maanantai 27. huhtikuuta 2009
Muodonmuutos ja voittaja
Pimpelipom - viikonloppu meni nopsasti ja arki koitti taas. Tosin ilmassa on jo juhlantuntua tulevan wapun tiimoilta :)
Matka-arvuuttelun voittaja on selvillä ja onnetar suosi Marikania. Laitatko minulle osoitteesi sähköpostilla merja@kasperiina.fi, tulossa on askartelutarvikkeita; magnoliaa ja tildaa ainakin. Ja matkakohde on Como-järvi, kuten monet osasivat oikein veikata. Gardalla olemme olleet aikaisemmin ja sekin oli kyllä kaunis, mutta Como-järveä on kehuttu vielä kauniimmaksi. Mene ja tiedä, kohtahan se nähdään..
Ja ei postausta ilman Unelmaa. Hieman yli vuosi sitten remontti alkoi ja laitan tähän oheen keittiön/tuvan kuvia. Se on ehkä kuitenkin lempitilani Unelmassa, koska se on kokenut isoimman muodonmuutoksen. Kuvat ovat osittain jo aikaisemmin näytillä olleita, mutta koittakaa kestää. Ja kertaan myös tuvan tarinan, älkää väsykö lukemaan tätä. Eli tupa on vanha savupirtti todennäköisesti 1800-luvulta. 1900-luvun alussa hirret on siirretty nykyiselle paikalle ja siihen on rakennettu tuvan lisäksi yksi huone. Taloa on laajennettu kolmiosaisella siivella 1950-luvulla, jolloin se on saanut nykyisen muotonsa.
Kun ostimme talon, tuvan seiniä peittivät tummanvihreä panelointi ja sinisellä tapetoidut seinälevyt. Ne kaikki revittiin pois ja punainen lattia vaihdettiin vaaleaksi. Myös vanhat kaapit saivat kyytiä ja lopputulos on kuvissa nähtävissä. Nyt tupa on nyt iso ja valoisa, melkein täydellinen. Ainut miinus on talvella tuleva pienehkö veto - hirret fuskaavat jonkin verran. Ei siis kovin lämpötaloudellista, mutta emme olekaan Unelmassa paukkupakkasilla, joten asia ei liielmälti haittaa.
Kunhan wappua on juhlittu, suuntaamme taas Unelmaan, yes! Tällä erää päätän kuitenkin näihin kuviin ja tunnelmiin, sekä toivotan kaikille mukavaa wapun odotusta!
Terkuin Merja
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Unelmasta luksusviikonlopun viettoon
Mikä viikonloppu! Sää on hellinyt ja olen saanut pitkästä aikaa viettää viikonloppua yksin :)
Olimme pe-la yön Unelmassa, koska meidän pitäisi päättää talon tuleva väri. Sieltä tiemme erosivat - minä palasin kotiin ja muu perhe suuntasi Tampereelle. Mieheni osallistuu tänään Pispala-juoksuun ja lapset halusivat mukaan samalla isovanhempia moikaamaan. Minulla on tänään luistelutreenit, tekniikkajäät alkavat ja niihin haluan edottamasti mennä. Siispä minulla oli hyvä syy tulla kotiin :)
Että onkin vaikeaa valita Unelman tuleva väri. Ostimme kuusi pikkupurkkia värikarttojen perusteella ja pakko kyllä sanoa, että vain yksi väreistä näyttää siltä kuin miltä se näyttää värikartassakin. Ja valitettavasti se väri on liian tumma eli tuon keskimmäinen vihreä. Kaksi sinertävää taittaa liilaan (juu ei) ja keskimmäinen sininen on liian sininen, haluaisin harmaampaa. Eli tuleva väri ei ole mikään näistä. Uusi reissu maalikauppaan ja lisää maaleja, pah..
Olen nauttinut täysin siemauksin yksinolosta. Laatuaikani alkoi eilen kampaajalla, jossa taas jännitin lopputulosta. Mutta hei, nyt olinkin tosi tyytyväinen ja hintakin oli kohtuullinen, eli uusi paikka taisi löytyä. Ja tällä kertaa tukan väri ei ollut siis vihreä, yes!
Kampaajan jälkeen pikku ostoskierros ja Stockan herkkutiskin kautta leffavuokraamoon. Vuokrasin hömpimmistä hömpimmän leffan, jonka vuokraamosta löysin ja pussillinen irtsareita tietty oheen.
