keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesäkuun viimeinen


Auts, miten ovatkaan viikot vierineet ja blogi jäänyt taas ihan hunningolle. Ohjelmaa on koko ajan niin paljon, että aika ei yksinkertaisesti riitä. Remonttisuunnitelmat ovat lohkaisseet ajasta aimo palan, mutta onneksi ne ovat nyt loppusuoralla ja ensi viikolla päästään tositoimiin. En ole edes ehtinyt ottaa kodistamme "ennen" kuvia. Ehkäpä esittelen siis remontin valmistuttua elokuussa ainoastaan "jälkeen" kuvat :)

Työn, työn ja työn lisäksi olen kyllä ehtinyt huvitellakin. Joku aika sitten jorasin Jean S:n keikalla ystäväni kanssa siihen malliin, että en päässyt seuraavana päivänä kunnolla kävelemään. Polveni on vihoitellut koko kevään, mutta tanssiessa en vaivaa huomannut :) Myös prinsessahäät tulivat ja menivät ja niitä vietettiin iloisissa tunnelmissa Unelmassa. Aamiaiseksi nautimme tietty vohveleita kermavaahdolla prinsessojen tyyliin. 

Söimme myös muita herkkuja kiloittain, joimme kuohuviiniä litratolkulla, skoolasimme ystävyydelle ja tirautimme ohessa pari kyyneltäkin. Daaaaniel taisi saada viisi fania lisää fanijoukkoihinsa ;)


Myös juhannusta vietettiin Unelmassa. Vieraita oli koolla mukava joukko ja lasten ikähaitari oli 1-17 vuotta.Ystäväni oli leiponut sacherkakun ja toi myös tuliaiseksi ihanan kakkulapion, joka on lempparisarjaani. Miten nuo pilkut jaksavatkin kiehtoa vuodesta toiseen. Polkadot rules!


Juhannuspäivänä teimme perinteisen juhannuskävelyn ja poimimme iloisen kesäisen kukkakimpun. Lasten riemuksi löytyi myös metsämansikoita, joita pujottelimme ruohonkorteen. Ihastelimme vehreitä maisemia, kesä on kyllä nyt kauneimmilaan. Tosin näin juhannuksen jälkeen on kieltämättä hieman haikea olo, koska illat ovat taas lyhynemään päin. Kesäkuu meni aivan liian nopeasti.

Lapset palasivat tänään minilomalta isovanhempien luota ja ensimmäinen riita on jo käynnissä. Erotuomarille on siis taas töitä, joten hommiin mars :)

Ihanaa alkavaa heinäkuuta!

Terkuin Merja

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Sekalaisia ajatelmia



Nyyh, minun köynnösruusuani. Pakkanen puri ja vei sen melkein kokonaan. Ylempi kuva on viime kesältä, jolloin olimme olleet koko kesän pois ja ruusu oli villiintynyt. Alempi kuva on taas tämän hetkinen surkea tilanne. Kuvassa on siis näkyvissä melkein vain ja ainoastaan tukiristikkoa, koska jouduin leikkaamaan ruusua niin paljon. Toivotaan, että ruusu tokenee pakkasenpuremistaan.

Sitten muutamat kuvat  Unelmasta. Emme ole useampaan viikkoon talowanhusta ehtineet moikkaamaan, mutta onneksi Pile-Siskot täyttävät Unelman huoneet iloisella yhdessäololla tulevana viikonloppuna :) Eniten minua ilahduttaa, että todella suuren leikkauksen läpikäynyt rakas ystäväni näyttäisi pääsevän myös mukaan, ihana uutinen!


Koulupupu pääsi äskettäin Unelmaan, kun siirsin sen kotoa sinne. Olen saanut pupun mieheltäni seurustelumme alkuaikoina, kun iltaopiskelin työni ohessa. Välillä joka iltainen opiskelu otti koville ja mieheni tsemppasi minua oheiselle lahjalla. Pupu on Heljä Liukko-Sundströmin tuotantoa ja sen nimi on "Koululainen". 


Lokerikko on työhuoneemme seinällä ja keräilen siihen erilaisia pieniä esineitä. Kummipoikani Oliver veisti minulle tuon symppiksen pienen kaarnaveneen juuri tätä lokerikkoani silmällä pitäen. Olisi kiva löytyy lokerikkoon niitä vanhoja kirjapainosysteejä. Mikäs niiden nimi olikaan? Lokerikollakin taisi olla joku virallisempi nimi, joka ei tosin juuri nyt tule mieleen.


Tildailut ovat valitettavasti viime aikoina jääneet täysin väliin. Toivottavasti ehtisin taas pian ainakin kivojen paperiaskartelujen ääreen, nuo tee- ja kahvipurkit ovat parin vuoden takaisia tekemisiäni. Mietin niitä tehdessäni, että mitenköhän ne mahtavat kestää käytössä, mutta hyvin ovat kestäneet. Liimasin TIlda-paperit kaksipuolisella teipillä vaneripurkkeihin ja kirjaimet kohotarratyynyillä. Kirjainten reunat ovat ainoastaan vähän käpristyneet kovasta käytöstä johtuen, nekin olisivat kestäneet paremmin, jos olisin teipannut kirjaimet suoraan purkkiin ilman kohotarroja.

Tällainen sekalainen postaus tällä kertaa. Kaunis ja lämmin viikonloppu tulossa, joten sitä odotellessa :)

Terveisin Merja