keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kranssitehtailua osa II


Ohessa lisää kuvia kranssitehtaani tuotoksista. Lisäsin havukranssiin kanelitangot, koska mielestäni simppelit koristeet sopivat havun kanssa hyvin yhteen. Liimasin tangot kuumaliimalla kiinni ja hyvin tuntuvat pysyvän. Tämä kranssi päätyi lopulta ulko-oveemme kaikkien eri vaihtoehtojen joukosta.


Pentikissä näin rautalankakranssin, jonka pohjalta ideoin oheisen kranssin. Pyörittelin eripaksuisia rautalankoja pyöreiden esineiden ympärille, jotta sain langat "kiemuraisiksi". Eripaksuiset puikot, puurimat, kapulat tms. ovat hyviä apuvälineitä tässä puuhassa. 

Tein kranssin rungon paksuimmasta rautalangasta, jonka muotoilin ympyräksi. Rungon ympärille sitten kieputtelin eripaksuiset kiemuraiset langat. Osaa kiemuroista venyttelin ja osaa tiivistin, jotta kerroksista ei tullut niin tasaisen oloisia. Lopuksi vielä kieputin ohueen rautalankaan helmiä ja rautalangan helmineen kieputin "kiemuroiden" ympärille.


Tein taas omaksi ilokseni pitkästä aikaa pom-pomeja ja mietin, mitä niistä voisi tehdä. Teinpä sitten kranssin näistäkin. Pyöräytin vahvasta rautalangasta kranssin rungon ja liimasin pom-pomit runkoon kiinni kuumaliimalla. Lisäksi "jouluiloa" -sydän ja siinä se. 


Ajattelin ensin viedä tämän tuliaisiksi, mutta ihastuin kranssiin niin, että se jääkin meille kotiin :) Kranssi sopii mielestäni hauskasti yhteen vanhan senkin kanssa.
Pari kranssi-ideaa on vielä mietintämyssyssä, katsotaan josko ehtisin toteuttaa ne lähiaikoina.

Aivan ihana lumipyry. Tosin kävin autolla liukastelemassa liikenteessä ja totesin, että taidan pysytellä loppupäivän poissa auton ratista. Joulusukkaprojekti jatkuu, joten pitäydyn sen parissa. Ai niin, ja aion leipoa pitkästä aikaa korvapuusteja, illalla tulee vieraita. En ole oikeasti leiponut pullaa moneen moneen vuoteen, toivottavasti taito on vielä tallella ;)

Pyryterkuin Merja

22 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Upeita luomuksia! Alkoipas tekemään mieli pullaa, mutta en viitsi alkaa leipomaan, mieli kyllä tekisi ;)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

kauniita ovat. Erityisesti se palloista tehty..:)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Johanna :) Itsekin olen aika laista pullanleipoja, mutta tänään minulla on kaksi apulaista :)

Irmastiina, pallokranssi on minustakin kiva. Siinä on sopivasta "pilkettä silmäkulmassa"

Intianminttu kirjoitti...

Yksinkertaisesta tyylistä kun tykkään, niin havukranssi miellyttää silmää todella! Ja se pompulaversio sopii erittäin hienosti lipaston kanssa yhteen, kranssi oikein hehkuu siinä!

Sarppu kirjoitti...

Oletpas ollut tehokas ja kaunista jälkeä, erityisesti pidän tuosta metallisesta, kauniin yksinkertainen.

Taikku kirjoitti...

Nättejä kransseja olet tehnyt. Maistuiko pulla?:)

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, mikä parasta havukranssi on nopea ja helppo tehdä. Tuli muuten mieleeni, että polkagris-kepit sopisivat havukranssiin myös hyvin koristeeksi.

Sarppu, kiva että löysit mieleisen :)

Taikku,söin niin monta pullaa, että vatsa on nyt kipeänä ;)

Anonyymi kirjoitti...

NIIN ihania kransseja -ihana ideapajasi on ehtymätön. Rakastuin tuohon metalliseen eli eikun hommiin. Smack ja pian nähdään! t. Siiri

Merja K kirjoitti...

Siiri, älä suotta ryhdy puuhaan, odotetaan mitä joulupukki tuo ensiviikolla :) Halit!

Mari - Somasti kirjoitti...

Arvaa, katselin juuri tuota samaa kranssia pentikissä ja mietin kuinka helposti sen voisi itse toteuttaa.. :) Tänään näin myös eräässä pikkuputiikissa hienoja rautalangasta väänneltyjä enkelin siipiä, joita aijon myös kokeilla jos vain ehdin!

Onna kirjoitti...

Onpa sinulla ihania kransseja :) olen aivan hulluna niihin, joten oli pakko laittaa oikein kommentti.

Merja K kirjoitti...

Mari, jos ehdit tehdä, laita näytille. Olisi kiva nähdä, miltä näyttävät :)

Kiitos Onna, kiva kommentti :)

Rilla kirjoitti...

Ihania! Kyllä siellä ollaan selvästi luovalla päällä :) Pompulat vetosivat muhunkin!

Minä edelleen olen ihan täysin "vaiheessa" kaiken jouluhomman kanssa. Mutta oma lupaus koskikin vasta tuota viikonloppua - jos silloin siis aloittelisi :)

Miia kirjoitti...

Ompa kivoja kransseja :) Pitäisi itekin joskus koittaa pyöräyttää joku, en oo koskaan kokeillut :)

Esmeralda kirjoitti...

Nättejä kransseja! Suloinen pallerokranssi. :) Kanelitangot sopii hyvin havukranssiin!

Iloista viikonjatkoa!

Sanna-Mari kirjoitti...

Kyllä on taas kauniita. Karvapallerokranssi on kyllä ihan paras, hassu! :)

Merja K kirjoitti...

Rilla, uniinkin jo tulevat nämä minun väkerrykset, aika levotonta menoa :)

Miia, helpointa on aloittaa valmiilla kranssipohjalla. Kuumaliimalla vaan koristeita kiinni, helppoa kuin mikä

Esmeralda, harmittaa että en tajunnut säästää niitä omenahillossa käytettyjä kanelitankoja. Ne olisivat olleet oivia koristeita, nyt menivät turhaan hukkaan

Sanna-Mari, karvapallokranssi onkin oiva nimi, otan sen itsekin käyttöön :)

anna kirjoitti...

ihania kransseja. tuollainen pompom-kranssi voisi olla juuri sopivan lystikäs omaankin oveen :)

Merja K kirjoitti...

Anna, lystikäs karvapallerokranssi, se on hyvä nimi tuolle tekeleelleni :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei ei nyt liity tähän postaukseen, mutta mistä teidän ihana ruokapöytä on ostettu?

Maireanna kirjoitti...

Ihania! Käytiin tyttären kanssa hakemassa juuri leivontatarvikkeita ja illalla tuoksuu pulla :-)

Merja K kirjoitti...

Hei anonyymi, se on ostettu Vepsäläiseltä, jos tarkoitat tuota meidän kotona olevaa massiivipuista ruokapöytää ei Villa Unelman valkoista pöytää. Tosin ostoksesta on aikaa noin kuusi-seitsemän vuotta.

Anna, leipomisen iloa!