lauantai 5. huhtikuuta 2008

Pallo, pallo ja pallo

Olen aivan hurahtanut palloihin viime aikoina. Varsinkin vaaleanpunainen pohja valkoisilla palloilla hurmaa minut täysin. Tosin ei tuo vaaleansininenkään valkoisilla palloilla ole hullumpi vaihtoehto. Tai no olkoon menneeksi, pallot minkävärisellä pohjalla vaan kelpaa :)
Ompelujumi jatkuu, enkä ole saanut edelleenkään ommeltua mitään kuluneella viikolla. Se Tildas Hus -kirjassa oleva ihanainen tilkkupeitto on keskeneräisenä laatikossa, mutta kun inspiraatio on pahasti kateissa :( Paperit sen sijaan houkuttelevat edelleenkin, joten väkerretään sitten urakalla niistä.
Eilisen päivän saldo on kuvassa näkyvä tarjotin. Maalasin vanerisen tarjottimen askartelumaalilla, kuvat kiinni decoupage -lakalla ja pallot pyöräytin siveltimellä. Kerros lakkaa päälle ja siinä se! Helppoa kuin heinän teko :) Eiköhän tämäkin matkaa Unelmaan, kelpaa sillä aamukahvit terassille kantaa.
Tänään piti mennä koko perheen voimin tapetin poistohommiin Unelmaan, mutta kuopus sai väli- ja ulkokorvan tulehduksen. Eipä ole meillä ennen ollut ulkokorvan tulehdusta, mutta kipeää se kovasta itkusta päätellen teki. Onneksi lääkkeet näyttävät tehoavan ja kipu on laantunut.
Taidanpa siis ottaa tämän lauantai-illan rennosti ja kellahtaa sohvalle loikoilemaan. Pino sisustuslehtiä ja suklaata hollille kuulostaisi myös hyvältä idealta :)
Rentoa lauantaiehtoota toivotellen Merja

16 kommenttia:

Tarja kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa tuo sohva ja suklaa yhdistelmä.
Ja kyllä se ompelukärpänenkin vielä puraisee, ennemmin taikka sitten myöhemmin :o)
Ilman inspistä ei kannata yrittää ompeluksia tehdä, siitä ei seuraa kuin purku-hommia... nimimerkillä: kokemusta on ;o)

Helmiliina kirjoitti...

Ooh.. mikä ihanainen tarjotin! Niin suloista, romanttista.. :)

Olen pahoillani, että pikkuisesi kipeänä.. se on aina niin ikävää.. muuta ei voi kuin antaa syliä ja lohtua.. Yritähän jaksaa!

Oikein mukavan leppoisaa lauantai-iltaa.. :)

Wanhatar kirjoitti...

Kyllä olet oikea taitaja:) Ihana tarjotin! Pitää varmaan tulla sinne sinun oppiin joskus...

Meilläkin on olutu korvatulehduskierteessä, mutta nyt alkaa helpottaa!

Ihanaa lauantai-iltaa toivotan:))

Mari

Sabuska kirjoitti...

kuulostaa hyvältä, aina ei etene jutut suunnitelmien mukaan.. Mutta ihania Tilda juttuja olet aikaan saanut! Täällä Tildat on hiukan jäissä. Remontti ja maalailut vieneet kaiken energian. Ompeluksia kyllä tekeillä... Pitäisi joku päivä tulla hakemaan pallollisia kankaita puodistasi, jos niitä raahit myydäkään ;-D Täällä kanssa hurahdettu vallan palloihin, ja jos oikein mietin olen tykännyt niistä aina. Oletko nähnyt ihqun pallokassini, testasin sitä tänään mesuilla ja hyvin toimi ;-D

anu kirjoitti...

Tosi hieno tarjotin!Ja kivalta kuulostaa tuo soffalla löhöily ja lehtien luku!!!

Mirva kirjoitti...

kaunis tarjotin. Todellakin kehtaa terassille kahvit kantaa:)

Heidi kirjoitti...

