tiistai 15. huhtikuuta 2008

Maalari maalasi taloa...



Ja Unelmasta juttua taas, kuinkas muuten. Olen ollut tosi ahkera ja auttanut Markkua ja Veikkoa parhaani mukaan. Eilisen päivän saldona oli mm. wc:n seinälaattojen irroitus, lattialautojen alla olevien sahanpurujen osittainen poislapioiointi, vierashuoneen katon rapisevan maalin poisrapsuttaminen, kahden huoneen katon maalaus, lattialautojen kantaminen autotalliin, naulojen poisto keittiönlattian koolingeista ja olohuoneen tapetin poistaminen osittain. Sen lisäksi raahauduin vielä remonttipäivän jälkeen paikalliseen rautakauppaan katsomaan laattoja, tapetteja ja osmocoloria lattialankkuihin. Veto oli kyllä aikaste vex, kun pääsin kotiin. Mutta on niin palkitsevaa nähdä kättensä työ :)

Unelmasta on tullut tosi läheinen minulle viime viikkojen aikana. En oikeastaan ole kertaakaan elämäni aikana kiintynyt mihinkään asuntoon, mutta nyt olen rakastumassa :) Nykyinen talomme on tosi kiva ja viihtyisä, mutta jos sen myisimme ja muuttaisimme, ei asia minua surettaisi sen enempää.

Unelmalla taas on mahtava sielu ja olemme ystävystyneet remontin edetessä. Oman käden jälki näkyy jo nyt talossa ja jokaisella siveltimen vedolla kiinnityn lujemmin tuohon paikkaan. Tosi hassu tunne :) Eilenkin kun olin lähdössä Unelmasta kotiin, tuntui että olisi ollut niin mukavaa vielä jäädä sinne. Ilta-aurinko paistoi järveltä ja talo kylpi kauniissa keväisessä valossa. Mieli oli tyyni ja lepäsi siinä ihanassa rantamaisemassa...

Ohessa on pari kuvaa Unelman pihalta. Ensimmäinen kuva on näkymä olohuoneen ikkunasta. Tuota ryteikköä raivataan vielä tässä kevään kuluessa, jolloin saamme mahtavan näkymän järvelle. Jälkimmäisessä kuvassa on taas rantasauna kuvattuna samaisesta ikkunasta. Saunamäkki on aivan ihastuttava sisältä. Siellä on luonnollisesti sauna ja pukuhuone, mutta sen lisäksi yksi ylimääräinen huone, josta saa kivan oleskelutilan.
Nyt on pakko hoitaa muutama päivä omia työasioita ja pääsen Unelmaan vasta torstaina hommiin. Silloin pitäisikin jo päästä lattialautojen käsittelyn kimppuun, niin ainakin Markku lupaili. Perjantaina tulevat keittiökalusteet ja ensi viikolla ruokapöytä ja tuolit. Hiphei, kohta päästään kokkailemaan!
Terveisin Merja

23 kommenttia:

kati kirjoitti...

Voi miten ahkera olet ollut!
Paikasta tulee kyllä unelma ja ihana rentoutuspaikka. Onko teillä sinne miten pitkä matka? Voiko lähteä ihan iltaa viettämään joskus?

Minkäsävyisen osmocolorin olette muutes valinneet lattalankkuihinne? Lisää postauksia ja kuvia innolla odottaen, hyvää viikkoa!

Marja Kristiina kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa, Merja! Siitä huolimatta että on myös kovaa työtä. Jälleen yksi toteutunut Unelma :-)

Minäkin tahtoisin oikein ison ja korkean oliivipuun, mutten tiedä luotanko viherpeukalooni. Se kun on liian usein epäluotettava. Viime syksynä ostin muutaman pienen oliivin ja sain ne hengiltä parissa viikossa. En jotenkin ikinä päässyt kärryille valaistuksen ja kastelun suhteen - jos kohta ehkä en nyt niin asiaan paneutunutkaan.

Mukavaa päivää, iloa ja aurinkoa!

Inkivääri kirjoitti...

No huu, kuinkas ollakaan:) Minulla alkoi olla aina vaikeampaa lähteä mökiltä kotiin - niinpä laitettiin koti kaupungissa myyntiin ja tehtiin se tänne maalle...

Maissi kirjoitti...

Hei! Teillä kyllä edistyy remontti vauhdilla! En tiennytkään, että siinä on noin ihana erillinen saunarakennuskin??? Tosi mukava juttu. Voin kuvitella, että on ihana paikka tämä Villa Unelma kauniine maisemineen!

Sanna kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa...Voi kumpa itsekkin pääsisi vastaavanlaiseen unelmaan mukaan ! =)

Kuten silloin alussa kun laitoit tänne ensimmäisiä kuvia unelmasta, niin ihastuin kans siihen paikkaan heti. Mutta kuten silloin sanoin, ei täältä pohjois-karjalasta löydy vastaavaa =(

t,maisuli

ps. työniloa teille!!! =)

Merja K kirjoitti...

Kati: kotiovelta vain 50 min, siis aivan huippua :) Valittiin se vaalea läpikuultava kuusi. Lattiat ovat mäntyä. Hyvää viikon jatkoa sinullekin!

Merja K kirjoitti...

