keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Berlin ist in

 

Pakko kirjoittaa pieni matkakertomus Berliinistä, kaupunki oli niin iloinen, vehreä ja positiivinen yllätys. Sattuneesta syystä on pitänyt hiukka kiirusta viime aikoina ja lähdin matkalle aivan valmistautumatta. Vaatteetkin heittelin kaapista matkalaukkuun puoli tuntia ennen lentokentälle lähtöä, tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut :)

 

Inhoan lentämistä, mutta siedän sitä, koska rakastan matkustamista. Lento Berliiniin kesti vain vajaat kaksi tuntia, joten matka oli enemmän kuin sopivanmittainen. Ehdimme perjantai-iltana ja lauantaina kaupungille, sunnuntai meni enimmäksen maratoonin merkeissä. Paluulento oli vasta maanantai-iltana, joten meille jäi aikaa ihastella kaupunkia vielä maanantainakin. Paljon jäi näkemättä ja Berliinin haluankin ehdottomasti uudestaan. Vinkki; Berliinissä on paljon nähtävää myös lapsille, varsinkin kouluikäiset viihtyvät varmasti ko. kaupungissa.


Checkpoint Charlie ja Muurimuseo olivat vaikuttavia. Muurin purkamisesta on historiallisesta näkökulmasta katsottuna niin vähän aikaa ja koska itsekin on elänyt muuriaikaa, asia tuntui vielä läheisemmältä. Museossa oli paljon uskomattomia ja liikuttavia pakotarinoita, minussa ne saivat ainakin aikaiseksi kylmiä väreitä..

 
 

Televisiotorni on melkoinen pytinki keskellä kaupunkia ja tornin näköalatasanteelta oli huikeat näkymät Berliinin ylle. Tasanne on 200 metrin korkeudessa ja hissimatka kestää sinne vain 40 sek. Kävimme tornissa illalla ja Berliini on upea ilta-asussaan!


Holokaustinen muistomerkki sijoittuu aivan keskustaan Branderburgin portin lähelle. Muistomerkki koostuu 2711 erikokoisen kivipaaden suuraviivaisesta labyrintista 19 000 m2 aluella. Muistomerkki on todella vaikuttava kokonaisuus ja se on herättänyt paljon kiistelyä.


KaDeWe -tavaratalo (Kaufhaus des Westens) on Manner-Euroopan suurin tavaratalo ja Euroopan toiseksi suurin heti Lontoon Harrodsin jälkeen. Tavaratalon pinta-ala on yli 60 000 neliömetriä, ja siellä on ostettavana yli 380 000 erilaista tuotetta, tavaratalossa käy päivittäin noin 50 000 asiakasta.

Tavaratalon elintarvikeosasto on oikea paratiisi. Tiskit notkuvat mitä ihanimpia ruokia ja monen tiskin ääreen voi istahtaa ottamaan huikopalaa. Ruokaosastolla saattaa nauttia jopa ostereita hyvän viinin kera. Siellä on myös useampi shampanjacorner, jossa oli mahdollista nauttia lasillinen erinomaista kuohuvaa.

Tällä kertaa kuohuva jäi nauttimatta, mutta ajatus oli houkutteleva. Ajattele perjantairuuhkaa ruokakaupassa, jolloin verenpaine nousee pilviin. Täällä voisi istahtaa hetkeksi, hengittää syvään ja ottaa lasillisen shampanjaa - sen jälkeen ostoshetkikin sujuisi taatusti leppoisammin ;)


KaDeWe:n ylimmäisessä kerroksessa oli ihana ravintola, täälläkin tiskit notkuivat kaikenlaisista herkuista. Ruokaa myytiin kilohintaan, jolloin oli mahdollista koota itselleen sopiva annos ja maksaa siitä painon mukaan. Ja mitä ei ollut tarjolla, sitä ei tehnyt mieli - täällä taatusti sai vatsansa täyteen. Pelkkä yrttipöytä oli ihana; tästä saattoi napsia salaatin tms. päälle tuoreita yrttejä.


Maratooni oli mieletön tapahtuma. Juoksijoita oli noin 40 000 ja hetken ajan jopa tuntui itsestäkin siltä, että maratooni olisi kiva juosta tällaisessa ympäristössä. Onneksi ajatus meni nopeasti ohi ;) Mr Järki totesi juoksun jälkeen, että eipä tarvinnut juosta missään kohtaan reittiä yksin. Juoksijoita tosiaankin piisasi, mukimeri oli aivan loputon juomapaikalla. Onneksi onnistuimme näkemään "sankarimme" reitin varrella ja huutamaan asianmukaiset kannustushuudot.


