keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Kotipiipahdus

Kotona vaihteeksi pikavisiitillä. Esikoinen pakkasi eilen rinkkansa ja lähti tänä aamuna partioleirille. Noin 11 000 partiolaista kokoontuu leireilemään reilun viikon ajaksi, mahtaa olla vilskettä. Menemme vierailupäivänä tervehtimään leiriläistä, on tosi mielenkiintoista nähdä leirijärjestelyt.

Ehdin jo eilen tarttua mopin varteen ja aloittaa suursiivouksen remontin jäljiltä. Tavarat ovat vielä sikin sokin sekä hujan hajan, mutta pikkuhiljaa siirtelen niitä paikoilleen. Uudet soffat etc. huonekalut ovat tulossa vasta elokuun puolivälin kieppeillä ja osasta huonekaluja pitäisi päästä vielä eroonkin, joten hommaa riittää pitkälle syksyyn.

Viimeinkin löysimme uudet tuolit ruokailutilaan. Ne aiemmissa kuvissa näyttämäni tuolit eivät lopulta kuitenkaan olleet sopivia. Skannon tuolin mitat olivat sellaiset, ettei niitä olisi mahtunut kolmea vierekkäin. Eamesit ovat taas suosikkini, mutta emme halunneet lyhentää ruokapöytämme jalkoja - niitä kun ei saa takaisin pidennettyä. Pah! Syksyllä Habitareen on tulossa Fritz Hansenin uusi NAP-tuoli, jonka on suunnitellut Kasper Salto. Tuolin kuvan löydät täältä . Tuoli näyttää tosi kivalta, mutta en jaksaisi odottaa Habitareen asti. Seiska-tuoliakin jo harkitsimme, mutta se ei ole kummankaan meistä suosikki, joten mistä siis tuolit meille? 


Mieheni käväisi muutama viikko sitten Ikean nettisivuilla ja sinne oli tupsahtanut juuri sellainen tuoli, joka meillä on hakusessa. Kävimme eilen koeistumassa tuolin, ostimme yhden mallattavaksi ja siinähän se oli! Tuolit ovat tosi jees ja taustalla näkyvä Decosin harmaasta struktuuriseinästä tuli myös hyvä. Pöydän taakse seinustalle on tulossa valkoinen senkki ja seinälle ripustetaan punainen "paavi" -taulumme. Myös valaisimet ovat menossa vaihtoon ja matto vielä kaupassa. Eli puuhaa on tiedossa, mutta suurin ongelma on ratkaistu, kun tuolit viimein löytyivät.

 

Meillä tapetoitiin yksi ainoa seinä, vaikka Mr Järki ei aluksi ollutkaan asiasta kovin innostunut. Onneksi pidin pääni ja makuuhuoneemme päätyseinä sai aivan ihanan tapetin. Tekstiilit menevät täälläkin huoneessa vaihtoon, mutta tuo vanha sänkypeite saa jäädä. Se on juuri sopivasti samaa sävyä kuin tapetin kukan terälehdet, tyynyt ja verhot ovat vielä hakusessa.


Emme viivähtäneet eilisellä Ikean reissulla kovin kauaa, mutta ehdin kuitenkin bongata siellä uuden kivan tekstikankaan. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä se maksoi vain 1,95 €/m. Ostin kangasta esikoisen uuteen huoneeseen, teen tästä verhot ja tyynyjä. 


Tekstityynyjen pariksi teetän Hannasilla esikoisen omista kuvista tyynyjä. Oheinen kuva on Hannasin sivuilta.

Nyt jatkan siivousta ennenkuin lähdemme tänään mieheni vanhempien luo Tampereelle. Treffaamme illalla kavereita kaupungilla ja huomenna jatkamme matkaa heidän mökille. Agendalla on mm. rapukekkerit sekä mustikoiden poimimista. Toivottavasti hirvikärpäsiä on vähän vähemmän kuin toissa päivänä mustikassa käydessäni. Niitä lensi parvi koko ajan ympärilläni ja hermo kesti vain tunnin verran ;) Mustikkasaalista ei siis sillä kertaa kovin paljoa kertynyt, mutta huomenna uusi yritys..

