perjantai 19. heinäkuuta 2013

Just do it!




"Just do it" tuli hoettua kuluneella viikolla useampaankin kertaan, kun piiskasin itseäni lukuisilla eri liikuntatunneilla. Haastoin itseäni useassa eri lajissa, enkä säästellyt yhtään :)


Kerroin elämäntaparemontistani täällä löytyvässä postauksessa ja remontin myötä olen hurahtanut täysin urheiluun. Olen liikkunut kyllä aina, mutta ruuhkavuosien myötä liikkuminen jäi ja kiloja alkoi kertyä vaivihkaa. En osaa varmasti sanoa, milloin aloin liikkua uudestaan, koska tein elämänmuutokseni niin pikkuhiljaa, mutta taisin aloittaa salilla käymisestä, seuraavaksi lisäsin mukaan lenkkeilyä ja sitten hurahdin tennikseen. Ennen pitkää huomasinkin olevani koukussa liikkumiseen, kroppa alkoi kaivata liikuntaa, jos tuli liian pitkä tauko. Paino tippui yli 15 kg ja vaatekoko pieneni 42 koosta 36 kokoon.

Sillä tiellä siis ollaan ja niinpä ehdoton perheellemme, josko viettäisimme kesälomalla yhteistä liikuntalomaa :) Ja kun vastaväitteitä ei kuulunut, suuntasimme alkuviikosta auton keulan kohti Vierumäkeä ja "Perhe on paras" -kurssia.



Kurssilla oli lajeja jokaiseen makuun, välillä perheet liikkuivat yhdessä, toisinaan taas lapsille oli omaa ohjelmaa ja aikuisille monta samanaikaista vaihtoehtoista lajia. Liikkumisen saattoi ottaa vähän rennommin ja valita lajeja sen mukaan tai ottaa "kaikki irti", kuten itse halusin tehdä. 



Joka päivälle oli neljä liikuntasessiota ja lajit vaihtelivat laidasta laitaan. Rankimmat valitsemani olivat sauvarinnetreeni, sporttijumppa, TRX ja crossfit. 

Sporttijumpasta minulla ei ollut minkäänlaista ennakkoajatusta, mutta se oli tosi hyvä kovasykkeinen perusjumppa. Ei mitään kommervenkkejä vaan tehokkaita perusliikkeitä korkealla sykkeellä. Tykkäsin! Sauvarinnetreenin nimestä päätellen osasin odottaa kovaa treeniä, mutta koville otti! Tiukka mäki, joka mentiin kierros kierrokselta lujempaa ja viimeiset kierrokset juostiin. Auts! 


TRX taas oli hauska uusi tuttavuus, jossa käytetään omaa kroppaa vastuksena. Lajin on kehittänyt USA:n Navy SEALS erikoisjoukot ja siinä tehdään lihasliikkeitä eräänlaisten "remmien" avulla. Tämä oli viikon päätteeksi viimeinen treenini ja viikon aiemmat ponnistelut kieltämättä hieman tuntuivat lihaksissa ;) Mutta tätä kokeilen ehdottomasti uudestaan, kiva laji!



Mutta crossfitiin ihastuin. Kovin treeni, jonka olen ikinä tehnyt, mutta rakastuin lajiin. Crossfitissä sain tosiaan haastaa itseni ja kaikkeni annoin, mutta sain treenistä ihan mielettömän endorfiinipiikin. Googletin heti lajista lisätietoja ja esim. Kuntoplussan sivuilta voi lukea siitä http://kuntoplus.fi/treeni/lihaskunto/crossfit-kuntoa-ennatysajassa Tätä lajia voin suositella kaikille, jotka haluavat haastaa itseään ja kokeilla kuntoaan.


Ja kuten hymystä huomaa, loma oli enemmän kuin mieleinen. Jokaiseen treeniin lähdin hyvällä fiiliksellä ja nautin joka hetkestä. Yhtään enempää en tosin olisi jaksanut, joten urheiltua tuli koko rahan edestä :)



Ainoa "pettymys" oli se, että yleisurheilusession aikana juostu 100 m ei ihan sujunut entiseen malliin. Muistissa on vielä nopea pyrähdys, jota on juostu joskus ala-asteella, yllättäen jalka ei enää noussut yhtä ketterästi yli 30 v myöhemmin.. Myös pituuden metrilukemat olisivat voineet olla jotain muuta ;)



Ihana loma ja onneksi jatkoa on luvassa. Olemme jo varanneet "tyttöporukalla" sporttiviikonlopun syksyksi ja silloin on luvassa uusia kivoja lajeja hyvässä seurassa..

Nyt lähden palautumaan saunanlauteille, iloa viikonloppuusi!

Terkuin Merja

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mahtavan kuuloinen loma! Itsellänikin on meneillään elämäntaparojekti ja naitin liikunnan ilon uudelleen löytymisestä :)
Iloista kuntoilua jatkossakin!

Merja K kirjoitti...

Hyvä Eija, kiva että olet löytänyt liikunnan ilon uudelleen :)

sirkkis kirjoitti...

Minä olin viikon liikuntalomalla ukko-kultani kera kainuussa. Monipuolista ja moneen lajiin sai tutustua ja virkeyttä tuli roppakaupalla. Sinulle on tullut tuon liikunnan myötä uusi elmänsisältö.

Miia kirjoitti...

Kivan kuuloinen loma :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olet kyllä hyvän näköinen...remontti on varmasti kannattanut. Itse olen päättänyt, että syksymmällä alan käymään kuntosalilla...kiloja olen tiputtanut 7 ja paino olisi nyt kohdalaan, mutta
kiinteyttä tarvitsen...:D

PikkuBertta kirjoitti...

Tuollaisen loman minäkin haluaisi ...jos vaikka se liikunnaninto siitä hurahtas käyntiin,kun on ollu hakusessa useamman vuoden:)

Nuppu Home kirjoitti...

Kiitos Merja, mielenkiintoinen ja innostava postaus. Näytät upealta. Terveiset Pori Jazzeilta, sateisina päivinä on ompelukone surruttanut verhoja, pöytäliinoja, vuodevaatteita jne - vanhempieni uuteen kotiin Porissa. Aurinkoisia hetkinä ulos kaduille, puistoihin ja kuppiloihin ja terasseille kuuntelemaan loistavaa musaa.

Jaanabella kirjoitti...

Hienoa Merja!

Mahtavalta kuulostava lomaviikko!!

Merja K kirjoitti...

Kiitos kivoista tsemppikommenteista :)