lauantai 28. helmikuuta 2009

Wanted!


Sisäinen siivoojani on hukassa. Epäilen, että hän jäi viime syksynä Unelmaan viettämään lokoisia talvipäiviä, ainakaan täällä meillä kotona häntä ei ole näkynyt.

Houkutellakseni tuon sisäisen siivoojani takaisin kotiin, päätin panostaa pesuaineisiin. Kävin toissapäivänä Kauniaisissa Inari Shopissa, jossa pidän parin viikon päästä Tilda-illan. Heillä oli myynnissä tuota ihanaa Maison Belleä ja ostin parit pesuainepullot kotiin vietäväksi.


Ja kas kummaa, eilen illalla sisäinen siivoojani ilmestyi kuin tyhjästä ja tarttui mopin varteen. Ihan koko kämppää hän ei vielä saanut siivottua, mutta hyvä alku kuitenkin. Katsotaan, josko hän tänään jatkaisi ;)

Sää hellii taas auringonpaisteellaan, mutta ulkoilun sijaan meidän pitäisi mennä siivoamaan Kasperiinan varastotila. Kumma juttu, ettei yhtään huvittaisi. Mielessä pyörivät eilisen muodostelmaluistelutreenin kuviot ja niitä olisi paljon kivempi mennä treenaamaan jäälle..

Aurinkoista viikonloppua!

Terkuin Merja

tiistai 24. helmikuuta 2009

Päätin etten osta, mutta ostin kuitenkin ;)


En tunnista varsinaisesti ruokkivani lamaa, mutta mietin kyllä entistä tarkemmin, mihin euroni laitan. Tämä koskee varsinkin vaatehankintoja. Havahduin tammikuussa asian tiimoilta, kun siivosin vaatekaappiani. Löysin kaapista viisi mustaa villatakkia. On tietty tosi kätevää, että jokaiselle työpäivälle on oma villatakkinsa ja nimenomaan musta, mutta silti hei haloo. Niinpä olen tutkinut joka sentin vaatekaapistani ja ottanut kaikki entiset vaatteet tiuhaan käyttöön.


Hyvin on siis mennyt tähän asti, kunnes toissa viikolla hieman sorruin. Ystäväni myy me&i vaatteita ja olin hänen luonaan kutsuilla. En pystynyt vastustamaan kevään herkullisia värejä ja kuopuksen vaatekaappi täydentyi muutamalla vaatteella. Ja sitä paitsi lapsipolo kyllä tarvitsikin vaatteita.


En ole aina pitänyt me&i kuoseista, mutta tämän kevään värit ja kuosit osuivat nappiin. Myös itselle hankin yhden tunikan, joka on samaa kuosia tuon ensimmäisen mekon kanssa. Pidän muuten erityisesti noista lasten mekoista, koska mekon jäädessä lyhyeksi lapsen kasvaessa, sitä voi käyttää tunikana legginssien kanssa. Vaate on siis käyttökelpoinen useamman vuoden ajan.


Raaskin myöskin viimein ottaa käyttöön jo viime syksynä ostamani tumput. Ostin lapaset käsityömessuilta ja ne ovat suomalaista käsityötä. Olen erityisen viehättynyt noihin rusetteihin, niistä tulee kovin minnimäinen olo :)

Lunta sataa lisää, onpa mukavaa. Hyvä, että sitä sataa nyt, eikä huhtikuussa, kun odotellaan jo kevättä. Ja ihanaa saada pitkästä aikaa kunnon talvi tänne Etelä-Suomeenkin - hiihtoladut kutsuvat!!

Lumisin terveisin Merja

Ps. ohessa vielä kuva Unelman avainkaapista, jonka lupasin laittaa näytille parille Tilda-addiktille. Ajattelin maalata kaapin vaaleaksi, hio reunat, jotta tulee kuluneen näköinen ja laittaa lasioveen verhon

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Sisustussuunnitelmia


Yksi yö omassa sängyssä ja ketutus on selätetty - katse eteenpäin :) Kiitos piristysviesteistä! Ja vaikkakaan luistelu ei sujunut tänään lainkaan, veto on edelleenkin sen verran poissa, en antanut sen lannistaa hyvää tuultani. Kävin hakemassa kukkakaupasta kauniin keväisen kukkakimpun ja aloin suunnitella erinäisiä sisustusprojekteja.

