tiistai 2. joulukuuta 2008

Ympyrä sulkeutuu


Elämä on välillä yllätyksiä täynnä ja mikä parasta iloisia sellaisia :) Kävin eilen allekirjoittamassa työsopimuksen, joten nyt uskaltaa jo hehkuttaakin.
Aloitan ensi maanantaina osa-aikaiset markkinointityöt. Katselin pitkästä aikaa avoimia työpaikkoja kaksi viikkoa sitten netistä ja siellä oli tosi mielenkiintoinen työpaikkailmoitus. Jätin hakemuksen ja tässä sitä nyt ollaan. Hassua asiassa on se, että olen ollut työharjoittelussa ja sittemmin töissä samaisessa yrityksessä, jopa samassa toimitalossa, johon ensi viikolla palaan. Työtä hakiessani en tosin tiennyt hakijayritystä, koska haku oli rekrytointiyrityksen kautta ja toimeksiantajaa ei ilmoituksessa mainittu. Ympyrä tosiaankin sulkeutuu ja joku kohtalo, johdatus tms. on ollut meikäläisen matkassa.
Työ vaikuttaa tosi haasteelliselta ja mielenkiintoiselta äskettäin lanseeratun palvelun parissa, joten odotan innolla tulevaa. Myös osa-aikaisuus on plussaa, jotta minulle jää myös aikaa rakkaalle Kasperiina lapselleni. Tosin enpä vielä kaksi viikkoa sitten tiennyt, mitä tuleman pitää, joten onnea ja menestystä minulle ;)
Wanhan Sataman rakentaminen on vielä tänään ohjelmassa, joten täytyisi vaihteeksi kääriä hihat ja ryhtyä pakkaamaan. Viikonloppuna pakattiin, muutettiin ja purettiin liikkeeni tavaroita yhteensä 22 tuntia. Tulipa siinä samalla mieleeni, että asuntoa ei taideta ihan heti vaihtaa.
Tunnelmallista tiistaita!
Terkuin Merja

23 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Onneksi olkoon - mieluisan työpaikan saanti on aina iso juttu! Monenlaista jaksat ja ennätät, ihan ihmetellä täytyy, muistathan kuunnella itseäsi ettei tule väsy:)

Sooloilija kirjoitti...

Ihanaa! Lämpimät onnittelut myös täältä!
:D

Sarppa kirjoitti...

Onnea myös minulta..

Maissi kirjoitti...

Tosi kiva huomata innostuksesi tekstistä!! Vitsi, onnea ihan valtavasti. Myötäelän täällä kanssasi! Jaksuja kaikkeen, messuihin ja uuteen työhön! Ihanaa joulun odotusta!

Heta kirjoitti...

Onnea uuteen työhösi, mielenkiinnolla luin. Olen itsekin yrittäjä, mutta nyt sain työtarjouksen, osa-aikaisen, joka panee miettimään ihan todella. Ja jos sen työn ottaisin, ympyrä sulkeutuisi myös kohdallani. Elämä on ihmeellistä! Tsemppiä messuille:)

Miia kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta :)

Tanja kirjoitti...

Onnea uuteen, näin uuden vuoden kynnyksellä!!

Nina kirjoitti...

Hei hulinaasi- ja ONNEA!
Taidan tulla sinua messuille moikkaaman.

Nina kirjoitti...

Paljon onnea uuteen pestiin, vaikkakin on jo vanha tuttu paikka!:)

Sara-Julias Mom kirjoitti...

Onneksi olkoon uuden työpaikan johdosta!
Ihanaa, kun löysit sen ja sait sen!!
Kaikkea hyvää ja tsemppiä niin uuden kuin vanhojen askareiden parissa!

Marja Kristiina kirjoitti...

Sylillinen onnentoivotuksia, hieno juttu!!!

Anitta kirjoitti...

Onnea uuteen työhön. Toivottavasti on odotusten arvoinen ja viihdyt pitkään.
Oli kiva tavata eilen messuilla.
Ja lehtikin ilmestyi tänään. :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos paljon kaikille onnitteluista :)

Wanhan Sataman joulumessuja kaksi päivää takana ja kolme edessä. Tunnelma on kyllä taas tosi mukava ja jouluinen, mielellään siellä "viettää" aikaa

kati kirjoitti...

Isot onnittelut myös täältä!

Marielisa kirjoitti...

Hurjan paljon Onnea täältäkin!!

magi kirjoitti...

Onnea matkaan!

jaana kirjoitti...

Tosi paljon onnea uuden työpaikan johdosta!!!!

Annika kirjoitti...

Miten meni eka työpäivä vanhassa paikassa? Naisten joulumessujen naapuri tässä kyselee.. Minäkin sain aikaiseksi oman blogin (http://artannika.blogspot.com), yritän saada jossain välissä kuviakin sinne..

Sari. kirjoitti...

Tosi ihania kuvasia on täällä "kunnon vanhanajan lumisotanaisen blogissa" =D (Vallan ihastuttava nimitys!)

Onnittelut uudesta työstä =)

Sooloilija kirjoitti...

Piti heti kommentoida tänne kun ostin uuden Kodin Kuvalehden niin kukas siellä olikaan Tilda-jutussa, Sinä Merja, kiva yllätys oli!!!!

Onnea myyjäisiin myös!

Taru kirjoitti...

Lämpimät onnittelut myös täältä! Tiedän miten haastavaa osaaikatyön löytäminen voi olla...

Ps, Minäkin löysin kodin kuvalehdestä hauskan jutun sinusta!

Hallatarinoita kirjoitti...

Onnea uuteen työhön. =)

Nina kirjoitti...

Jaahas, tämä tyttö lähtee ostamaan Kodin Kuvalehteä!