sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sweet hearts


Viikonloppu tuli ja melkein jo menikin ja jos ei muuta, niin ainakin olen viihtynyt lieden ääressä. "Taitavan emännän" palsta on siis meikäläisen osalta tehnyt jo tehtävänsä ja olen kuin olenkin kunnostautunut kotitöissä :)  

Luulenpa, että seuraava "hurahdukseni" kohde on leivonnaiset. Olen tehnyt pikeeriä ja spritsannut, ne ovat asioita, joita en jokin aika sitten tiennyt olevan olemassakaan. Pikeeri ei tosin oikein onnistunut, siitä taisi tulla liian nestemäistä. Jos täällä käy lukijoina pikeerin taitajia, pliis laittakaa vinkkejä, miten pikeerillä saisi tehtyä kauniita kuvioita tai kirjoitusta pipareihin.


Hankin vähän aikaa sitten Ulla Unelman "Juhlaleivonnaisia" kirjan. Kirja on täynnä ihanuuksia ja halusinkin isänpäivän kunniaksi kokeilla kirjan ohjeita. Teimme lasten kanssa sydänleivonnaisia ja näistä ei kyllä kaloreita puuttunut. Päällinen on marsipaanista, yritin etsiä sokerikuorrutetta, mutta sitä ei meidän lähikaupasta löytynyt. Täytyy jatkaa etsintöjä, en ole oikein marsipaanin ystävä. 

Värjäsin marsipaanin elintarvikevärillä ja pursotin marsipaanin päälle "viivat" valkoisella sulatetulla suklaalla. Kirjoitustakin yritin, mutta se ei ihan vielä onnistunut. Täytyy jatkaa harjoituksia.


Tämä päivä on siis kulunut enimmäkseen keittiössä, mutta eilen olimme kahden pikkusankarin synttäreillä. Tein nopsasti ennen lähtöä kortit Tilda-papereista ja ko. paperit ovat edelleenkin suosikkejani, koska niistä saa hetkessä ideoitua kivat kortit. 

Synttäreillä oli tietty herkkuja tarjolla  ja makeaa onkin tullut syötyä mahan täydeltä tänä viikonloppuna. Huh, ihan heti ei tarvitse karkkipussia rapistella, herkkukiintiö taitaa olla toistaiseksi täynnä.

Nyt poistun takavasemmalle saunaan. Iloa uuteen viikkoosi!

Terkuin Merja

17 kommenttia:

Rilla kirjoitti...

Mukavaa uutta viikkoa myös sinne. Ulla Svenskin leivontakirjoja löytyy myös täältä parissa eri muodossa. Älyttömän hyvät ja pettämättömät reseptit, tykkään kovasti :)

Elsa kirjoitti...

Ootte kyl ahkeria! Minä en osaa leipoa lainkaan...

Leppoisaa uutta viikkoa joka tapauksessa!

päivi kirjoitti...

oletpas ahkeroinut!
leivonnaiset olivat varmasti nameja:)
täällä leivottiin mutta vain perinteinen kermakakku mansikoilla ja poika tekaisi ihanan juustokakun... kalorikiintiö täynnä siis täälläkin!

iloa sinunkin viikkoosi<3

lämpimin yöterkuin
Päivi

Susannafin kirjoitti...

Ihanan herkullisen näköisiä leivoksia! Jos ei tykkää marsipaanista, kannattaa kokeilla tehdä vaahtokarkkifondanttia. Siihen sulatetaan vaahtokarkkeja ja sekotetaan tomusokeriin, säilyy jääkaapissa aika pitkään. Ja on tosi namia :) Täällä on Dansukkerin ohje: http://bit.ly/de2JEU

Merja K kirjoitti...

Rilla, kirjan jokainen leipomus näyttää tosi hyvältä. Varsinkin ne vauvajutut on ihania. Katsotaan koska pääsen niin pitkälle harjoituksissani ;)

Elsa, nyt on kieltämättä tullut aika lailla ahkeroitua. Yritän vähän rauhoittua ;) Leppoisaa viikkoa myös sinulle!

Päivi, kerma- ja juustokakku kelpaisivat kyllä mainiosti minullekin. Ne ovat herkkua!

Kiitos Susanna vaahtokarkkivinkistä. Ensi viikonloppuna juhlitaan lastensynttäreitä, taidanpa kokeilla

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Pikeerin taitaja en ole vaikka leivoskelenkin. Se osa-alue on vielä kovin hakusessa kun vertaa joihinkin sen taitajiin. Iloa tulevaan viikkoon!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Somia ovat sydänleivonnaiset... ja varmasti hyviä..:)

Merja K kirjoitti...

Miia, seuraan paria leivontablogia ja niiden pitäjät ovat todella taitavia. Heidän tekemänsä leivokset ovat taideteoksia.

Irmastiina, leivokset olivat tosi hyviä, mutta yksi kyllä riitti ;)

Hanna kirjoitti...

Tosi kaunis havukranssi, oletko itse tehnyt?

Mukavaa viikon alkua sinnekin!

Vekarus kirjoitti...

Kivoja leivoksia!

Meillä mies ei pidä marsipaanista, joten me pojan kanssa iloitsemme kun prinsessakakkua syötäessä saamme ylimääräiset marsipaanit!

Korvameduusoja asustelee Suomen vesillä ja syksyisin niitä voi nähdä ihan rannikollakin.

Krisse kirjoitti...

aminä kyllä mielelläni leivon mutta koristelussa täysi nolla...

Merja K kirjoitti...

Hei Hanna, omaa käsialaa on tuo kranssi. Laitan tässä joku päivä kransseja näytille, minulla oli tehdas viime viikolla :)

Vekarus, no jopas jotakin, en tiennytkään. Olisipa kiva nähdä tuollainen meduusa ihan "luonnossa"

Krisse, minunkin koristelutaidot ovat vielä aika alkutekijöissään. Into on kyllä kova, mutta taidot eivät kovinkaan suuret ;)

Nonna kirjoitti...

Oletpas tosiaan ollut taitava ja ahkera emäntä! Ihania juttuja!

Mukavaa, touhukasta viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Itse teen pikeerin aina puolikkaaseen munanvalkuaiseen. Sitten vatkaan n. 1,5 dl tomusokeria sähkövatkaimella pari minuuttia. Lisätään loppu sokeri 0,5-1 dl (tai hiukan enemmän) sen mukaan että tulee sopivan tanakkaa pursotettavaksi.
terv. Heidi

Merja K kirjoitti...

Nonna, mukavaa viikkoa myös sinulle!

Kiitos Heidi vinkistä. Minulla on ihan liikaa valkuaista viimeksi, joten ei ihme, että pikeeri valui yli reunojen

hemMAMAmi kirjoitti...

Hei Merja!

Käyn usein ihanaa blogiasi lukemassa, ihania kuvia ja projekteja! Piti vain kommentoida tuota sokerikuorrutetta, niitä saa Tiimarista (!) eri väreissä ja kahdessa eri koossa. Hinta pyörii 2,5-5 euron välillä riippuen koosta.

Ihanaa Joulun odotusta koko teidän perheelle!

Merja K kirjoitti...

Kiitos tiedosta, en ole huomannutkaan :) Ja kiva kun jätit puumerkkisi