Aurinkoista heinäkuun loppua!

Terkuin Merja

torstai 22. heinäkuuta 2010

Gone to Turku


En oikein osaa sanoa vielä juuta taikka jaata tämän vuoden mustikkasadosta. Olin tänään lasten kanssa mustikassa ja olimme vain sen aikaa metsässä, että saimme piirakka-ainekset kasaan. Paikka paikoin mustikat olivat tosi pieniä, mutta taas joissakin mättäissä ihan älyttömän suuria. Menen paremmalla ajalla yksin metsään, niin saan poimittua marjoja pakastimeenkin.

Jotain pientä tuli taas värkättyä. Näin äskettäin Papagenan ikkunassa ihanan Lexingtonin "gone to the beach" -kyltin. Hinta oli kuitenkin 30 ja risat ja totesin, että enpä taida olla valmis ihan niin paljon maksamaan Lexingtonin merkistä. Niinpä ryhdyin väkertämään kylttiä itse. 

Ensimmäinen versio näytti tältä:


Päätin kuitenkin hieman parannella kylttiä ja toisesta versiosta tuli tämän näköinen. I love it! 


Huomenna lähdemme mieheni kanssa Turkuun. Lapsemme saivat yllätyskutsun serkkujen mökille pariksi yöksi ja koska mökki on sopivasti Turun suuntaan, päätimme samalla mennä pikkulomalle Turkuun kahdestaanOnpa hauskaa tällainen yllätysmatka :) En olekaan hetkeen käynyt Turussa, joten jos jollakin tulee vinkkejä mieleen, laittakaa niitä ihmeessä tulemaan.

Iloisin lomaterveisin Merja

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Lomaherkuttelua


Kylläpä lomapäivät menevät sutjakkaasti, vaikka mitään erityistä ei tulekaan tehtyä. Tämä on tosin mukavaa vaihtelua, koska arki on yleensä niin kovin täynnä tohinaa ja aikataulutusta.


Tämän päivän pääohjelmamme oli mansikkakakun leipominen. Sain äskettäin Magisson kakkulapion ja halusin kokeilla sitä käytännössä. Olin tosi epäileväinen kakkulapion saadessani, mutta lapio tuli testattua ja se toimi loistavasti. Kakkulapiolla leikatuista paloistakin tuli juuri sopivankokoisia. Tosin Mr Järki halusi järeämpiä paloja ja haki kehiin normikakkulapion :)


Kakusta halusimme tehdä perinteisen mansikkakakun ilman mitään kikkailuja. Esikoinen toimi koristelumestarina ja mansikoiden päälle hän ripotteli valkosuklaarouhetta, joka kruunasi kokonaisuuden.


Kakku oli ihan uskomattoman herkullista, nam! Onneksi sitä jäi vielä huomisellekin :)

Huomenna ajattelin käydä katsomassa mustikoita. Tosin niitä taitaa olla vähänlaisesti ja nekin, jotka ovat kypsyneet, ovat pienehköjä. Onko teistä joku jo ehtinyt mustikkametsään, löytyikö mitään?

Keskiviikkoterveisin Merja

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Korttitehdas


Tulin juuri saunasta - ihana olo. Lihaksia särkee, mutta "hyvällä" tavalla, sillä aloimme tänään raivata mieheni kanssa rantaa. Heilun vesurin kanssa tuntitolkulla ja katkoin puiden vesoja. Unelman pihapiirissä saakin tehdä raivaushommia ihan urakalla, koska piha on niin pitkään ollut hoitamatta. Huomenna uudestaan - touhu tuntui sen verran mukavalta :)

Ja sitten muutama kuva synttärilahjasta ja -korteista. Sukumme ihanalla 3 v. pikkuprinsessalla ja kummityttärellämme oli äskettäin synttärit, joita juhlimme eilen. Prinsessa pitää tosi paljon korteista ja niinpä intouduimme esikoisen ja kuopuksen kanssa tekemään kaikki omat Tilda-aiheiset kortit. 


