sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Talowanhus minkä teit!


Kiitos edellisen postaukseni superkivoista kommenteista :) Onpa minulla ihania blogikavereita!

Vaihteeksi Unelma-asiaa. Emme ole pariin kuukauteen olleet Unelmassa ja koska meillä ei ollut mitään tekemistä perjantai-iltana, päätimme ajaa Unelmaan  ja pestä keittiön lattian..

Heh, no ei se ihan noin mennyt vaan näin ;) Mr Järki on koko ensiviikon työmatkalla, mutta minun ja ystäväni piti viettää lastemme kanssa hauska liikunnallinen lomaviikko Unelmassa.  Mr Järki ajoi aikaisin perjantaiaamuna lisäämään lämpöä Unelmaan, koska pidämme siellä ainoastaan alhaista lämpöä poissaollessamme. Talowanhuksen lämpäarvot eivät ole mitenkään järisyttävät ja harakoille on turha lämpöä jakaa.


Mr Järki lähti perjantai-iltana ajamaan jo aiemmin kuopuksen kanssa Unelmaan. Esikoisella oli musiikkiopiston oppilaskonsertti ja lähdimme hänen kanssa matkaan vasta konsertin jälkeen. Meillä oli kaksi autoa täynnä tavaraa; suksia, luistimia, monoja, sulkismailoja, uimakamppeita, vaihtovaatteita, villapaitoja, ulkoiluvarusteita jne jne. Torstai-illan vietin pyykkiä pesten ja perjantaipäivän keräilin tavaroita kasaan sekä pakkailin kassitolkulla varusteita mukaan.


Kuinkas sitten kävikään - Mr Järki soitti minulle viisi kilometriä ennen Unelmaan tuloamme ja kertoi, että vesiputki oli pamahtanut keittiöstä. Jipii! Samoin kävi meille viime talvenakin, keittiön putket nimittäin menevät ulkoseinän puolella ja koska keittiössä on ulkolaudoituksen lisäksi vain hirret, putket eivät kestä tällaista kylmyyttä. Putki rikkoutui tuon kuvassa näkyvän kaapiston alta. Onneksi kaapiston sokkelilaudan sai helposti irti, jotta lattian sai kuivattua kunnolla. Tunnin moppaus ja paluu kotiin puolen yön jälkeen, hiihtolomaa ei sitten vietetäkään Unelmassa. Leiriydymme ystäväni ja lastemme kanssa meille ensiviikoksi, eiköhän meillä ole ihan kivaa niinkin.


Keväällä on putkien uusiminen ja eristäminen tiedossa Unelmassa, nämä jumpat saavat nyt tältä erää riittää. Putkilla taitaa olla ikää lähemmäs 60 vuotta, joten ihan ymmärrettävää, että ne eivät enää ole parhaassa iskussa. Harmi vaan, että ennen putkiremppaa ei ole menemistä Unelmaan, koska päävesihanaa ei voi putkirikon takia avata :(

No worries, onneksi positiivinen mielialani jaksaa kantaa tämänkin häppeningin yli. Lähinnä huvittaa se kaikki ylimääräinen jumppa ja säätäminen, kun lopputulema oli kuitenkin "kotiloma" :) 

Iloista hiihtolomaa kaikille sitä viettäville! Toivottavasti teillä on parempi tuuri loman suhteen :)

Sunnuntaiterkuin Merja

15 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi itku tuota putkivahinkoa...:(
Kyllä teillä on varmasti ihan mukava loma kotonakin, kun saatte seuraa..:))
Oikein hyvää hiihtolomaa teille ja toivottavasti pakkaset ovat siedettävät.

Vekarus kirjoitti...

Voi kurjuus! Nauttikaa kaikesta huolimatta lomastanne! Auringonpaistetta ainakin piisaa!

Nonna kirjoitti...

Voi ei! Toivottavasti ei tule iso remppa, siis että paljoa ei mennyt vettä kastelemaan rakenteita!

Mukavaa kotilomaa! Täälläkin kotoillaan...

Merja K kirjoitti...

