tiistai 13. syyskuuta 2011

Enjoy & have fun!


Vietimme viikonloppuna iloisia rapujuhlia Unelmassa. Ehkäpä tästä tulee perinne, vietimme nimittäin viime vuonnakin samoihin aikoihin samaisia juhlia samassa paikassa samalla kokoonpanolla :)


Juhlia oli ihana järjestää ajan kanssa, ystäväni nimittäin tuli Unelmaan jo perjantaina iltapäivällä, loput vieraat tulivat vasta lauantaina. Emme "kotoilleet", mutta "mökkeilimme", teimme mm. servettirenkaat ja paikkakortit. Ystäväni toi kaikenlaista hauskaa rapurekvisiittaa ja confeteista saimme kartongista leikattuihin paikkakortteihin kivat ravun kuvat :) 

 

Saamamme tuliaiset olivat aivan mahtavia. Saimme laituriimme tikkaat, jotka meidän on pitänyt hankkia jo kahden kesän ajan. Saimme myös kivan Koff-laatikon, joka oli herkkuja täynnä. Laatikon kruunasi, että se on syntymävuodeltani, siis aito vintage ;) 

Ystäväni oli myös käynyt hakemassa minulle ihanat retkokupit; ihailin niitä kesällä yhdellä kirpparilla ja ystäväni oli käynyt ne salaa ostamassa. Harmi, että kupit jäivät Unelmaan, eikä niistä ole nyt kuvaa saatavilla.

 

Ihanat ystävät ja iloiset juhlat ovat elämänsuola. Niiden avulla jaksaa taas arkea (ja vesisadetta), hope so!

Mukavaa tiistaita!

Terkuin Merja

14 kommenttia:

Esmeralda kirjoitti...

Voi miten näyttää kivalle kuvat, varmasti ole hyvät kemut! Aivan mainiot tuliaiset. :)

Riitta kirjoitti...

Mä oon aina haaveillut pääseväni rapujuhliin ,näyttää tosi kivalta !!! Ihanat oli myös saamanne tuliaiset♥

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi mitkä juhlat! meilläkin sitten joskus vietetään isoja juhlia kun rempat tehty!

Hyvä tunnelma näkyy kuvista ja hienot koristelut!

-Anu

Vekarus kirjoitti...

Kyllä teillä on vaan ihanan pitkä pöytä!

Merja K kirjoitti...

Esmeralda, kivoja juhlia ei ole koskaan liikaa :)

Riitta, rapujuhlat on kiva perinne, vaikka en itse niin siitä rapujen räpläämisestä nautikaan..

Anu, kiitos!

Vekarus, pöytään saa kaksi jatkopalaa, jolloin se on 3,5 m pitkä. Olen tosi tyytyväinen, että tuli aikoinaan hankittua noin pitkä pöytä :)

Jessika kirjoitti...

oih ravut on niin ihania, meillä isä keitti niitä pienestä asti ja aina oli yhtä hauskaa nostella rapumertoja, nykyään ei vain enää juurikaan harmillisesti löydy ainakaan samasta joesta.

Virpi kirjoitti...

Kauniit kattaukset! Vai aito vintage ;)

Louise kirjoitti...

Kannatti järjestää rapujuhlat...ihanat tuliaiset saitte ;) Kaksi kertaa = perinne!!

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Onpas herkullisia kuvia, ihan suu napsaa. Mä olen auttamaton rapufani, voisin yhdeltä istumalta helposti vetää sellaiset 30 rapua noin vain. Niitä kun saa vain kerran vuodessa.
Upeat lahjukset olet saanut, kertakaikkiaan.

Kultsin kämppä kirjoitti...

Jee, mitkä kemut! Ihanasti koristeltu!

Merja K kirjoitti...

darkangel, ravut ovat tosiaankin kadonneet joistakin paikoista, rapurutto?

Virpi, vintage tosiaankin ;)

Louise, kyllä minäkin tätä jo perinteenä pitäisin, jooo-o

Outi, minä taisin syödä kolme, se räplääminen ei nappaa. Jos joku "kuorii" valmiikis, niin sitten syön vaikka kuinka monta ;)

Kiitos Kultsin Kämppä!

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Ihania kuvia, ja aivan IHANA KOFF laatikko!!!
Monesti facebookissa "kadehdin" ystäviä, jotka viettävät rapujuhlia ystäviensä kanssa. Olemme muutaman kerran saaneet kutsun, mutta itse en ole koskaan edes maistanut sitä. Minä voisin maistaakkin, mutta Mikki ei edes suostu.

Aivan ihana tunnelma noissa kuvissa:)

Sari kirjoitti...

Ihania kuvia taatusti mukavista juhlista!
Noilla muistoilla jaksaa taas pitkälle!

Merja K kirjoitti...

Mia, Koff-laatikko on oikea aarre, se on ihana minunkin mielestäni!

Sari, juhlat kyllä piristävät kummasti arjen keskellä, pitäisi järjestää niitä enemmänkin. Aina ei tarvitse olla niin suureellista, pikkujuhlatkin ovat kivoja