Kaipaan edes pienen pientä auringon pilkahdusta. Sama "harmaus" jatkuu päivästä toiseen, vaikkakin pikkupakkanen on kyllä mieleen.
Kävin aamupäivällä hiihtämässä ja se piristi, tosin luisteluhiihto ei ole ihan vielä "hanskassa". Luistelemalla hiihdettyjä lenkkejä on kokonaisuudessaan takana vasta noin kuusi, joten tekniikkaa täytyy vielä hioa. Mutta hauskaa se on, kunhan vaan malttaa ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Ekalla lenkillä tuli noutaja, kun lähdin liian kovaa hiihtämään :)
Koska päivä on harmaa ja mieli yhtä harmaa sitä kotona viettäessäni, päätin ottaa kuvia piristävistä asioista.
Hyvä romaani tai sisustuskirja piristää aina. Ja jos väriä kaipaa, niin tuo Tricia Guild`n "Värikäs maailma" sisustuskirja on todellista väriterapiaa :)
Varastostamme löytämäni punainen vati ilahduttaa kovasti väreillään. Mr Järki on saanut sen lahjaksi Etelä-Afrikassa vuosia sitten ja keksin, että sehän sopii hyvin punaisen taulun pariksi. Tykkään, mitkä värit!
Virkkaamani mummonneliöpeitto saa minut myös iloiseksi, koska luulin, että en koskaan oppisi tekemään noita neliöitä. Mutta opin kuin opinkin ja nyt peitto on valmis. Se on taiteltu kaksinkerroin sohvan selkänojalle, joten kokoakin peitolle tuli ihan mukavasti.
Leijonataulu on ehdoton lemppari tauluistamme. Taulussa on samalla kertaa viisautta, kauneutta, rohkeutta ja ylväyttä. Tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä sen seikan kanssa, että olen itsekin leijona, mutta tulen joka kerta hyvälle tuulelle taulua katsoessani ;)
Ja vielä loppuun yksi ilonaihe. Löysin lankojeni joukosta kaunista hempeän vaaleanpunaista lankaa, josta aloin kutoa tyynynpäällistä. Vielä alkuviikosta hartiani olivat niin jumissa, että kutomisesta ei tullut mitään, mutta nyt nekin säryt ovat helpottaneet ja kutominen taas onnistuu. Kiva!
Löytyihän niitä ilon aiheita tämän harmauden keskelle :) Ja iloisia asioita ajatellessani sekä tätä postausta kirjoittaessani tulin heti paljon paremmalle tuulelle. Minkälaisia ilonaiheita sinulla on ollut tänään?
Nokka kohden viikonloppua!
Perjantaiterkuin Merja
Perjantaiterkuin Merja