sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Mitä tänään ommeltaisiin?


Voi miten nopeasti viikonloppu taas menikään, vaikka oli yksi extravapaakin. Wappuaattoa juhlittiin kotona ystävien kanssa, wappupäivän brunssia nautittiin toisten ystävien luona ja perjantai-iltana ajoimme Unelmaan.


Viikonloppu oli tosi rento ja mukava. Talon väri saatiin päätettyä, terassihuonekalut hankittua, kasvihuone suunniteltua, kasvien istutuspöytä kasattua, sauna lämmmitettyä ja järvessä uitua. Loppuaika leppoisaa oleskelua, ihanaa :) Tämänpäiväinen kotiinlähtö harmitti, mutta luistelutreenit veivät kuitenkin voiton. Ai niin ja kasasihan mieheni trampoliinin ja erehdyin hyppimään sillä lasten yllyttämänä. Se olikin tosi rankaa puuhaa ja nyt on jalat kipeinä, auts!




Olen pitkästä aikaa taas innostunut ompelemaan ja väsäsin oheisen Tilda-enkelin. Enkeli on Unelman oma Anelma. Tein enkelille pariksi myös taulun. Ompelua odottaa vielä linnunpelätti, joka on tulossa Unelman kasvihuoneeseen. Siis sitten kun kasvihuone on hankittu ja koottu - tulevan kesän aikana kuitenkin. Oheiset kuvat on Unelman WC:stä, jonne Anelma kotiutui.



Talon värin valinnasta täytyy vielä kertoa sen verran, että maalasimme kaiken kaikkiaan 10 väritilkkua talon seinään - viisi vihreää ja viisi sinertävää. Mikään väreistä ei suoraan innostanut ja olin jo valmis tekemään kompromissin. Tänään kuitenkin tutkailin taloa tarkemmin ja huomasin terassin alla paikkamaalauksen. Ja se maali oli juuri oikean värinen vihreä. Irrotimme laudan maalausurakan tekeville miehille ja he lupasivat selvittää värin. Koko värijumppa oli siis aivan turha!

No tekevälle sattuu - aurinkoista toukokuuta!

Terkuin Merja

10 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Mukavaa, kun oikea maalin väri löytyi!
Ja kovasti olitte touhunneet Unelmassa.
Meillekin ostettiin pojalle tramboliini vapuksi, mutta en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan. Isäntä kyllä siinä pomputteli ja poika tietysti kaiken päivää. Hyvää ja tehokasta liikuntaa se on.
Mökillä käytiin myös vappuna haravoimassa ja vene laskemassa vesille.

Anelma on suloinen ja taulu oikea namu!

Mukavaa alkavaa viikkoa!:)

Possumamma kirjoitti...

Kylläpä Anelmalla on oikein unelmavessa! Koko Unelma on kyllä todella kaunis, eipä tuolta kyllä haluaisi pois lähteä! Jään innolla odottelemaan, että miltäs näyttääkään sitten, kun on sen uuden maalin saanut pintaansa:)

Päivi kirjoitti...

Kiva juttu että maalin väri löytyi! Noin se usein menee, mutta mitäs pienistä :)

Nina kirjoitti...

Tildauimarilla on ihan oikeat muodot! Ai heitikö talviturkin pois? Rohkea!

Vekarus kirjoitti...

Upea vessa teillä ja ihana enkeli!

Lennu kirjoitti...

Hauskoja kivoja tauluja olet ommellut. Jaa että tramboliinilla hypitty... olisipa ihana kokeilla semmoista. Uskon kyllä että jalat tulevat kipeiksi.
Suloisia rasioita hyllyn päällä.
Mukavaa viikonalkua!

Piipa kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia jälleen, kertakaikkisen kaunis tuo kylppärin sivutaso, kaunista, kyllä siellä kelpaa Anelman olla!!
Hauska tuo seinävärin valinta tarina,talo eräällätavalla näytti, että tällaisella värillä tahtoisin minut maalattavan :)

Tiia kirjoitti...

Mukavia ompeluksia olet tehnyt. Trampoliinilla hyppiminen on kyllä kovaa hommaa, itsekin joskus kokeillut =)

Inkivääri kirjoitti...

Ihanan tunnelmallinen on myös vessa ja Anelma suloinen vessavahti:)

Sarppa kirjoitti...

Ihana Anelma ihanassa Unelman vessassa