sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mielikuvia ja tähtiä


Ihanaa ensimmäistä adventtia kaikille! Näin vuosi hujahti taas joulun odotukseen, vaikka juurihan sitä joulua vasta vietettiin :)

Eilen oli taas koulupäivä ja päivä oli erittäin mielenkiintoinen. Pirkko-Liisa Topelius Tila-ohjelmastakin tuttu sisustusarkkitehti oli luennoimassa meillä väreistä. 


Päivän aikana teimme oman A3-kokoisen mielikuvakartan haluamastamme kohteesta. Kohde sai olla fiktiivinen tai todellinen ja aikaa oli puoli tuntia. Leikkasimme lehdistä fiiliskuvia, joiden tuli välittää kohteen värimaailmaa ja tunnelmaa. 

Itse tein fiktiivisen kartan "Aikuisen naisen akkujen latausretriitistä". Lähtökohtana minulla oli siis luoda kiireisen arjen vastakohdaksi tunnelmaltaan sellainen vapaa-ajan paikka, jossa voi ladata akkuja ja rentoutua. Yllä olevassa kuvassa näkyy valmis työni. Työ oli tosi kiva ja käyttökelpoinen, tulen varmasti käyttämään tällaisia jatkossakin. 


Sitten taas värkkäyksiini, tällä kertaa tyynyasiaa. Olen näköjään erityisen viehättynyt tällä hetkellä tähtikuvioon ja tein tähdistä jouluisen tyynyn. Kiinnitin tähdet kaksipuoleisella liimakankaalla tyynyn pintaan ja tein kuvioiden reunoihin koristeompeleet kaksisäikeisellä valkoisella kirjontalangalla. Kankaat ovat Tildaa.


Pom-pom-vekottimella tein punaiset tupsut, jotka kiinnitin Tilda-nyörillä kulmiin kiinni. 

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, tyynystä tuli raikas ja pirteä, tykkään! Tyynylle voisi tehdä vielä kaverinkin :)

Kiva huomata, että viime päivinä on tullut uusia lukijoita mukaan. Tervetuloa, toivottavasti viihdytte! 

Sunnuntaiterkuin Merja

21 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Tosi hieno tyyny ja ihanat nuo lasinaluset!!Tosi kiva idea!:)

päivi kirjoitti...

koulupäiväsi oli varmasti mielenkiintoinen,
uutta on aina ihanaa oppia varsinkin kun on noin kivoja opettajia... tykkään Topeliuksen tyylistä:)
ja olen seurannut hänen uraansa jo parikymmentä vuotta ainakin...

kivan tyynyt olet taas taikonut, kivan jouluinen tupsuineen!

adventti ilta terkut
Päivi

Johanna kirjoitti...

En tiedä tuliko aiempi viestini perille kun tää mokkula alkoi temppuilemaan. Mutta siis, ihana tehtävä teillä koulussa, minäkin tahtoisiin niin opiskelemaan sisustussuunnittelijaksi.

Kauniita tyynyjä.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

Merja K kirjoitti...

Niina, itsekin tykkään :)

Päivi, Topelius on mielenkiintoinen ja todella loistotyyppi. Koulupäivä oli erittäin antoisa. Adventti-iltaterkut myös sinulle!

Johanna, elämässä ehtii sattua ja tapahtua vaikka mikä, joten haaveesi voi hyvinkin toteutua vielä joskus. Mukavaa alkaa viikkoa myös sinulle!

Hanna kirjoitti...

Nuo opinnot vaikuttavat mielenkiintoisilta! Tekemäsi tyyny on raikas! Itsekin tein eilen tähtityynynpäällisen, aika työläs oli ja toinen pitäis vielä jaksaa väkertää.

Vekarus kirjoitti...

Nätti tyyny! Ihanan jouluinen! Värit sopisivat loistavasti huvilallekin.

Merja K kirjoitti...

Hanni, ompelun iloa, toivottavasti jaksat tsempata valmiiksi toisen tyynyn :)

Kiitos Vekarus

Louise kirjoitti...

Aaah mitkä ihanat koulupäivät....:)

Merja K kirjoitti...

Louise, jep, olin tosi virkistynyt päivän jälkeen :)

Satu kirjoitti...

tämähän olikin blogilöytö :)!! kaikenlaista ihanaa kyllä keksit ja toteutat, pitää ajan kanssa syventyä oikein kunnolla. ihastuin lasinalusiin!! kuten kaikki muutkin, kommenteista päätellen :)

Esmeralda kirjoitti...

Ihana suloinen ja pirteä tyyny! Tykkään!

Ihanaa alkanutta viikkoa!

J kirjoitti...

Olispa ollut mielenkiintoista olla kuulemassa luentoa! Upeita nuo itsetehdyt lasinaluset.

Päm kirjoitti...

Todella ihana tyyny :) Enpä ole ajatellukkaan, että itse ompelutaidottomana voisikin liimata kuviot esim. tyynyyn, ihana idea :)

Ja nuo jouluiset mukin alustat ihanat <3

Mukavaa pakkaspäivän jatkoa!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tähdethän sopivat jouluun.. :)

Onna kirjoitti...

Todella soma tähtityyny :)

Maria kirjoitti...

Hei,
löysin juuri ihanan blogisi Sisustusunelmia Johannan kautta. Itse lopetin juuri sisustussuunnitteluopiskelut TAMK:n täydennyskoulutuskeskuksen puolella ja mielenkiintosi heräsi, että missä sinä opiskelet (nimim. lisäkoulutuksen tarpeessa ;). Kivaa pakkaspäivää, Maria

Merja K kirjoitti...

Heissan ja kiitos kaikille kivoista kommenteista!

Maria, samassa paikassa minäkin parhaillaan opiskelen. Valmistun keväällä ja sen jälkeen täytyy katsoa lisäkoulutuksen tarve. En ole ehtinyt vielä kartoittaa mahdollisuuksia :)

Nonna kirjoitti...

Ihana tyyny! Mikäs sulla on tyynyn sulkemissysteemi, siis vetoketju, napit tms.? Mulla ompelukone esillä, ja mietin muutamaa sohvatyynynpäällistä. Vetoketjuja en jaksaisi hankkia ja mietin hyvää, helppoa mekanismia. Tarraa olisi jossain vintin laatikossa, mutta en taida löytää tähän hätään...

Kivalta todellakin kuulostavat opintosi! Mä kade...

Merja K kirjoitti...

Heissan Nonna, ompelen käsin kiinni. "Tyynyliinasysteemi" olisi myös helppo, mutta itse olen todennut käsinompelun nopeimmaksi.

Koulunpenkin kuluttaminen on tosiaankin kivaa :)

Merja K kirjoitti...

Heissan Nonna, ompelen käsin kiinni. "Tyynyliinasysteemi" olisi myös helppo, mutta itse olen todennut käsinompelun nopeimmaksi.

Koulunpenkin kuluttaminen on tosiaankin kivaa :)

Krisse kirjoitti...

sinä olet taitava käsistäsi. Täällä on kiva kurkkailla tällaisen tumpelonkin joka ei osaa tehdä mitään.