Irmastiina, kotiloma voi olla ihan hauskaa vaihtelua. Ei ainakaan ole mitään erityisiä odotuksia :)

Vekarus, aurinko kyllä hellii ihanasti, vaikkakin pakkanen puree. Tosin sää taitaa olla pukeutumiskysymys, eikö?

Nonna, ei onneksi ehtinyt rakenteisiin, Mr Järki sulki päävesihanan heti. Puoli minuuttia max ehti vettä virrata. Kivaa kotoilua sinne suuntaan!

Riitta kirjoitti...

Hyvä että kuitenkin oli suunnitelmissanne viettää loma Unelmassa, muutenhan olisi tullut pahempaa jälkeä kun vahinkoa ei olis huomattu !
Meillä ihan kotona, meni eka kerran perjantaina veskistä putket jäähän, sekin jo otti päähän vaikka mies aika pian saikin ne sulatettua.
Mukavaa lomanviettoa teille kuitenkin, mukavaa ystävän kanssa viettää lomaa ihan missä vaan !

Nina kirjoitti...

Äh, sielläkin!

Meillä poksahti viikon sisällä putket kaksi kertaa. Niin ja aivan uudet putket. Juu ja villat märkiä...
Positiivista on että olimme kotona kun vettä suihkusi...vaan muutaman tunnin.

Merja K kirjoitti...

Riitta, meillä on aina vedet pois päältä, kun emme ole Unelmassa. En nimittäin luota wanhuksen putkiin enää :) Hyvä, että saitte teidät putket sulatettua, nyt onkin ollut tosi kylmää, putket ovat koetuksella. Ja kiva loma varmasti tiedossa, seura on nimittäin mitä loistavinta :)

Nina, voi kökkö! Vanhat talot ovat tunnelmaltaan ihania, mutta sitten sattuu kaikkea muuta kivaa kremppaa aina silloin tällöin. No pitääpähän nämä jumpat mielen virkeänä vai mitä ;)

Taikku kirjoitti...

Harmillinen juttu, hyvää lomaviikkoa kuitenkin :)

Hanni kirjoitti...

No voi möhnä, mikä haaveri kävi. Meidän entisessa, 60-vuotiaassa talossamme vesiputki meni samalla tavalla seinän veressä, ja oli aina pakkasilla jäässä. Sinne ujutettiin sähkövastus, joka toimi hyvin ja piti putken sulana tulipalopakkasillakin.

Mari - Somasti kirjoitti...

No voihan! Näillä keleillä uusimpienkin talojen putket ovat kyllä koetuksella. Äiti juuri kertoi pesevänsä pyykkiä öisninkin, että putket pysyisi sulana.. Mutta viettäkäähän kaikesta huolimatta rentouttava loma! Varmasti tulee hyvä loma vaikka lomapaikka muuttuikin! :)

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Voi ei, putkivahingot ovat inhottavia. Toivottavasti nautitte lomallanne auringosta ja ulkoilusta kotilomalla:)
-Hanne-

Virpi kirjoitti...

No voi hitsi kun oli huono tuuri. Mutta mukavaa hiihtolomaa teille kuitenki! Ja käyppäs kuikkaamassa blogiini, siellä on sinulle jotain :)

marimeri kirjoitti...

Onneksi kevät ja kesä pian ovella.
Yleensäkin asioilla on tapana järjestyä, niin varmaankin teillä tekevillä ihmisilläkin ne vesihommelit :-)
Aurinkoisia päiviä eloosi !

Merja K kirjoitti...

Kiitos Taikku :)

Hanni, kiitos vinkistä, mietittiin jotain tuon kaltaista ratkaisua uusiin putkiin. Eritystä ja lämmitystä peliin, kyllä se siitä

Merja K kirjoitti...

Mari, vanhat talot ovat ihania, mutta kyllä niissä omat riesansa ovat ;)

Hanne, ilmat ovat suosineet, ihana auringonpaiste nytkin. Ei voi valittaa ainakaan säiden puolesta

Virpi, käyn kurkkaamassa lähiaikoina blogissasi. Kiitos :)

Marimeri, kevättä odottelen kyllä malttamattomasti. Eikä se kovin kaukana ole, kun kohta ollaan jo maaliskuussa. Ihanaa!