Maanantain käppäilyllä törmäsimme vielä tällaiseen hienoon linnaan ja ihmettelimme, että mikähän se on. Liput liehuivat ja paikkaa vartioivat poliisit. Googletin tänään Bellevuen linnan ja kappas sehän on Saksan liittopresidentin edustusasunto Berliinissä. Upea linna keskellä kaupunki puiston ja joen kupeessa, ei hassumpi asuinpaikka :)


Reissun kruunasi Haile Gebrselassien näkeminen Berliinin lentokentällä kotiinlähtötunnelmissa. Tykkään urheilun seuraamisesta ihan älyttömästi ja tämän urheilulegendan näkeminen oli hieno päätös reissulle. Miehiä riitti Hailen kanssa samaan kuvaan jonoksi saakka, itse en kehdannut mennä jonottamaan. Ehkäpä hän olisi jopa ilahtunut, että joku nainenkin haluaa kuvaan tai sitten ei ;)


Iloa, naurua, loistavaa seuraa, onnistumisen elämyksiä, kauniita nähtävyyksiä ja maukasta ruokaa - sounds like a perfect trip!

Mukavaa viikon jatkoa!

Terkuin Merja


14 kommenttia:

Intianminttu kirjoitti...

Olen kuullut muiltakin kehuja kaupungista...pitää lisätä listaan! Kiitos matkakertomuksesta ja kuvista, oli mielenkiintoista!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana reissu teillä onkin ollut ja miten hienoja kuvia...tykkään noista siltakuvista paljon...☺

Nonna kirjoitti...

OI, tuleepa muistoja mieleen. Olen käynyt Berliinissä opiskeluaikoihin saksan-ekskursiolla. Saksaa opiskeltiin hyvin käytännönläheisesti. Pitäisi ehdottomasti päästä uudelleen!

Minna kirjoitti...

Oijoi kun tekisi mieli lähteä johonkin pikkureissulle!

Samaa olen kuullut sanottavan monen muunkin, että Berliini on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Mulle kävi muuten samalla tavalla viimeksi reissuun lähtiessä, että pakkasin vasta viime tingassa ja myös sitä ei ole tapahtunut ikinä! :)
Se ei onneksi haitannut vaikka olisi jotain jäänytkin, kun matka oli shoppailua outleteissa Saksassa, hih.

Olisit ihmeessä mennyt Hailen kanssa kuvaan!! Mä en olisi ehkä pystynyt olla menemättä. ;)

Sari kirjoitti...

Onpas teillä ollut mukava matka!

Kultsin kämppä kirjoitti...

Pidän itsekin Berliinistä ihan mielettömästi! Onneksi tulee käytyä säännöllisin väliajoin, niin pääsee muistelemaan mennyttä, jolloin oma postinumeroni kuskasi kirjeet Saksaan.

Louise kirjoitti...

huh...ajattelin jo että oletko tosiaan juossut yli 42 kilsaa?? ;) Mukava matka taisi tosiaan olla!!

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia ja matkakertomus reissustanne! Kiva ja mielenkiintoinen postaus!
En ole käynyt Berliinissä, mutta kaupunki vaikutti niin mielenkiintoiselta että olisi kiva jokus käydä tuolla.
Mukavaa loppuviikkoa!

Saila kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksesta ja kuvista! Tätä postausta olenki jo odottanu - siitä lähtien kun ilmoitit lähteväsi Berliiniin. Ollaan nimittäin varaamassa "tyttöjen joulureissua" joko Berliiniin tai Köpikseen. Voipi olla, että Berliiniin tulee lähtö. Sen mahtavaa joulutoriakin on niin kehuttu joka paikassa, että onhan se nähtävä!

Merja K kirjoitti...

Heissan ja kiitos kommenteista :) Itse asiassa Mr Järki juoksi maratoonin, me daamit olimme "vain" kannustusjoukoissa. No rankkaa sekin oli ;)

Itse kallistun tämän reissun jälkeen ehdottomasti Berliinin puoleen. Köpis on kiva, mutta Berliinissä on aivan mahtavan paljon nähtävää. Ja voisin kuvitella, että siellä on kiva joulutori, tosin Tivolin joulutori ja itse Tivoli joulun aikaan juhlavalaistuksessaan on tosi kaunis

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Voitko suositella hotellianne?

-Rose

Merja K kirjoitti...

Hei, voin kyllä. Hotelli oli Golden Tulip Hamburg (yllättäen Berliinissä)ja se oli oikein hyvä :)

Taikku kirjoitti...

Kiva postaus ja kiva nähdä kuvaa sinustakin! Minusta on kiva kun ihmiset laittaa kuvia itsestään, sitä tulee jotenkin tutummaksi! ..Vaikka minusta on vähän vaivaannuttavaa laittaa kuvia itsestäni :O

..oi jospa oisin saanut olla mukana! Kivaa viikonloppua:)

Merja K kirjoitti...

Taikku, en yleensä halua itsestäni kuvia laittaa, koska ne ovat mielestäni aikaste kamalia ;) Tällä kertaa näköjään tein poikkeuksen :)