Esikoinen halusi tehdä eläinaiheisen kortin ja tykästyi Country Girl -arkin lehmiin. 


Kuopus ihastui taas rantaelämäaiheeseen ja leikkasi korttiinsa jäätelöä nautiskelevan rantaleidin.


Minun kortissa leija lennättää pyykkinarua ja kortin reunaa kiertää kapealla kaksipuolisella askarteluteipillä kiinnitetty Tilda-siksaknauha.

Olisin halunnut nähdä myös Mr Järjen tekemän kortin, mutta hän kieltäytyi kunniasta ;) Niinpä hän sai osallistua onnitteluilla minun tekemään korttiin.


Ja kerrankin kun oli aikaa, halusimme myös panostaa pakettiin. Löysimme söpön nallen askarteluvarastostani, jonka laitoimme kaksipuolisella teipillä kiinni pakettiin. Nalle pitelee tassuissaan "For You" -kylttiä.


Lahjapaperi on myös Tildaa - kuinkas muuten. Paketti on muuten 11-vuotiaan esikoisen käsialaa.

Värkkääminen on mukavaa, kun on aikaa. Enköhän keksi huomiseksi taas uuden projektin, sillä jotain on jo mielessä muhimassa. Katsotaan..

Leppoisaa heinäkuista viikkoa!

Lomaterkuin Merja

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Saippuatehdas


Kiireinen viikko takana ja ihanat lomaviikot edessä! Vietimme mieheni kanssa laatuaikaa menneellä viikolla kotona, kun lapset olivat isovanhempien kanssa Unelmassa. Kävimme joka ilta kaupungilla terasseilla syömässä, mutta myös remontin tiimoilta oli kaikenlaista tehtävää. Maalausurakka etenee vauhdilla ja jumppasimmekin tavaroita huoneesta toiseen tuntitolkulla. Menemme taas sunnuntaina siirtelemään tavaroita ja otan samalla kuvia tehosteseinistämme. Meille tulee pari Decosin struktuuriseinää ja ne näyttävät tosi hyviltä :)

Mutta nyt siis loma on alkanut ja vietämme sitä enimmäkseen Unelmassa. Luova tuuleni on edelleen jatkunut ja olenkin tänään värkännyt yhtä ja toista. Palaan noihin värkkäyksiini vielä myöhemmin.


Ohessa kuvia toissa viikolla tekemistämme saippuoista. Teimme lasten kanssa saippuoita Pandurosta ostamillani tykötarpeilla ja saippuan tekeminen olikin yllättävän helppoa. Osaan saippuoista lisäsimme laventelia, joka näkyy hieman epätasaisina alueina saippuoissa. Yhden saippuan pintaan laitoin taas pikkuisia simpukoita. 

Kävin eilen Sinooperissa hakemassa lisää tarvikkeita, niin koukuttavaa touhu oli. Mieleni tekisi kokeilla viimeisimmän Tilda-kirjan saippuakakkua, katsotaan josko lomalla innostuisin kokeilemaan sen tekemistä. 


Käärimme saippuoita vanhoihin sanomalehtiin ja silkkipaperiin. Kaivelimme myös nauhavarastojani ja löysimmekin kivoja nauhoja saippuoiden somisteiksi. Näitä on kiva viedä vaikka tuliaisiksi.

Ihana helteinen viikonloppu tulossa ja huomenna olemmekin menossa katsomaan Mommilanjärven soutuja. Se on paikallinen iso tapahtuma, jossa emme ole vielä ehtineet aikaisempina Unelma-vuosina vierailla.  Treffaan myös illalla ystäviäni Mummotunnelissa, joten paljon kivaa on taas tiedossa :)

Iloista helteistä viikonloppua kaikille!

