tiistai 27. toukokuuta 2008

Parkettijumppa



Piipahdin tänään pikaisesti Unelmassa, hain kameran ja vein sähkäreille ostamamme pihalamput. Pihatyöt on ihan hyvässä jamassa ja kohta asennetaan pihalamput. Pihassa ei ole ennestään lainkaan lamppuja, joten pikku valo ei ole pahitteeksi syyspimeillä.

Kuvissa esillä taas keittiötunnelmia. Nyt on jo siis pöytäkin paikoillaan. Tuo pöytä on sellainen, johon saa kumpaankin päähän 50 cm:n jatkopalat. Pöytä ja tuolit ovat Juvin ja ne on patinoitu harmahtaviksi, pidän niistä tosi paljon :) Pöydällä on Ikean muovimukeissa lemmikkikimput. Lapset poimivat äidille kimput viikonloppuna, mutta kukkavaasit vielä uupuvat, joten käyhän se noinkin ;) Kuvissa näkyvät myös keittiönkaapit kokonaisuudessaan, kuva on tosin vähän pimeä. Ovien taakse on piilotettu jääkaappipakastin ja astianpesukone. Tuohon ikkunan eteen tulee vielä työtaso ja seinille tehdään vanhoista laudoista astiahyllyt.

Parketin kanssa jouduin jumppaamaan tänään hieman. Tilasimme nimittäin valkolakatun lehtikuusiparketin, joka kaupan mallipalassa oli tosi vaalea. Yllätys oli melkoinen, kun avasimme muutaman paketin viikonloppuna ja osa laudoista olikin punaisia ja aika tummia. Kuvassa näkyy sävyero vaaleimman ja tummimman välillä. Näyttää aika hassulta, jos tuollaiset laudat joutuvat vierekkäin, sävyero on tosi iso.

Eilen siis pikapuhelu Timberwiselle ja neuvottelu siitä mitä tehdään. Olimme mieheni kanssa kumpikin samaa mieltä, että punaisia ja tummia lautoja ei lattiaan laiteta. Ostimme vaalean parketin ja sellaisen haluaisimme. Olimme varautuneet suurempaankin vääntöön, mutta Timberwisen henkilökunta olikin tosi ystävällistä ja avulista. Selittivät, että lehtikuusessa on tuollaisia sävyeroja, siis vaaleasta punertavaan. Me taas perustelimme asiaa sillä, että kaupan mallipala oli nimenomaan tuollainen vaalea ja että esitteessäkään ei ollut mainintaa punertavuudesta, joten emme voi sitä hyväksyä. Timberwise ymmärsi kantamme ja lupasi vaihtaa punertavat laudat vaaleiksi. Minun jumppani oli tänään se, että lajittelin laudat punaisiin ja vaaleisiin. Noin 60 lautaa menee vaihtoon ja noin 50 lautaa jää. Materiaalista on nimittäin pulaa ja jos koko satsia ei tarvitse vaihtaa, saamme uudet laudat nopeammin. Aionkin ehdottaa Timberwiselle, että laittavat jatkossa mallipalaan mukaan myös tuollaisen punaisen laudan ja esitteeseen maininnan asiasta. Eipähän tule muille yllätyksenä vai mitä mieltä olette?
Iloa ja aurinkoa viikkoosi!
Tiistaiterveisin Merja

14 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Tosi ihastuttava keittiö ja keittiönpöydän äärelle mahtuu mukavasti porukkaa. Onneksi säästyitte enimmiltä väännöiltä parketin myyjien kanssa. Mukavaa tiistai-iltaa!

Maissi kirjoitti...

samaa mieltä ehdottomasti. Kyllä vähintäänkin esitteessä täytyisi lukea, että tuotteessa sävyeroja tms..

Aivan valtavan ihana keittiö ja miten suuri se onkaan! Edellisistä kuvista olen luullut sitä pienemmäksi. Tosi ihana ja kaikilla mukavuuksilla, astianpesukone ja kaikki. Kyllä teillä on mahtava Unelmainen..

Merja K kirjoitti...

Hello Tiia, väkeä tosiaankin mahtuu mukavasti, varsinkin kun ottaa jatkopalat käyttöön. Iloista iltaa myös sinulle :)

Maissi moikka, tuo keittiö on talon vanhan puolen tupa, siis se ikiwanha savupirtti, joka on siirretty tuolle paikalle 1910. Tuossa tuvassa on varmaankin aikoinaan oleskeltu, kokkailtu, nukuttu ja ties mitä muuta. Kokoa sillä on n. 30 neliötä, joten tilaa tosiaankin on :) Laitoin sulle meilillä vastauksen kysymykseesi, palaillaan!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Siis mikä keittiö !!! ja tuo pöytä aivan upeita! edellisessä oleva vaaka on juuri niin täydellinen ja hienosti tuunattu!
Iloista alkuviikkoa!

