tiistai 8. huhtikuuta 2008

Unelman salaiset seinät

Ovi on ollut tässä:


Ikkunan paikka, joka on laudoitettu umpeen:

Mitä kaikkea vanhat seinät voivatkaan kätkeä - edelliset omistajat eivät ole tainneet tietääkään, mitä Unelman keittiön seinäpahvien alla on ollut piilossa. Nimittäin keittiön runkona on mitä todennäköisimmin 1700-1800 luvun vaihteen tietämiltä oleva savupirtti. Meillä on Unelmassa töissä hirsiasiantuntija Markku ja hän valaisi minua tänään talon historiasta. Seinien osittainen musta väri johtuu juurikin savusta.
Kun Unelman ensimmäinen osa on rakennettu 1910-luvulla, tuo vanha savupirtti on siirretty jostakin nykyiselle Unelman paikalle ja siitä on tullut talon perusosa. Tuohon perusosaan on lisätty silloin 1910 yksi huone ja eteinen. Ja lopullisen muotonsa talo on saanut 1950-luvulla, jolloin siihen on laajennettu kaksikerroksinen siipi. Olisi muuten mahtavaa selvittää, missä tuo savupirtti on alunperin sijainnut.

Kun osa keittiön seinää avattiin pari viikkoa sitten, olimme mieheni kanssa sitä mieltä, että seinät paneloidaan. Mutta nyt kun näin seinät kokonaisuudessaan hirsisinä ja kuulin talon mahdollisen historian, tulin toisiin ajatuksiin. Seinät ovat aivan mahtavan kauniita ja mikä historian siipien havina. Seinät saavat siis jäädä tuollaisiksi savuineen ja koloineen. Ainoastaan tuohon vanhan ikkunan paikalle, joka on laudoitettu umpeen, täytyy keksiä jotakin. Markku ehdotti, että puretaan laudat ja laitetaan aukkoon vanha ikkuna somisteeksi ja se oli mielestäni mainio ajatus. Vanha ovenpaikka saa jää tuollaiseksi, sille ei tarvitse tehdä mitään.

Oi Unelma, mikä mahtava talowanhus oletkaan. Ja voi kun seinät osaisivat puhua. Niillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan. Onkohan meillä jopa kummitus - Unelman oma Anelma?

Tiistaiterveisin Merja

18 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että historialliset hirret kannattaa jättää peittämättä - ne ovat mielestäni kauniit ja jotenkin se aika joka niissä näkyy ja tuntuu saa mielen nöyräksi ja rauhalliseksi. Kuinka kauan ne ovat siinä olleet ja minkälaista elämää nähneet - ja tulevat vielä näkemään:)

Maissi kirjoitti...

Moi! Hirret hirsinä ehdottomasti ja vanha ikkuna -vanhan ikkunan kohtaan. Taakse vaikka valo ja pari kapeaa lasihyllyä.. Spontaaneja ajatuksia! Siitä tulee varmasti mahtava!

Merja K kirjoitti...

Inkivääri moikka: mukava ajatus, että perheemme tulee olemaan osa noiden hirsien historiaa :)

Maissi: loistoidea tuo valo ja hyllyt, olikin mietinnässä mitä lasin taakse laittaisi. Halaus, olet aarre :)

Sarppa kirjoitti...

Suunnitelmat kuullostavat hyviltä, minäkin jättäisin hirret esiin..

Hih.. se olisikin hienoa jos Anelma-kummitus kertoisi teille talon tarinan..

Merja K kirjoitti...

Sarppa: arvaa vaan, kun olen joskus Unelmassa yksin, niin alanko vielä kuulostella ja pelätä tuota Anelmaa. Huh :)

Lissu kirjoitti...

Huikea löytö nuo seinät!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Voi mikä talo!ja te olette todella olleet ahkeria siellä! ja että savupirtti ollut!!!teille muovautuu niin upea paikka siitä!

Sanna kirjoitti...

Ihanat hirret! Edottomasti kannattaa ne jättää näkyviin!