Terkuin Merja

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ihania kesäpäiviä


Voi miten nopeasti nämä ihanat kesäpäivät kuluvatkaan. Päivät ovat täynnä touhua ja yht´äkkiä on taas ilta. Tämä päivä hupeni rikkaruohoja taltuttaessa ja nyt olo on kyllä aika tööt!


Tein tänään istuinpaikan itselleni Unelman pihalle. Nuo metallihuonekalut on ostettu jo keväällä Pentikistä ja laitoimme ne aluksi Unelman parvekkeelle. Siellä ne kuitenkin olivat täysin käyttämättöminä ja siirsinkin ne tänään parempaan paikkaan. Luulenpa, että tästä istumaryhmästä tuli lempparipaikkani.


Toinen istumapaikka on etupihalla. Tässä oli aluksi valkoiset kalusteet, mutta niistä lohkeili maali aivan täysin. Olkoon tuolla paikalla siis toistaiseksi nuo ruskeat. Tässä on mukava syödä aamupalaa, koska tähän kohtaan paistaa aurinko aamuisin.  Näiden paikkojen lisäksi meillä on vielä terassi sekä pieni patio, johon pääsee suojaan auringolta. Myös niissä on istuinryhmät, joten istumapaikkaa voi vaihdella auringonpaisteen mukaan :)

 

Olen aloitellut pikku hiljaa Unelman pihan kunnostamista. Piha on ollut aikoinaan hyvin hoidettu, mutta monen vuoden hoidon puutteessa se on villiintynyt. Tänä kesänä löysin ilokseni sormustinkukkia. Ennen en ole niitä huomannut, enkä tiedä, mistä ne ovat tulleet, mutta kauniita ne joka tapauksessa ovat. Unelman pihalla on myös upea pioni, joka tosin on vähän huonossa paikassa. Osaako kukaan neuvoa, voiko vanhaa pionia siirtää ja miten siirto tehdään? Olen ymmärtänyt, että pioni ei oikein pidä siirtämisestä, mutta onko jollakin kokemusta asiasta?


Ihana kesäsade virkisti tänään ja mieheni nappasi sateesta kuvan. Pisarat näyttävät kuvassa hassun pitkiltä. Hyvä, että sataa välillä, ettei tarvitse lorottaa puutarhaletkulla vettä puutarhaan.

Huomenillalla täytyy palata kotiin hyväksymään remontin ensimmäinen vaihe. Akustiikka-asiat on tehty valmiiksi ja onkin mielenkiintoista nähdä tai tässä tapauksessa kuulla, miten akustiikka on parantunut. Ensi viikolla alkaakin sitten maalausurakka, joten remontti etenee joutuisasti, hyvä niin.

Iloista loppuviikkoa!

Terkuin Merja

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Dreams

 

Jo toinen postaus samalle päivälle, mitä ihmettä ja kummaa :)

What a lovely, lovely day! Unelmassa kävi kivoja vieraita, paistettiin vohveleita, syötiin jätskiä sekä mansikoita ja nyt illalla vielä lämmitin saunan. Pari sadetippaa eivät haitanneet lainkaan, vaan sade viilensi mukavasti helteistä ilmaa.


Ehdin myös askarrella uusista Tilda-papereistani itselleni "dreams" -kirjan. Ensimmäinen unelmakin on jo valmiina, nimittäin kasvihuone Unelmaan. 


Unelmoin kasvihuoneesta, joka olisi tehty vanhoista tiilistä ja kuvassa näkyvästä ikkunanpokasta. Noita ikkunanpokia on jonkin verran varastossa, joten haaveilen, että niitä voisi käyttää kasvihuoneeseeni. Tänä kesänä kasvihuonetta ei todennäköisesti enää rakenneta, mutta ensi kesän suunnitelmiin se kuuluu varmasti. Tänä kesänä taidan keskittyä arkkitehdin hommiin ja suunnitella ihanan kasvihuoneen valmiiksi rakennusvaihetta odottamaan. Ensi kesänä voinkin sitten olla rakennusmestarina, rakennusmiehet ovat tosin vielä hakusessa :)


