torstai 16. syyskuuta 2010

Punaista hiekkaa ja sen sellaista

 

Aamulla silmät sikkarassa liian lyhyiden yöunien jälkeen kurvasin työmatkalla ostamaan megasuuren laten ja rahkapullan - kylläpä piristi. Veri lähti oikein kohisten virtamaan. En malta mennä iltaisin ajoissa nukkumaan, koska kaipaan härdellin vastapainoksi omaa aikaa ja se tietty kostautuu aamuisin.

Kahvilan kassalla aamulla tapahtui kumma juttu, kun huomasin tutunnäköisen henkilön palanneen kassan taakse. Vähän sitä ihmettelin, varsinkin kun hän tokaisi tulleensa juuri äitiyslomalta. Tämän jälkeen vasta ihmettelinkin ja ajattelin, että onpa hän jättänyt pienen vauvan kotiin, kunnes keskustelun edetessä minulle valkeni, että hän on ollut poissa yli vuoden. MITÄ?? Juurihan hän lähti äitiyslomalle, kuka on varastanut minulta kokonaisen vuoden!!

 

Ja sitten tämän hetkiseen lempiaiheeseeni eli case Remonttiin. Remontista on ollut ainakin se hyöty, että löytää kauan kadoksissa olleita tavaroita. Oheiseen sydänkuppiin törmäsin yhtä kaappia tyhjentäessäni. Vilkaisu pohjaan vahvisti muistikuvani oikeaksi, olen ostanut sydämen viisitoista vuotta sitten New Yorkin reissultani Pottery Barn:sta. Onpas siitäkin reissusta aikaa, nyt sydän saa korutelineenä oivan uuden tehtävän. 

Työ/telkkahuoneemme alkaa hahmottua, harmi että en ottanut huoneesta kuvaa viikko sitten. Huone on nimittäin remontin aikana toiminut varastona ja se oli aivan täynnä kaikenlaista tavaraa. Viikonloppuna saimme viimein huoneen raivattua ja koottua hyllystön, samalla tyhjeni varastosta monta pahvilaatikollista tavaraa hyllyn syövereihin. 

Suurimman työn tein CD-levyjen kanssa; Mr Järki on musiikin suurkuluttaja ja vietin tovin jos toisenkin levyjä järjestellessä. Mr Järki oli jo latomassa levyjä hyllyyn ajatuksella ”sinne vaan, järjestyksellä ei ole niin väliä”, mutta minusta olisi kiva löytääkin joskus joku levy ilman, että tarvitsee tyhjentää koko hyllyä. Niinpä järjestelin hollille ne levyt, joita itse kuuntelen, Mr Järki voi sitten kaivaa niitä muita :) Ja juuri kun olin saanut homman valmiiksi, löytyi vielä yksi laatikollinen levyjä, joten uusiksi meni, arggggh.


Tuo Sopen hyllystö oli tosi helppo koota. Muuramen kanssa vietettiin tunti jos toinenkin, mutta tämä nousi hetkessä. Työpöytä vielä puuttuu, Sopelta on tilauksessa L-taso, joka tulee lepäämään avoimen hyllyn päällä ja sijoittuu about tuolin kohdalle. Avohyllyt ja ylätaso ovat valitettavan täynnä kaikenlaista tavaraa, niitä pitäisi vielä raivata. 

 

Telkka/työhuoneen yksi seinä maalattiin rouhella pinnoitteella, ajatuksena oli hakea ”punaisen hiekan” sävyä. Koska huoneen kalusteet ovat vaaleat, halusin yhteen seinään väriä. Tuota väriä löytyy mm. noista lattialla lojuvista tauluista, jotka pääsevät aikanaan huoneen seinille. Matto saadaan leikkaamalla pienemmäksi nykyinen olohuoneen matto ja verhoistakin on jo ajatus. Keskeneräistä, keskeneräistä siis edelleenkin, mutta yksi askel ollaan taas päästy eteenpäin ja hyvä niin.

Torstaiterkuin Merja

9 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Odotan niiiin paljon valmista tulosta teiltä (sinä varmaan kans ;)). Mikä siinä sisustuksessa on suunittelijan osuutta mikä sinun?

Merja K kirjoitti...

Joo, odotan kyllä tosiaankin lopputulosta innolla. Tosin kestää vielä, verhot tulenevat vasta marras-joulukuussa.

Hyvä kysymys, mikä on omaa ja mikä suunnittelijan osuutta :) Kalusteet on valittu itse, värit ehkä enemmänkin tullut suunnittelijalta. Myös olohuoneen uusi järjestys on suunnittelijan ansiota, ei olisi tullut itselle mieleenikään.

Vekarus kirjoitti...

Ihanat värit!

Mukavaa viikonloppua!

Kesäkukka kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, että iltaisin haluaa omaa aikaa ja hups, kuinka se aika meneekään mm. blogeissa vierailessa. Ja aamulla on sitten vaikeeta nousta ylös, kun kello soittaa. Täällä tapahtuu sitä joka ilta ja aamu :/

Onneksi huomenna on perjantai! :)

Nina kirjoitti...

Minä tahtoisin tuota huonekalujen järjestely apua tai olohuoneeseen jonkun idean myöskin...No miten tuo oh teillä muuttui?

Merja K kirjoitti...

Vekarus kiitos, itsekin olen tykästynyt tuon seinänä väriin

Kesäkukka, samaa mieltä, onneksi on perjantai!

Nina, laitan jossain vaiheessa olkkarista kuvaa. Ennen sohvat olivat ikkunan edessä, nyt ne siirrettiin keskelle olohuonetta. Ikkunan edusta jää aika vapaaksi huonekaluista ja saimme hienon "maisemataulun" meidän pihalle. Ennen sohvat tukkivat näkymän.

Höh, sekava sepustus tuli :)

Miia kirjoitti...

Upeen värinen seinä!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Miia, kiva kun jätit kommentin :)

Taikku kirjoitti...

Kaunis syyskukka! Mulla vielä kesän kukkaroippeet ruukuissa. Pitäisi tehdä varmaan jotain..mutta kun on täällä sisälläkin tuota puuhaa. Remppa on rasittavaa. Mieluummin vain sisustelisin:)

niin ja lukisin blogeja..! Kivaa viikonloppua!