maanantai 23. heinäkuuta 2012

Toscanan auringon alla


Pari viikkoa on kulunut viime blogipäivityksestä - viikot menevät vinhasti eteenpäin ja tuntuu, ettei kesä ole edes vielä alkanut. Kesäihmisenä kaipaan valoa ja lämpöä, valitettavasti vaan lämpö ei liiemmin ole tänä kesänä "vaivannut". Onneksi olen päässyt nauttimaan helteestäkin, viime viikko vierähti Italian yli 30 asteen lämmössä ja kuuma ilma hiveli niin mieltä kuin ihoakin.


Reissun aikana kameran muistiin tallentui melkein tuhat kuvaa. Kirjoittelen lisää matkasta tuonnempana, tässä postauksessa kuitenkin jo muutamia tunnelmia Toscanan auringon alta.


Loma-asuntomme oli pienessä Reggellon kylässä noin puolen tunnin ajomatkan päästä Firenzestä.


Talon pihalla oli uima-allas ja siellä tuli vietettyä kuumuuden takia kiitettävästi aikaa.

 
Talo oli ylhäällä vuoren rinteessä ja terassilta näkyi pitkälle. Yksi ilta bongasin taivaalta liitovarjoilijoita, jotka laskeutuivat kylään. Löydätkö kuvasta keltaisen varjon? 

  
Auringonlasku oli upea ja sitä tuli ihailtua terassilta useampanakin iltana.



Kylässämme oli aivan ihana ravintola, jossa söin elämäni parhaan risoton. Esikoiselle maistuivat taas simpukat. Terassilla istuessa ja katseen nostaessa ylöspäin, näky oli tämä - kylän kirkko oli ravintolan naapurissa. Taivaan väri on upea ja se korostuu hienosti kirkon tornia vasten.



Jätski maistui ja yhdessä jäätelöbaarissa maut oli esitelty herkullisina valokuvina. Tuolla kertaa bacio taisi löytää tiensä jätskitötterööni :) Stracciatella on toinen suosikkini, nam!

 
Näiden tunnelmien myötä toivotan mukavaa heinäkuista viikkoa! Sääkarttakin taisi näyttää aika paljon paremmalta jo heti huomenissa :)


Terkuin Merja

22 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Oih, voih, ihanuus! Upeita maisemia ja ihania tunnelmia kuvissasi. Liitovarjokuva oli ihan hassu, ihan kuin tussilla piirretty päälle ne varjot. Ja en löytänyt keltaista, vaikka kuinka tihrustin. :)

Sadesää jatkuu ainakin täällä meillä päin, mutta jospa loppuviikosta pilkahtaisi se aurinkokin, toivotaan ainakin niin.

Taikku kirjoitti...

Ihania kuvia. Kiva nähdä lisää reissukuvianne, Italia on kaunis maa ja jätski sielllä jos nyt ei maailman parhainta niin aika hyvää kuitenkin..:)

Elsa kirjoitti...

Vau, ihana matka varmastikin. Ruoka, miljöö, lämpö, värit - kaikki kohdallaan!

Peppi kirjoitti...

Auringon lämpö suorastaan huokuu kuvista - varmasti ihana matka!

Saila kirjoitti...

Kuinka ihania ja tunnelmallisia kuvia! Kuinka paljon sitä tahtookaan reissuun ja lämpöön!!! :) Lisää näitä kuvia, tunnelmia - kiitos! :D

Hanna kirjoitti...

Upeita maisemia, varmasti onnistunut ja tunnelmallinen reissu!

Riitta kirjoitti...

Voi mitä ihania matkakuvia !!! Tekis mieli itsekin lähteä lämpöä jostain etsimään ;)

Kirsti kirjoitti...

Oijoi, mitä ihania reissukuvia. Oli varmasti kiva reissu:)

AVON konsultti Sari Lahti kirjoitti...

Voih, mitä ihania maisemia. Ihana Fiat.<3

Marika kirjoitti...

Ihania kuvia! Voih, juuri tasan vuosi sitten mekin lomailimme Italiassa Anconassa ja Roomassa ja saimme huomata, että kohta meitä ei enää olekaan vain kahta :) Ihana maa, täytyy sanoa!

En kyllä löytänyt kuvasta keltaista varjoa. Saman huomasin kuin Minna, aivan kuin varjot olisi tussilla piirrettyjä :)

Unknown kirjoitti...

Oi että mitä ihania reissukuvia! Kauniita maisemia! :)

Titti kirjoitti...

Kiitos Toscanan "sohva-matkasta."
Ihania kuvia joista minäkin pääsin nauttimaan!♥

Susanne kirjoitti...

Ihana postaus ja niin kauniita kuvia!
Tätä lukiessa tuli hyvä mieli, kuin itse olisi käynyt matkalla:)

Taina kirjoitti...

iiihania kuvia! onpa teillä ollut ihanaa :)

Louise kirjoitti...

Huh...varmaan ihana matka...Kiitos että saimme nauttia edes vähäsen kun katsoimme upeita kuvia :)

Minttu kirjoitti...

Oi mitä kuvia!
Mitkä maisemat!

Eeviregina kirjoitti...

Ihania lomakuvia, pääsispä tuonne!
Ehkä syksyllä mennään Sisiliaan, jos kaikki natsaa.
Onneksi toit sitä lämpöä vähän mukanasi tänne kotimaahankin!

Kikka N kirjoitti...

Kauniita kuvia, upeita maisemia, kyllä keltainen löytyi :)

AnniK kirjoitti...

Mahtavia kuvia. Kerran Milanossa käyneenä tekisi mieleni maahan uudelleen. Ehkä ensi kesänä, sillä nyt on lomat loppu ja työt kutsuvat.
Mukavaa viikonalkua!

Päivityksiä kirjoitti...

Vesi hurahti kielelle ihania kuviasi katsellessa.

Merja K kirjoitti...

Kiitos, kiitos kivoista kommenteista :) Blogi on ollut vähän heitteillä lomaillessa, mutta arjen koittaessa palaan tänne taas useammin. Mukavaa maanantaipäivää!

Miia kirjoitti...

Aivan mahtavia kuvia! Lisää odotellessa ;) Tuli ihan se Toscanan auringon alla elokuva mieleen noista kuvista :)

Mun suosikkijäätelömaku on nocciola, sellaisen kun saisi juuri nyt.. nomnomnom :D