tiistai 28. syyskuuta 2010

Sairauskertomus


Viimeisen viikon ajalta perheemme sairauskertomuksessa lukee keuhkokuume, kaksi korvatulehdusta ja angiinaepäily - eli tervettä sakkia kaikki tyynni. 

Minä olen sairastupamme viimeisin uhri, kurkkukipu yltyi yön aikana sellaisiin sfääreihin, että oli pakko lähteä tänä aamuna lääkärin pakeille. Ajattelin pitkästä aikaa kokeilla julkisia terveydenhoitopalveluita ja hups mikä yllätys! 

Heti kahdeksalta soitin kiireellisen hoidon arviointiin. Jouduin jonottamaan jonkin aikaa, jonotussaldo yksi neliö. Sain ohjeet mennä läheiselle terveysasemalle näyttäytymään ja odotussaldo oli kolme neliötä. Sairaanhoitaja passitti minut CRP-mittauksen jälkeen labraan nieluviljelyyn, labran odotussaldo vajaat kaksi neliötä. Hyödynsin siis kaikki odotusajat neliöiden virkkaukseen ja kuten huomaatte, pino ei tällä keikalla paljoakaan kasvanut :) Olen todella positiivisesti yllättynyt!

Nyt siis vällyjen alle ja peitto korviin, ehdin ottaa nokoset ennenkuin lapset tulevat koulusta. Mr Järki on taas reissussa  ja vähän happamana kuuntelin juttua hänen eilisiltaisesta Oktoberfest reissusta. Työhön liittyviä juttuja, mutta silti.. Tämä täti tahtoisi kans :) Olen kerran käynyt ko. tapahtumassa pari vuotta sitten ja olihan se happening kerrassaan.

Mukavaa tiistaipäivää!

Terkuin Merja

21 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Pikaista paranemista koko perheelle ja sinulle erityisesti! Itse sairastin kaksi ja puoli viikkoa ja nyt esikoisella on mennyt saman verran. Kovin ovat kestäviä nämä tämän syksyn pöpöt.

Merja K kirjoitti...

Kiitos Sari ja paranemista myös teille! Tosi sitkeää sorttia tuntuvat pöpöt tosiaankin olevan.

Ja enhän minä malttanut nukkumaan mennä, vaan jäin roikkumaan blogeihin, hah :)

Virpi kirjoitti...

Pikaista paranemista! Meillä myös sairastupa ollut pystyssä jo kolmisen viikkoa. Tiputellen kun jokainen sairastaa niin kestäähän se tämän kokoisessa perheessä. Esikoinen meilläkin sairastaa jo kolmatta viikkoa, muutama hyvä päivä välissä ja taas kuume nousee, mutta tänään kyllä jo saatiin vähän hyviä uutisia lekurireissulla kun crp oli laskenut. Mutta nyt sitten itsekin jo makaan toista päivää kuumeessa, huoh!

Mirka kirjoitti...

Pikaista paranemista!!

Krisse kirjoitti...

Pikaista parantumista..minä olen säästynyt terveenä...ainakin toistaiseksi..

Riitta kirjoitti...

Paranemista sinne ! Olipa fiksu idea virkata neliöitä lekurireissulla, ei mennyt aika hukkaan!!!
Nyt petiin MARS!

Nonna kirjoitti...

Nyt sulla on sitten aikaa tehdä neliöitä!!! =)

Kovasti toipumisia. Mulla kuukauden flunssailu takana ja nyt alkaa helpottaa.

ps. Tuo neliöinti on ihanaa! Itsekin siihen joskus hurahdin. Kaksi peittoa tehtynä ja ne on kyllä lemppareita!

Elsa kirjoitti...

No voi sun hyssykät! Sairastaminen on niiin ikävää, mutta parane pian!

Merja K kirjoitti...

Virpi, voi ei, meidän sairastelut kuulostavat pieniltä teihin verrattuina. Koeta jaksaa ja paranemista!

Mirka kiitos!

Krisse, koita pysyä pöpöistä kaukana, ovat tosiaankin sitkeää sorttia tänä syksynä :)

Merja K kirjoitti...

Riitta, neliöistä on tullut minulle jonkin sortin "pakkomielle". Jos on hetkikin toimetonta aikaa, pakko tarttua heti koukkuun :)

Nonna, lannistuin täysin - kk flunssaa, toivottavasti tämä ei kestä niin kauaa. Ja neliöinti on tosiaankin kivaa, tosin luulen, että hetkeen en tee toista peittoa ;)

Elsa, kiitos tsempistä

Hanni kirjoitti...

Oi, hurjalta kuullostaa. Toivottavasti paranet pian!

Tänä syksynä on tosiaankin paljon kuumetta, sitkeää sellaista, ja kurkkukipua liikkeellä.

Tsemppiä sairastuvalle :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos, eiköhän tämä tästä. Tosin hurjalta kuulostaa, kun muutama kommentoija on ollut tosi pitkään sairaana. Toivottavasti tokenisin vähän nopeammin

Jaanabella kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Intianminttu kirjoitti...

"Sairastuvalta" viikossa selvinnyt toivottaa pikaista paranemista! Ajan ilmaiseminen neliöin oli hauska idea! Ensin ihmettelin, että miten niin neliö...Ps. Blogissani on pieni arvonta, tervetuloa osallistumaan, kun paranet ja jaksat seikkailla blogilandiassa :)

Louise kirjoitti...

Paranemista teille kaikille! Tämä nainen haluaisi myös vähän kaikkea juuri nyt...olo on sellainen että mitään kiinnostavaa ei tapahdu...octoberfest tai jotain vastaavaa olisi YES! :)

Merja K kirjoitti...

Kiitos Jaanabella

Intianminttu, täytyykin tulla osallistumaan arvontaan pikimmiten, kiitos vinkistä

Louise, joku piristys olisi kyllä paikallaan. Mitähän keksisi? En ole näköjään tarpeeksi sairas, kun jaksan pohtia moisia ;)

Taikku kirjoitti...

Pikaista tervehtymistä! Kyl miekin tykkäisin octoberfesteistä. Minun mies on ollut myös kyseisissä kemuissa Saksan reissullaan..(paitsi oluesta en välitä, mut muuten "oi jospa oisin saanut olla mukana..")

Merja K kirjoitti...

Taikku, minäkään en ole erityisemmin oluen ystävä, mutta kokemuksena paikka oli elämys :)

Mari - Somasti kirjoitti...

Voimia ja paranemisia!

Merja K kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Merja K kirjoitti...

Kiitos Mari :)