Ja Anelmastahan on vain seuraa, jos siellä yksinään oleskelee =0) Hih!!!

t.maisuli

Merja K kirjoitti...

Lissu: ei voi koskaan näköjään tietää, kun ostaa vanhan talon, mitä sieltä paljastuu. Ja tässä tapauksessa yllätys oli erittäin positiivinen

Anu: on tosi kiva nähdä, kun projekti vihdoin pääsi vauhtiin. Ja Markku on laittanut tuulemaan, itsellä eilinen päivä sujui lähinnä tapettien poistossa, joista osa oli muuten tosi tiukassa. Huomenna jatkan, tänään on vuorossa työpäivä kaupalla.

Maisuli: hyvä idea, täytyykin ajatella niin, että tuo Anelma on hyvä ystäväni. Siellä me voidaan sitten kaverukset hengailla syyspimeillä takkatulen loisteessa :)

jaana kirjoitti...

Oi! Aivan hyrisen ja värisen talon historiasta!!!
Melkeinpäs luulen että jokaisen vanhaan höpsähtäneen unelma olisi tuo sinun Unelmasi! Ja että vielä oma kummitus olisi kaupan päälle!!! Ihanaa!!!!
Sinuna onnittelisin itseäni joka aamu tuosta ihanasta talo-onnesta - ja noista hirsistä!

p.s. Linkittäisin sinut omiin suosikkeihini! Sopiiko?

Merja K kirjoitti...

Moikka Jaana, arvaa vaan olenko aivan tohkeissani Unelmasta. Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin lottovoitto tuli! En oikeasti olisi ikinä uskonut, että tuollainen paikka osuu kohdalle :)

Juu voit ilman muuta linkittää, kiva juttu

Mari kirjoitti...

Ihana talo-vanhus teillä! Minäkin jättäisin ehdottomasti hirret esiin:) Meillä on omassakin talossa vanhaa hirttä näkyvissä... Se saa paljon ihailua osakseen:) Remontti-intoa!

Mari

Marja Kristiina kirjoitti...

Jösses mikä löytö. Ehdottomasti hirret jääköön näkösälle meidän jälkipolvienkin ihasteltaviksi!

Miten jakselet? Minä täällä mietin eikö tämä röhinä ja pärskiminen lopu IKINÄ?!?

Jaksuja ja vointeja sinne. Ja työn iloa!

Merja K kirjoitti...

Mari: luulenpa että tuosta keittiöstä tulee talon kaunein ja mieluisin huone

Marja Kristiina: onneksi ei kuumetta, mutta pää sinkoilee kipunoita. Itsekin mietin samaa tänään, että eikö tämä tosiaankaan lopu koskaan?? Vointeja myös sinne :)

taburetti kirjoitti...

Voi mitä ihanuutta olette löytäneet...jättäkää ihmeessä hirret näkyville!
Rakastan kaikessa vanhassa juuri niiden "sielua"... niin minä asian ajattelen mitä kaikkea esine, talo onkaan nähnyt ja kuinka mielenkiintoista on esim. purkaa vanhan talon seinää eri kerroksia ja miettiä miltä ajalta mikin on .
Hyvää torstaita!!!
-Jaana-

Mimmi kirjoitti...

Hei.. on todella mielenkiintoista seurata sinun projektia Unelma.. :)

ps.. hirret näkyviin.. niissä on muistoja menneiltä vuosisadoilta..

Merja K kirjoitti...

Moikka Jaana: vanhoilla taloilla on tosiaankin mahtava sielu, jota valitettavasti uusissa ei ole.

Helmiliina: kiva, että olet hengessä mukana.

Iloista perjantaipäivää teille kaikille!!

Katja - Bag End kirjoitti...

Ihanat vanhat hirsiseinät. Tuovat tunnelmaa. Jättäisin ainakin yhden seinän peittämättä. Ihanaa kun talon ikä ja historia näkyvät. Kyllä ne sitten ennen vanhaan osasivat rakentaa kunnon taloja.

Mukavaa viikonloppua,
Katja