Oi, kuinka söde tarjotin, ihana! Sillä kyllä kelpaa kahvit kannella vaikka kenelle =)

Kuulosti todella hyvältä tuo sinun lauantai-illan vietto, toivottavasti se toteutui...

Heidi
<3

iitu kirjoitti...

Ihana tarjotin:) Pilkut ja pallot valloittaa,ne vaan on nii-in kivoja! Meilläkin kuopuksella eka korvatulehdus:(

Punaisessa Tuvassa kirjoitti...

kaunis tarjotin ja nuo pilkut!!
Minäkin olen hulluna pilkkuihin, suunnittelen mielessäni pilkullista lehtitelinettä tildan tyyliin ja keittiökin taitaa saada pilkulliset tapetit. ;)

Hanna kirjoitti...

Se tilkkupeitto on kyllä niin ihana, mutta onhan siinä hommaa :)

Merja K kirjoitti...

Tarja: niin minäkin ajattelin, että se kärpänen lentelee tänne jossain vaiheessa. Purkaminen on kyllä tosiaankin maailman tylsintä puuhaa :(

Helmiliina: onneksi kuopus jo hyvässä kunnossa, ihan kuin ei kipeänä olisi ollutkaan

Mari: tervetuloa oppiin :)

Sabuska: en ole nähnyt kassiasi, kuulostaa kivalta. Onko blogissasi kuva siitä, täytyypä käydä kurkkaamassa

Merja K kirjoitti...

Anu: juu piristi kummasti löhöilta :)

Mirva: elän toivossa, että josko vaikka joku kantaisi minulle sänkyyn kahvia tuolla tarjottimella

Heidi: ilta oli rentouttava, mutta tänään oli paluu arkeen, kun mies lähti viikoksi Jenkkeihin työmatkalle

Iitu: toivottavasti pikkuinen teilläkin voi jo paremmin

Punaisessa tuvassa: oih, pilkkutapetti kuulostaisi kivalta

Hanna: totta puhut, se peitto on tosi työläs. Mutta miten kaunis, yritän saada inspiraation piakkoin :)

Kiitos kaikille kommentoijille, viestejänne on kiva lukea!!

Marraskuu kirjoitti...

Aivan ihana tuo tarjotin! Korttiasiaa: käyppä kurkkaamassa http://maiju.vuodatus.net/ Maijulla löytyy tosi hyvin vinkkejä ja niksejä blogissaan. Olin onnekas, kun pääsin tapaamaan Maijun täällä meillä päin viime kuussa, kun olivat Ampan kanssa vierailulla. Sivuillani on myös paljon linkkejä mahtaville korttisivuille. Ja nuo ProMarkerit ovat aivan ihanat tussit, mitkä eivät jätä sellaisia "rantuja" kuin tavalliset. Aivat mahtavat käyttää ja värejä löytyy tolkuttomasti. Nyt olen hurahtanut nuihin korttien värkkäämiseen, että on Tildailut vähän jääneet ;D

Maissi kirjoitti...

Tosi hieno tarjotin! Peitto on minullakin haaveissa.. Täälläkin odotellaan inspistä sen aloittamiseen . Teilläkin sairastellaan, se on tämä kevät, kun kaikki pöpöt liikuskelee hyvin aktiivisesti. Meilläkin nuhaista porukkaa. Pikaista paranemista ja mukavaa viikkoa!

Merja K kirjoitti...

Marraskuu: kiitos kovasti vinkeistä, käynpä tutustumassa. Nuo kortit kyllä tosiaankin kiinnostavat, erilaisia tekniikoita on ilmeisesti melkoisesti

Maissi: miten saataisiin se inspis, voitaisiinko tsempata jotenkin toisiamme?? Se peitto olisi niin IHANA Unelmaan...

LEINOLA kirjoitti...

Ihanaisia palloja, todella kaunis tarjotin...

Toisen postauksen murattia ihmettelen, että on säilynyt ulkona talven... itse toin omani sisälle ja hengissä näyttää vielä olevan..

T. sarppa