Sitten lenkille. Nykäisin juoksukamat niskaan ja lähdin hölköttelemään. Ja mitä tuskaa se olikaan. Sätin taas itseäni, että miten ihminen voi olla niin tyhmä, ettei tajua pitää edes pientä peruskuntoa yllä. Pari vuotta sitten keväällä innostuin juoksemaan enemmänkin ja muistan vieläkin sen flow-tunteen, kun juoksu alkoi kulkea. Aivan mahtava tunne. Joten eikö olisikin paljon helpompaa, jos kokoajan tekisi jotakin peruskuntonsa eteen, eikä päästäisi kuntoa romahtamaan, sieltä suosta nouseminen on niin hemmetin tuskaisaa.
No lenkin jälkeen oli kuitenkin kuningasolo, saunoin, söin herkkuja parin chablis lasillisen kera, katsoin "aivot narikkaan" leffaa ja menin nukkumaan jo klo 23. What a day :)
Mikä parasta, kaunis sää näyttää jatkuvan. Minulla on kohta treffit naapurin kanssa sauvakävelyn merkeissä, Kasperiinan varastoa pitäisi vähän siivota, luistelutreenit on iltapäivällä ja salillekin ajattelin ehtiä, joten puuhaa on päivä täynnä. Mutta eipä haittaa, koska on energinen ja levännyt olo :)
Ohessa vielä parit kuvat Unelmasta. Lampun ostin äskettäin Loving White Hannilta ja se on täydellinen Unelman telkkahuoneeseen. Naulakko on taas makkaristamme. Wanha raamattu on kirpparilöytö ja kun aloin tutkailla sitä tarkemmin, kanteen oli kirjoitettu syntymäaikoja 1800-luvun alkupuolelta. Wanha on siis opus ja nyt se on saanut wanhuudenpäivikseen arvoisensa kunniapaikan meidän makkarista.
Ihanaa sunnuntaipäivää teille kaikille, nauttikaa!
Terkuin Merja
torstai 23. huhtikuuta 2009
Musiikkielämyksiä
Olettekos te muut yllättyneet positiivisesti jonkun tapahtuman johdosta? Ensin koko asia tuntuu pakkopullalta, eikä kiireen keskellä huvittaisi laisinkaan, mutta kun tilaisuus on ohi, on tosi virkistynyt ja iloinen siitä, että meni paikan päälle.
Itselleni kävi eilen juuri noin. 10-v. esikoiseni soittaa viulua musiikkiopistossa ja hänen oskesteriopettajansa vei oppilaat konserttiin. Koska konsertti oli Finlandia talossa ja ajankohta oli aika myöhäinen, vanhemmat olivat tietty mukana. Konsertti oli RSO:n Nuorten solistien konsertti.
En ole moisesta ennen kuullutkaan, niinpä tutkin vähän nettiä. Selvisi, että Nuorten solistien konsertilla on pitkät perinteet RSO:n historiassa. Esille ovat päässeet niin koululaiset kuin nuoret solistit ja kapellimestarit. Nuorten solistien joukkoon ovat kuuluneet mm. Esa-Pekka Salonen, Olli Mustonen, Jaakko Kuusisto, Anu Komsi, Reka Szilvay jne.
Ja eilisistäkin solisteista vielä kuullaan. Nuorimmat soittajat olivat 1998 syntyneitä ja saimme kuulla aivan huikeita esityksiä. Soittimia oli laidasta laitaan, oli selloa, viulua, huilua, vibrafonia jne. Ja kun taustalla vielä soitti Radion Sinfonia Orkesteri, konsertti oli todella hieno elämys :)
Ja mistäs tästä taas opimmekaan? Ainakin sen, että positiivinen ajatteluni petti pahasti tässä kohtaa. Ei olisi kannattanut olla niin ennakkoluuloinen ja ajatella negatiivisesti, kun ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Ja onneksi mieheni oli reissussa, koska muuten olisin itse yrittänyt luistaa tästä tilaisuudesta ja laittaa hänet konserttiin. Minulta olisi jäänyt upea konsertti kuulematta ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumatta.
Matkakohteen arvuuttelu jatkuu alla olevassa postauksessa, vielä ehtii osallistua. Ja aurinko paistaa lupaavasti, olisikohan tänään kaunis ja lämmin kevätpäivä tiedossa?
Terkuin Merja
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Mikä maa, mikä valuutta?