Marja Kristiina: sinä se sanoit :)

Sellainen oliivipuu olisi kyllä mahtava, mutta enpä taida siis onnistua pitämään sitä hengissä, harmi :( Hortensiakin on nimittäin minulle liian haastava, eli se siitä.

Iloa ja aurinkoa myös sinulle!

Merja K kirjoitti...

Inkivääri: niinpä, katsotaan kuinka meille käy ;)

Maissi: siinä saunarakennuksessa on ilmeisesti ollut sisäkön huone. Kunnanlääkäri on nimittäin pitänyt vastaanottoa Unelmassa ilmeisesti joskus 50-luvulla. Vastaanottohuoneessa on vielä soittokellokin jäljellä, jolla on voinut soittaa apuvoimia :)

Merja K kirjoitti...

Maisuli: kuin myös, minäkin ihastuin heti Unelmaan. Kun ensi kerran ajettiin pihaan, tiesin tässä se on. Iloista tiistaiehtoota :)

terhipäivikki kirjoitti...

Onpa mukava seurata Villa Unelman rakentumista unelmien lomanviettopaikaksi :-) Ja unelma sanaan takertuen, voin suositella Sonia Choquetten kirjoja, joita on mm. Toteuta sydämesi toiveet ja Luota Vaistoihisi. Niistä saa vahvistusta sille, että on oikealla tiellä, kun luottaa omiin vaistoihinsa. Vaikka tuskinpa sinulla juuri nyt jää aikaa lukemiselle kaiken muun kiireen keskellä. Mutta ehkä sitten kauniina kesäpäivänä riippumatossa.

Titti kirjoitti...

Kiitos kun saamme elää mukana tätä Unelmaa. =)
Minä näen sieluni silmin sinut siellä tapettien ja lautojen seassa... ;-)
Varmasti sitä jaksaa tehdä ja touhuta kun tietää mitä kaikkea ihanaa on edessä kun paikat on saatu kuntoon.
(tai ei kai niitä -onneksi- koskaan kokonaan kuntoon saadakkaan. Ainahan sitä talossa ja pihassa riittää puuhasteltavaa...)
Jaksamisia sinne remontin keskelle ja aurinkoisia päiviä!

Merja K kirjoitti...

Siirisofia: kiitos kirjavinkeistä. Olen kyllä tosi kiinnostunut lukemaan noista asioista. Omilla ajatuksilla on niin suuri vaikutus tekoihimme ja niillä voi joko vahvistaa tai pahimmassa tapauksesssa nujertaa oman tien kulkemista

Titti: kiitos blogiystäväiseni, näkisitpä minut remonttihommissa. Olen nimittäin välillä aika suurpiirteinen ja nopea liikkeissäni. Useimmiten teen ennenkuin ajattelen ;) Siksi onkin ihana häärätä Unelmassa ilman mieheni läsnäoloa, koska hän on aivan päinvastainen. Uskon, että hän repisi hiuksiaan, jos näkisi minun touhuni siellä ;) No jokainen meistä taaplaa tyylillään, eikös vaan??

jaana kirjoitti...

Voi miten ihanalta tuo unelmasi toteutuminen kuulostaa.....

Mimmi kirjoitti...

Sinua voi hyvin kutsua "ahkeraliisaksi" .. :)
Ihanalta näyttää teidän mökin ympäristö .. miten upea se onkaan kun puihin tulee lehdet luonnon herätessä.. :)
Anteeksi.. kun vierailen aina hieman viiveellä.. Luin äsken edellisen kirjoituksesi .. :)
kommenttini siellä lopussa ..
Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

Merja K kirjoitti...

Jaana: kiitos :)

Helmiliina: ei haittaa, kiva kun vierailet :) Kävin muuten juuri blogissani katsomassa uutta ihanuuttasi, koru oli tosi kaunis

Valloittava valkoinen kirjoitti...

kovalla työllä ihana lopputulos !!! siis kuvistasi mitä olet ottanut en muuta voi sanoa kuin että teillä on aarre!

magi kirjoitti...

Ihanalta kuulostaa!

Merja K kirjoitti...

Anu: aarre tosiaankin on käsissä, huomenna taas remonttihommiin :)

Magi: Kiva, kun piipahdit. "Tavataan" taas

Mari kirjoitti...

Miten maltat olleskaan lähteä kotiin tuolta ihanaisesta paikasta? Ai että, voin kuvitella kesää tuolla!

Mari

Tiia kirjoitti...

Moi! Vaikka vasta vähän aikaa olen seurannut näitä erilaisia blogeja, niin sinun omassasi on ollut mukava käydä useasti. Unelmasi kuulostaa ja näyttää tosi ihanalta ja mielenkiinnolla seurailen sitä jatkossakin =)

Merja K kirjoitti...

Mari: yritän viettää niin paljon aikaa kuin mahdollista nyt kesällä tuolla. Itse varmaankin lomailen kuusi viikkoa, mies vähän vähemmän. Mutta onneksi vain tunnin työmatka eli ehkäpä hän suostuu käymään osittain töissä sieltä käsin.

Tiia: tervetuloa blogimaailmaan. Tälle touhulle vaan kun antaa pikkusormen, niin huh... :) Kiva, että jaksat lukea jorinoitani

magi kirjoitti...

Jos on voimia vastailla haasteeseen, blogissani olisi yksi sellainen!!!!

Verka kirjoitti...

Unelmien unelma tämä projektinne, kyllä siellä kelpaa sitten rentoutua.