Maija kirjoitti...

Teillä on kyllä kaunis Unelma! Mahtava tuo pöytä. Näyttää mitoiltaankin sopivalta, kun on niin paljon tilaa ympärillä ;)

Ja tuosta parketista... Se on muuten jännä miten pienen palan perusteella täytyy päättää ison alueen pintamateriaali. Tässäkin tapauksessa olisi ehdottoman tärkeää, että kyseisestä väristä olisi kumpaakin, niin vaaleaa kuin myös tummaakin mallipaloina asiakkaan nähtävissä.
Onneksi saitte sovittua firman kanssa jatkotoimenpiteet. Kannattaa ehdottomasti mainita mallipala-asiasta ja muistuttaa yritystä miettimään asiaa asiakkaan näkökulmasta. Teillähän tuosta on nyt kokemusta ;)

Tsemppiä jatkoon!

Susanna kirjoitti...

Ihana keittiö ja muutenkin kaikki mitä oot Unelmaan tehnyt!

Kyllä mun mielestä noissa parketeissa on niin suuri ero, että pitäisi siitä olla mallikuva edes. Enkä kyllä oikeasti usko, että kukaan joka haluaa valkolakatun näköisen lattian, haluaisi sekaan noin tummaa! Tai ainakin minä miellän tuon värin niin, että sen valitsee juuri sellainen ihminen joka tahtoo harmonisen ja kauniin vaalean yleisilmeen.

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi vau! Valtavan hienolta näyttää tuo lattia. Luo kodikkuutta kun on se on hieman läpikuultava. Teidän Unelma on kyllä jo minunkin unelmani.. saisimpa joskus noin kauniin kodin!

Tarja kirjoitti...

Ihanalta näyttää. Ja tuo keinutuoli on kuin piste iin päälle :o)

jaana kirjoitti...

Aivan UNELMAkeittiö!!! Kertakaikkiaan ihana!!!
Ja tuosta pöydästä olen kyllä tosi kade, meille kun ei noin isoa mahdu! Aivan mahtavaa!!!!

Ja lautojen kanssa olet oikeassa!!!

kati kirjoitti...

Mä olen niin lovena teidän Unelmaan!

Mahtava pöytä! Siihen mahtuu isompikin porukka syömään kerralla! Ja keittiö on niin ihana, että vaihtaisin sen heti meidän omaan jos vain voisin ;)

Mutta ihme juttu tuo noin suuri sävyero parketissa. Pitääkin olla tarkkana kun tilaillaan mekin pian se lattia... joka edelleen on haussa. Mutta hienosti firma tuli vastaan asiassa ja ymmärsi pointin. Onneksi.

Sabuska kirjoitti...

Juu harmittavia aina nämä remonttiyllärit jotka selvinnee vasta kotona..
Paljon olette taas aikaan saaneet, joten Pariisi on varmasti paikallaan, itsekin voisin poiketa katsomassa Pariisia kesällä, kun joulu on tullut nähtyä.. Taitaa vaan matkat olla toistaiseksi matkusteltu, kotiäitiyden huono puoli:-(
Remontti iloa!

Nanna kirjoitti...

Kampaajani kanssa oli pari viikkoa sitten puhe ihan samasta parkettihommasta. He olivat ottaneet tammen väristä parkettia timberiltä ja asennusvaiheessa kironneet, kun laudat olivat kirjavat kuin seepra! Valittaa aikoivat hekin.
Luulisi todella olevan helpompi tiedottaa asiasta etukäteen.

Unelma on todella UNELMA!

Merja K kirjoitti...

Hello ja kiitos kaikille kommenteista :) OOOOOOOOOdotan niin kovasta kesää ja kärpäsiä, jotta päästäisiin oikein isolla porukalla pöydän ääreen ja nauttimaan kesästä! Tosin ilmoista päätellen kesä tuli just, joten nauttiminen kai pitäisi aloittaa kiireenvilkkaa :)

Huomenna minulla on ruhtinaallinen vapaapäivä, ei tarvitse hoitaa kuin pari työasiaa. Joten sitä odotellessa nyt peiton alle ja untenmaille. Reipasta loppuviikkoa!

magi kirjoitti...

Tämä on kyllä kummallista, että aina tulee yllätyksiä kun remontoidaan. Kaunista on, kaunista!