Olen yleensä aika kärsimätön ja nopealiikkeinen. Varsinkin jos saan päähäni jonkin idean, yritän toteuttaa sen ja vielä mahdollisimman nopeasti. Mottoni onkin "mennään, eikä meinata", joka ei tietenkään aina ole kovin hyvä asia ;)
Tänään yritin sopia lounastreffejä entisen työkaveri kanssa. Ehdotin ensiviikkoa, mutta se ei sopinut, koska hän oli lähdössä tyttöporukassa Lontooseen. "Kuulostaapa kivalta" ajattelin ja samantien minuun iski hillitön matkakuume.
Meillä oli viime vuonna 10-vuotishääpäivä ja sen kunniaksi varattu matka Sorrentoon. Unelman remontti sotki kuitenkin kaikki suunnitelmat ja vaihdoimme matkan muutaman päivän Pariisin visiittiin. Olen tavannut mieheni aikoinaan työmatkalla Pariisissa, satuimme samaan konferenssiin ja siksi tuolla kaupungilla on erityinen sija sydämessäni. Pariisin reissu oli tosi kiva, mutta se kunnon häämatka jäi tekemättä.
No niin siis tänään keksin, että nythän olisi hyvä aika sille häämatkalle. Unelma on hyvässä kuosissa, töitä on painettu koko alkuvuosi urakalla ja toukokuussa on sopivasti helatorstai. Niinpä tekstailemaan miehelleni ehdotusta, joka innostui asiasta heti. Tosin hän on tällä hetkellä Wienissä, mutta eipä haittaa, rouvalla on jo matka varattuna.
Oheinen kuva on paikasta, jonne matkan varasin. Mikä on kohde? Tosin arvasitte viimeksikin matkakohteen niin pikaisesti, että ei tämäkään varmaan ole paha nakki. Arvuuttelu jatkuu sunnuntaihin 26.4.09 klo 24 asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon jonkun askarteluvälinepalkinnon, tosin en vielä itsekään tiedä minkä :)
Terveisin matkakuumeinen Merja
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Uusia polkuja tallaamassa
Ette arvaa, mitä tuon edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen tapahtui. Meidän perheessä sairastettiin vatsatautia ja Tilda-tapaaminen jouduttiin peruuttamaan/siirtämään :( Mitenkäs se sananlasku meneekään: "Kel onni on, se onnen kätkeköön..." tai jotain sinne suuntaan. Tuli tosiaankin sellainen oli, että "kohtalo tms." näytti pitkää nenää ja päätti antaa opetuksen, kun niin kovasti iloa hehkutin. No oli miten oli, ei tuo saanut minun hyvää tuultani lannistettua. Vatsatauteja tulee ja menee, mutta minun kevätilo on toivoakseni pysyvää :)
Tänä vuonna olen saanut tehtyä paljon itseäni koskevia pieniä muutoksia. Ruokailutottumukset ovat VÄHÄN muuttuneet parempaan suuntaan, syön VÄHÄN vähemmän herkkuja kuin ennen, liikun VÄHÄN enemmän kuin viime vuonna ja yritän ajatella PALJON positiivisemmin. Näillä pienillä muutoksilla uskon saavuttavani tavoitteeni, joka on parempi vointi ja elämänilo.
Olonkeveys -kurssista ja edellisistä kerroista viisastuneena yritän tehdä muutokset pienin askelin ja pikkuhiljaa. Jos yritän tehdä liian suuria muutoksia yhdellä kertaa, lopputulos ei ole kestävä. Kestää tovin ennenkuin uudet polut on tallattu tajuntaan ja niistä tulee pysyviä. Vanhoilla poluilla olisi niin paljon helpompaa tallustaa, ne ovat tuttuja ja turvallisia. Kiitos Siiri uusien polkujen näyttämisestä :)
Eikä päivää ilman Unelmaa, vaikka viime viikonlopun keikka jäikin väliin. Kuvassa on Naisten Joulumessuilta ostamani ihastuttava ruostuneesta piikkilangasta tehty kynttelikkö. En nyt millään saa mieleeni yrityksen nimeä, saman yrityksen tuotteita oli viime vuonna näytillä asuntomessuilla yhdessä kohteessa. Muistaisiko joku? Kynttelikkö ei pääse lainkaan oikeuksiinsa tästä kuvakulmasta hirsiseinää vasten, mutta yrittäkää kuvitella, miten hieno se on :)
Leivosteline tms. on hiihtolomatuliainen Vuokatista. En muista senkään liikkeen nimeä. Tarja, jos olet kuulolla jelpitko. Vaaka on kirppislöytö ja siitä tykkään kovasti.