Ensimmäiseksi aion käydä esikoisen huoneen kimppuun, joka kaipaa kipeästi päivitystä. Luovumme todennäköisesti parvisängystä ja sen tilalle hankkinemme 90 cm leveän runkopatjan. Sitä voi käyttää samalla sohvana kavereiden kanssa hengaillessa, kunhan ompelen tyynyn jos toisenkin sängylle pehmusteeksi. Myös työpöytä pääsee ostoslistalle ja kaappi vaihtuu ovelliseksi, kiitos. Nyt esikoisella on käytössä iso avohyllystö, jonka järjestyksessä pitäminen on enemmän kuin haastavaa. Maalaushommia on myös tiedossa, en usko, että huoneen pinkkiseinä enää välttämättä uppoaa, mutta katsotaan. Niin ja uusi laskosverho on myöskin suunnitelmissa, kunhan huoneen värisävyt selkenevät.

Vauhtiin on siis päästy ja heti tänään aion vielä kartoittaa netistä erinäisiä huonekaluvaihtoehtoja. Esikoisen huoneen jälkeen on vuorossa kuopuksen soppi, siinä ei onneksi ole ihan näin iso urakka. Maalauksella ja parilla seinähyllyllä selvittäneen.

Myös Villa Unelma on kovasti mielessä, näillä näkymin menemme sinne maaliskuun puolivälissä. Näin jopa unta Unelmasta; olimme siellä vuokralla ja kummastelin kovasti, miten tässä näin kävi. Minä kun luulin, että ostimme ko. paikan.. Onneksi se oli vain unta :) Unelma on aika hyvässä kuosissa, sieltä puuttuu tosin verhoja vielä muutamasta huoneesta. Ne kuuluvat työlistalle vielä tämän kevään aikana.

Sellaisia sunnuntaikuulumisia, ja kuten huomaatte vauhdissa ollaan taas :) Pirteää alkavaa viikkoa!

Terkuin Merja

lauantai 21. helmikuuta 2009

Valitusta tällä kertaa :(



Lomalta palattu ja tällä kertaa täytyy kyllä todeta, että loma ei piristänyt vaan päinvastoin. Onnistuimme nimittäin sairastamaan koko perheen voimin vuorotellen ja hiihtolomaviikko meni siis enimmäkseen sairastuvalla. Hiihtokilometrejä taisi kertyä minulle ruhtinaalliset 15 km ja mäkeen en päässyt kertaakaan, jipii! Sitä varten kannattaakin istua autossa yhteensä 16 h. Vali, vali ja niin edelleen, nyt en vaan pysty millään keksimään juurikaan mitään positiivista tästä lomasta.


Ohessa kuitenkin kuvia, millaisessa kelissä ja maisemissa olisi voinut hiihdellä. Säät olivat tosiaankin mitä mainioimmat ja itkua melkein pukkasi, kun raahustin eilen kameran kanssa toipilaana järvenrannassa. Mitkä ladut ja mikä ilma, voi itku!


No eiköhän tämäkin iloksi muutu, kun on nukkunut pari yötä omassa sängyssä. Yksi lomahan tämä vain oli, joten pää pystyyn typy :) Olisikos teillä jotain piristysvinkkejä?

Kyseleepi Merja

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Iloa ja virkeyttä


Olonkeveyskurssi alkaa olla puolivälissä ja olen ehtinyt omaksua jo useita uusia ruokailutottumuksia. Tutkiskelin meidän lähiprisman hyllyt "sillä silmällä" viime viikolla ja monta uutta tuotetta löysi tiensä ostoskärryyn.

Suurimmat muutokset ruokavaliossani ovat olleet säännöllisen ruokailurytmin löytyminen, hiilareiden vähentäminen, proteiinin selkeä lisääminen, lisäaineiden vähentäminen sekä kasvisten ja hedelmien runsas syöminen. Nuo hiilarit ja proteiinit ovat selkeästi vaikein kohta minulle. Ruokavaliossani on nimittäin ollut aikaisemmin tosi paljon leipää ja toisaalta taas tosi niukasti proteiinejä.

Myös "mentaalipuolen" harjoitukset ovat saaneet aikaiseksi uusia ahaa-elämyksiä. Olen keksinyt useamminkin "kohdan", jossa syön johonkin olotilaan tai tunteeseen. Tai useasti jopa palkitsen itseäni herkuilla. Noista sudenkuopista pyrin pikkuhiljaa pääsemään eroon. Edelleenkin mottona on edetä pienin askelin.

Tieto lisää tuskaa ja huomaankin janoavani lisätietoja terveellisestä ravinnosta. Onneksi kirjahyllystä löytyy oheinen opus. Olen ostanut sen useampi vuosi sitten, mutta en tuolloin jaksanut lukea kirjaa kovin syvällisesti. Mutta nyt kun olen huomannut ruokavalion muutoksen myötä voivani tosi hyvin, haluan lisää tietoa ravinnosta.

