keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Lomamietteitä


Parin päivän pikavisiitillä kotona - ohjelmassa pyykkien pesua ja pakkausta, lomamatka kivaan paikkaan on tiedossa parin päivän kuluttua. Kolme viikkoa jo lomaa takana, neljä ja puoli viikkoa vielä edessä. Lomaa on vietetty tähän mennessä Unelmassa sekä viikko urheillen jossain päin Suomea. En kerro vielä paikkaa, järjestän nimittäin blogissani loman lopuksi kilpailun tämän kesän lomanviettopaikoista :)

En ole juurikaan saanut mitään aikaiseksi Unelma-rintamalla, vaan olen nautiskellut lomasta ja kiireettömyydestä. Monen moista pitäisi kyllä tehdä, mutta ehkä ryhdistäydyn reissun jälkeen..

Ohessa kuitenkin parit kuvat Unelmasta. Vierashuoneen matto näyttää tällaiselta, maton tekijänä on Mattobaakari. Ompelukoneenjalka odottaa vielä päällistä, siitä on tarkoitus tulla pöytä. Täytynee käydä ostamassa vanhoja lautoja Metsänkylän Navetasta, joista voisi kyhätä pöydälle kannen.


Kuvassa oleva jakkara on Unelman kylppärissä, sen on tehnyt eräs ystävämme. Olen tykästynyt kovasti jakkaran väriin.


Hylly on samaisessa kylppärissä kuin jakkarakin. Hyllyt pursuavat purkkia ja purnukkaa, mutta näin yli 40-vuotiaana täytyykin jo vähän skarpata ;)


Oheinen lipasto ja korituoli on makkarissamme. Tosin tuossa tuolissa ei ole tullut paljon istuskeltua, lempipaikkani on edelleenkin kyökin keinutuoli.



Ja lopuksi vielä Suomen suven kukkaloistoa. Kävimme ystäväni kanssa poimimassa kauniita luonnonkukkia ja ne pääsivät kaunistamaan saunan sisäänkäyntiä.

Pidän erityisesti noista saunan sammaleisista portaista, jotka mieheni haluaisi putsata, mutta minä en suostu siihen. Samanlaiset sammaleiset portaat olivat myös päätalon terassille, mutta maalarit olivat puhdistaneet ne, pah.. Mieheni oli tyytyväinen, minua taas harmitti :( Ja maalarit tietty olivat ajatelleensa tekevänsä hyvän työn. Tosin hyvää jälkeä he talon maalauksen tiimoilta tekivätkin, joten no hard feelings :)



Iloista ja aurinkoista kesän jatkoa!

Kesäterkuin Merja

8 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Hienoa, että olet osannut rauhoittua ja nauttia! Hyvää lomanjatkoa!

Jaanabella kirjoitti...

Mukavaa lomanjatkoa!
Pian alkaa mullakin loma ; )

Sanna kirjoitti...

Oikein ihanaa lomaa teille ja nauttikaahan suomen niiiin lyhyestä ja vähälumisesta kesästä.. =)

t.maisuli

Inkivääri kirjoitti...

Nautinnollisia kuvia Unelmasta:) Voihan nimi olla Unelma, puhuttelunimi silti Nautinto vaikka Unelma nimi on kyllä mielestäni aivan ihana! Oikein mukavia ja rentouttavia lomapäiviä sinulle!

Lennu kirjoitti...

Kuulostaapa mukavalle teidän pidetty lomanosuus ja vielä neljä viikkoa jäljellä. Kyllä olen kade! No positiivisessa mielessä, ihanaa että teillä on lomaa vielä jäljellä.
Kaunista unelmassa.

Teija kirjoitti...

Hienoja kesäisiä kuvia! Innolla odotan tietovisaasi. :)

Marianne kirjoitti...

Viimeinen kuva niin ihanan tunnelmallinen!

Maissi kirjoitti...

Hei lomalainen!! Ihania kuvia unelmasta, matto on tosi kaunis. Nautihan olostasi, sinulla onkin ihanan pitkä kesäloma.. Minä vasta aloittelen lomaani, jota onkin jo tullut kovasti odoteltua. Yritän palailla hiljakseen takaisin blogeihin, jokohan nyt onnistuisi :´)