perjantai 3. syyskuuta 2010

Pyjamapäivä


Tänään on ollut harvinainen pyjamapäivä. Minulla on vapaapäivä ja minun piti lähteä Habitareen, mutta kuopukselle nousi eilen illalla lämpöä. Niinpä jäimme viettämään kotipäivää - olemme parkkeeranneet sohvalle, katsomme telkkaria, syömme jäätelöä ja seikkailen samalla netissä erityisesti japanilaisilla askartelu- ja ompelusivustoilla. 

Törmäsin nettiseikkailujeni syövereissä Kajsa Wikmanin töihin. Minulla on ollut vuosia sitten myyntipöytä Naisten Joulumessuilla hänen pöytänsä vieressä ja ostin silloin muutamia hänen tekemiään juttuja. Oheiset pussukat ovat jatkuvassa käytössäni, ne ovat niin hyväntuulisia ja värikkäitä. Varsinkin possupussi on ollut kovassa käytössä ja possuparka onkin vähän kärsinyt matkan varrella :) Huomasin muuten,  että Kajsan tuotteita on nykyään myynnissä useissakin paikoissa, tarkempaa tietoa löytyy täältä

Ja sitten iloinen uutinen tältä päivältä :) Pääsin, pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan!!! Aloitan sisustussuunnittelun opinnot parin viikon kuluttua ja olen todella onnellinen opiskelupaikasta. Jostain syystä minuun iski valtava epäusko eilen ja olinkin jo varma, että en pääse. Minut nimittäin hyväksyttiin jo kertaalleen keväällä opiskelemaan, mutta silloin en voinut ottaa paikkaa vastaan työtilanteeni takia. Opiskelupaikkaa ei voinut siirtää tuonnemmaksi, siksi hain nyt uudestaan. 

Suuri elämänmuutos on siis tiedossa; olen aloittamassa opiskelut, irtisanoutunut päivätyöstäni ja takataskussa on pino sisustuksellisia "pisnes-ideoita". Jännittävät ja ihanaakin ihanammat kuukaudet ovat edessäpäin ja pääni pursuaa intoa sekä ideoita :) Tuskin maltan odottaa, että lokakuu koittaa ja ehdin taas kaivaa singerini esille. Siihen asti jatkan ideointia, varsinkin aamuruuhka on loistava paikka antaa ajatuksen lentää..

Nyt toivotan teille kaikille inspiroivaa viikonloppua!

Terkuin Merja

23 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Hienoa, että olet päässyt opiskelemaan haluamaasi alaa! Onnea kovasti matkaan:) Sohvapäivä kuulostaa oikein hyvältä, vallankin kun flunssa puskee päälle. Mukavaa vapaapäivän iltaa:)))

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikasta!

Ja kauniita tyynyjä!

ja se on todella ihanaa viettää pyjamapäiviä joskus!
Anu

Tarja kirjoitti...

Sohvapäivät on aina välillä ihan parasta :)
Onnea opiskeluihin ja oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

Krisse kirjoitti...

Onnea opiskelulle..

Nina kirjoitti...

Hieno uutinen! Täällä vapaaehtoiskohde!

Ira kirjoitti...

Onnea opiskelupaikasta! Se on nimittäin aikas ihanaa -opiskelu. Aloitin muutama viikko sitten itsekkin... Habitareen teimme opintomatkan ja eilen illalla kotiuduimme reissusta. Toivottavasti pääset käymään siellä, nähtävää oli niin paljon!

Hyvää viikonloppua ja toipumista potilaalle!

Merja K kirjoitti...

Superkiitokset kaikille onnitteluista, ne lämmittävät kovasti mieltä :)

Toivotaan tosiaankin että pikkupotilas toipuu pian. Viikonloppua pitäisi nimittäin viettää isovanhempien luona

Sarppu kirjoitti...

Opiskeluintoa ja mukavaa viikonloppua, toivottavasti teillä pian parannutaan :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Sarppu :)

pampula kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikasta ja lycka till opintielle :)

Itse olen kahdenvaiheilla tuon opiskelun suhteen. Tekis mieli mut toisaalta onhan se tosi rankkaa lasten kanssa (tai sit vaan stressaan ihan liikaa) :) ´jos jotain aloitetaan se tehdään hyvin ja kunnialla loppuun´ :)

Ja nuo sohvapötköttelypäivät on ihan parhaita, ilman kipeenä oloa tietysti mieluiten.

Pikaisia paranemisia ja hauskaa viikonloppua!

Virpi kirjoitti...

Onnea opiskelupaikasta! :)

Louise kirjoitti...

ONNITTELUT!! Ja ihanaa viikonloppua sinulle :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos, leijun edelleenkin pilvissä :)

Meidän lapset ovat jo sen verran isompia, että nyt ajattelin opiskelun olevan mahdollista. Tosin kumpainenkin on vielä ala-asteella ja mies reissaa paljon, joten haasteita kyllä riittää

Intianminttu kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikasta! Hienoa uskallusta ja omien haaveiden toteuttamista!

Nonna kirjoitti...

Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Tekisi itsekin mieli vaihtaa alaa, mutta vielä on hakusessa, mitä se uusi sitten olisi...

Toipumisia sinne myös, täälläkin vietetään jo aika monetta pyjamapäivää!

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, ajattelin kesällä, että se on nyt tai ei koskaan. Aika lailla kyllä hyppy tuntemattomaan, mutta olen aivan innoissani!

Nonna, kyllä se yleensä jossain vaiheessa kirkastuu :) Itsekin olen pähkäillyt muutaman viime vuoden ajan tulevaisuuden suuntaa, mutta nyt viimein kaikki palaset tuntuvat loksahtaneen paikoilleen

Kotivalo kirjoitti...

Oikein lämpimästi onnea!! Kun ala on mieluinen, sitä jaksaa, vaikka oliskin osa-aikainen yksinhuoltajaäiti= ) Tiedän kokemuksesta, koska itse aloitin aikoinaan opiskelut kolmen vanhemman lapsen ollessa alle 4v...

Merja K kirjoitti...

Kotivalo, juuri näin :) Uskon, että motivaatio antaa hurjasti voimia lisää. Ja on kyllä tosi mielenkiintoista istua taas koulunpenkille

Mari - Somasti kirjoitti...

Käyppä kurkkaamassa blogiini. Siellä on Sinulle jotakin! :)

Miia kirjoitti...

Oi, onnittelut opiskelupaikasta!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Mari tunnustuksesta, palaan siihen blogissani vähän tuonnempana.

Miia, tattis onnitteluista :)

Teija kirjoitti...

Hurjasti onnea opiskelupaikan johdosta!! Aivan unelma-ala, katsotaan josko itsestänikin olisi joskus hakemaan vastaavaa paikkaa.

Ja pussukat on ylisöpöt! :)

Merja K kirjoitti...

Heipsan Teija, kiitos ja unelmia kannattaa aina olla :)