystävä kuin suomalaislehtien...

Toi Tove on kyllä minunkin mieleen.
Oletko muuten tutustunut sellaiseen lehteen kuin Drömhem & Trädgård?