Ohessa myös vielä pari kuvaa äskettäin ystävilleni tekemistä Tilda-aiheisista korteista. Tilda-paperit ovat suosikkejani Tilda-tuoteperheestä ja olen käyttänyt niitä paljon askarteluihini. Paperi on sopivan jämäkkää, joten sillä voi myös päällystää erilaisia purkkeja ja purnukoita. Aikaisemmin askartelin paljonkin, mutta kiire on viime aikoina rajoittanut tehokkaasti värkkäämistä. Huomaan, että heti kun on vähän vähemmän töitä, alkavat myös luovuus ja ideat kukoistaa. 

 Katsotaan, mitä hauskaa huomenna keksin. Pari ideaa on jo muhimassa :)

Iloista viikon jatkoa!

Terkuin Merja

Helteinen heinäkuu



Kylläpä säät viimein suosivat, ihanaa! Olen lasten kanssa tällä hetkellä Unelmassa, koska remontti on startannut kotonamme. Kattoon porataan parhaillaan akustiikkalevyjä, joten on mukavampi olla poissa remonttimiesten jaloista.

Ennen remonttia ehdimme tehdä lyhyen lomamatkan Tukholmaan; laivalla yli mennen tullen ja yksi yö hotellissa. Mihinkään pidemmälle emme tänä kesänä aiokaan, koska remontin takia meidän täytyy olla ajomatkan päässä kotoa. Mm. huonekaluja täytyy siirrellä paikasta toiseen maalausurakan edetessä. Alla olevat auringon ja kuun kuvat on muuten otettu hyttimme ikkunasta.


Tukholmassa emme tehneet mitään erityistä, kävimme katsomassa Vasa-laiva, vierailimme merimaailmassa ja illan vietimme Gröna Lundissa. Päivä olikin hyvä sattuma, koska huvipuistossa oli esiintymässä John Fogerty, wau! Törmäsin myös huvipuistossa julkkikseen, nimittäin Madden exään. Piti ihan hieraista silmiä, mutta Jonashan se tosiaan käveli kavereidensa kanssa vastaan. Olisikohan pitänyt pyytää nimmaria ;)


Toinen Tukholma-päivä sujui lupsakasti alennusmyynneissä. Harvinaista kylläkin, mutta en käynyt yhdessäkään sisustuskaupassa :) Pandurossa käväisin ja löysin yhtä sun toista kivaa. Katsotaan, mitä mm. noista papereista aikanaan syntyy.


Ja loppuun taas muutamat kuvat Unelmasta. Sain viimein tuotua aikaa sitten tekemäni tyynyn saunakammariin ja lapset löysivät leidilleni istumakiven. Leidi on tuliaisia viime kesän Mosel-reissulta, ostimme ystäväni kanssa kumpainenkin samanlaiset rouvat itsellemme. Taisin viime kesänä kertoakin jo tämän esikoisemme sutkautuksen, mutta toistettakoon se tässä, koska sutkautus edelleenkin riemastuttaa minua. Kun toin tuliaiseni kotiin, lapset kummastelivat, miksi olin ostanut moisen. Kerroin ostaneeni rouvan siksi, että se on aivan näköiseni - johon esikoinen, tuolloin 10 v, tokaisi: "Äiti, eihän sinulla ole punaisia hiuksia.." Niinpä :)


Kaivoin myös taas vaihteeksi Unelman komeroita ja tein mukavan löydön. Tuon yrttilaatikon olen ostanut vuosia sitten Järvenpään vanhasta suksitehtaasta, jossa Keltainen kammari pitää ihastuttavaa putiikkiaan. En muuten ole aikoihin käynyt visiitillä ko. paikassa. Pitäisikin taas käväistä, koska putiikista tekee aina kauniita löytöjä. 

Jaahas, nyt nukkumatti kutsuu. Mitähän kivaa sitä huomenna tekisi :)

Helteistä heinäkuista viikkoa!

Terkuin Merja