Eli uusi elämäntapa on aika hyvällä mallilla, mutta kuten huomaatte, muisti pätkii :) Wanhuus ei tule yksin!
Maanantaiterkuin Merja
torstai 16. huhtikuuta 2009
Iloinen torstai
Tänään olen iloinnut monesta asiasta. Ilonaiheita ovat olleet mm. seuraavat asiat:
* Sain nukkua aamulla tunnin pidempään kuin normaalisti arkiaamuisin
* Aurinko on ilahduttanut paisteellaan
* Ulkona tuoksuu keväältä
* Aloitin viimein kauan suunnittelemani kuntosalitreenauksen
* Olen saanut hoidettua tänään paljon Kasperiinan asioita
* Söin lounaaksi aivan mahtavan maittavaa vuohenjuustokeittoa - se vei kielen mennessään, nam
* Sain kotitohvelit, jotka tuntuvat hyviltä jalassa, mutta ovat ennenkaikkea ilo silmälle
* Ostin perunanarsisseja, jotka tosin odottavat vielä istutusta ulos ruukkuun
Ja ajatella kello on vasta neljä, mistähän kaikesta sitä tänään vielä ehtii ilahtumaankaan?
Viikonlopun ilonaiheita on se, että joukko Tilda-Addikteja on tulossa lauantaina vierailulle Unelmaan. Joitakin heistä olen tavannut aiemminkin, mutta joukossa on myös tuttavuuksia, joita tunnen vain netin välityksellä. Tosi kiva tavata ja tutustua ihmisiin, jotka jakavat kiinnostuksen samaan harrastukseen eli tässä tapauksessa tildaukseen :)
Itsellä siis ainakin on ollut hyvät fiilikset tänään ja päivä on sujunut loistavasti. Toivottavasti myös sinun päivääsi on kuulunut ilonaiheita :)
Keväisin torstaiterveisin Merja
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Huililoma
Tämä täti täällä oli jo ihan finaalissa, mutta uskomatonta mitä miniloma voi saada aikaan! Itse asiassa vietimme nyt pääsiäisenä Unelmassa ensimmäistä lomaa, koska viime kesä meni kokonaan remonttia tehdessä. Ja pelkkää viikonloppuvisiittiä en ihan lomana pidä, mutta torstai-illasta maanantai-iltaan on jo kunnon loma :)
Ja se on tosiaankin rakkautta. Rakastan Unelman jokaikistä nurkkaa ja soppea. Ja mikä parasta, koko perhe viihtyy Unelmassa. Siellä on aikaa olla ja nautiskella perheen kesken, maata sohvalla, lukea hyvää kirjaa, syödä maukasta ruokaa, pelata Afrikan tähteä tai monopolia, saunoa tunnelmallisessa rantasaunassa ja viettää ystävien kanssa iloisia hetkiä. Se on meidän perheen rakas Unelma :)
Mutta tästä minilomasta vielä pikkuinen jutunpätkä. Menimme Unelmaan jo torstai-iltana ja olin päättänyt olla tekemättä mitään erikoista pääsiäisen aikana. Parit vierasvisiitit oli sovittu (terveisiä ihanalle kolmikuiselle Annikalle), mutta ne eivät tosiaankaan rasittaneet vaan päinvastoin. Pe-su meni siis huilatessa, mutta tänään alkoivat jo energiat palautua. Ja kun en muuta keksinyt, aloin pestä kristallikruunun kristalleja. Myös mies sai osansa energianpuuskastani, hänet pakotettiin poraushommiin. Parit jutut löysivät tiensä seinille. Harmi, että kankaat tms. tykötarpeet olivat jääneet kaupunkiin, joten en päässyt ompeluhommiin. Myös tapetointivälineet uupuivat, muuten olisin rynnännyt eteisen kimppuun, joka huutaa vielä tapettia.
Ikääntymisessä on kuitenkin se hyvä puoli, että viimein osaan kuunnella mieltäni ja kroppaani. Jos on väsy, pitää levätä ja jos on energiaa, on mukava puuhastella. Aina se ei tietenkään ole näin helppoa, mutta ainakin itse osaan nykyään sanoa ei ja pitää kalenterin riittävän väljänä vapaa-aikana. Joskus täytyy vaan saada olla :)
Tästä on mukava aloittaa uusi työviikkoa. Keväistä energiaa kuvassa näkyvien Tilda-kukkasten kera teille kaikille!
Terkuin Merja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)