Laitan vielä tähän yhden keiton ohjeen, joka vie kielen mennessään. Helppoa ja herkullista! Meidän lapsetkin tykkäsivät tästä kovasti.

Porkkana-bataatti-kookoskeitto (resepti Annika Havaste, www.vitafiilis.fi)

1 iso bataatti
2-3 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 cm inkivääriä
1-2 dl kookosmaitoa

Lisäksi:
kasvisliemikuutio
suolaa ja pippuria maun mukaan
tuoretta korianteria saksittuna keiton pinnalle

Paloittele bataatti, porkkanat ja sipuli, kuullota oliiviöljyssä 1-2 min. Lisää vettä niin että kasvikset juuri peittyvät ja keitä kypsäksi. Lisää paloiteltu inkivääri ja mausteet, soseuta. Lisää kookosmaito ja lämmitä, älä kiehautu. Saksi korianteria keiton pinnalle.

Parin päivän päästä alkaa hiihtoloma, joten palailen blogini ääreen loman jälkeen. Voikaa hyvin ja nauttikaa talvesta :)

Hiihtolomaterkuin Merja

lauantai 7. helmikuuta 2009

Voittaja on...


Täällä ihmettelen kovasti, mihin viikko taas katosi. Mennyt viikko on ollut erityisen työntäyteinen ja kiireinen, mutta uuden ruokavalion ansiosta olo on aikaste pirteä. Sillä näköjään on sittenkin väliä, mitä suustaan sisään työntää. Tosin eilen illalla yritin avata kodin ulko-ovea autonovenavaimella. Osoitin ovea avaimella ja ja ihmettelin, kun se ei aukea ;)

Tilda-kirjan voittaja on arvottu. Onnetar suosi tällä kertaa Naaperoa. Laittaisitko minulle yhteystietosi sähköpostitse merja@kasperiina.fi, niin pukkaan kirjan Paten matkaan. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

Sain eilen uusimmat Tilda-ihanuudet käsiini. Uudet kangaskuosit ovat tosi kauniita ja kaikenlaisia ompelusuunnitelmia on taas suunnitteilla. Villa Unelma -kausi lähestyy ja Unelmaan voisikin ommella yhtä sun toista. Maaliskuussa on suunnitelmissa viettää kevään ensimmäinen viikonloppu Unelmassa ja sitä odotan kovasti.

Iloista viikonlopun jatkoa! Me vietämme hääpäivää, tosin ihan kotioloissa. Kuvassa olevat ruusut toi mieheni Ihanalle Vaimolleen, joka myös noita-akkana tunnetaan ;)

Terkuin Merja

tiistai 3. helmikuuta 2009

Rouvat vapaalla ja viihteellä - osa kaksi



Yleensä tammikuu on pimeä ja tylsistä tylsin kuukausi, mutta tänä vuonna tammikuu on ollut yrityisen hauska ja puuhakas. Taas oli rouvilla aihetta juhliin, tosin tällä kertaa mukaan "kelpuutettiin" myös siipat.

Viime viikonloppuna vietettiin siis vaihteeksi nelikymppisiä iloisissa tunnelmissa. Min kärä vän tuli naisen ikään, mutta "lievästä" painostuksesta huolimatta hän ei ollut innostunut järjestämään juhlia. Niinpä päätimme yhdessä hänen miehensä kanssa yllättää ystäväni ja järjestää hänelle kekkerit.

Aamutuimaan lauantaina ystäväni mies herätti ystäväni ja sanoi, että "nyt muru mennään! Pakkaa vaatteita mukaan yhden yön matkaa varten". Ja sitten mentiin. Ystävälläni ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu ja yllätys oli suuri, kun hän näki meidät muut satamassa. Matkalle Tallinnaan lähti yhteensä viisi pariskuntaa ja yllätys oli tosiaankin täydellinen. Myöskin viikonloppu oli täydellinen; iloista seuraa, leppoisaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja pisteeksi i:n päälle pikku joraukset. Ja jos nauru pidentää ikää, niin viime viikonlopun jälkeen vuosia tuli roppakaupalla lisää :)

Kuvissa on ystäväni synttärilahjat. Olen hieman innostunut kokeilemaan korujen tekemistä ja tuo kaulakoru on ainakin kovasti minun mieleeni. Tein itselleni suunnilleen samanlaisen. Sydämellä on taas reilusti kokoa, se taitaa olla jopa isompi kuin aiemmin esittelemäni "Villa Unelma" sydän. Tuollaisen sydämenkin voisin tilata minulta itselleni :)

Tilda-kirjan arvontaan ehtii vielä osallistua, joten jättäkäähän puumerkkejänne. Nyt sauna kutsuu!

Tiistaiterkuin Merja