Meistä varmasti yksi jos toinenkin pohtii aika ajoin, mitä aikoo tehdä "isona". Kertaalleen opiskeltu ammatti ehkä puuduttaa tai haluaisi vaihteeksi kokeilla jotain ihan muuta. Työpaikan voi myös menettää yt-neuvottelujen seurauksena ja myös silloin on oivallinen hetki miettiä tulevaisuutta, vaikkakin aluksi asia voi olla aikamoinen shokki. Minun tarinani on tällainen..
Vuosi 2005 oli käännekohta "työurallani", kun aloin tosissani miettiä, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Olin ollut pitkään saman työantajan palveluksessa ja saanut tehdä paljon erilaisia mielenkiintoisia työtehtäviä tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. Erityisesti tapahtumamarkkinoinnin parissa vietetyt vuodet olivat antoisaa ja mielenkiintoista aikaa :)
Halusin vaihteeksi kuitenkin tehdä ihan jotain muuta ja niinpä vuonna 2005 perustin Kasperiinan . Aika pian yrityksen perustamisen jälkeen, minulla olikin jo pystyssä sisustusliike. Ihanin muisto tuolta ajalta on visiitti Amsterdamin lähellä olevaan RM:n showroomiin, koska halusin myyntiin myös Riviera Maisonia. Tilasin tuotteet heiltä suoraan, tosin nykyään White on White taitaa hoitaa RM:n agentuuria Suomessa.
Olin todella innoissani sisustuskauppani pyörittämisestä. Asiakkaat olivat aivan ihania ja tykkäsin niiin paljon liikkeeni olemuksesta ja sen tuotteista. Ainut huono puoli asiassa oli, että lähelle valmistui uusi uljas ostoskeskus ja kivijalkaliikkeen oli vaikea menestyä sen lähistöllä. Suljin liikkeeni vuoden 2008 lopussa ja jatkoin pelkällä nettikaupalla.

Nettikauppa ei kuitenkaan työllistänyt täyspäiväisesti ja aloin etsiä osa-aikaisia markkinointitöitä. Hassu sattuma oli, että juuri samaan aikaan oli osa-aikainen markkinointipaikka haussa, niitä on nimittäin yleensä aika niukasti tarjolla. Laitoin siis hakemuksen menemään ja pääsin haastatteluun. Ja arvatkaas mitä, haastattelussa kävi ilmi, että työpaikka olisikin siinä samaisessa yrityksessä, josta olin lähtenyt kolme vuotta aikaisemmin :) No eipä siinä mitään, palasin alkujuurilleni, tosin tyystin toiseen yksikköön kuin josta olin lähtenyt ja pääsin haastaamaan itseni toden teolla markkinoinnin saralla, mielenkiintoisia haasteita kaiken kaikkiaan :)
Pari vuotta ehdin tehdä noita töitä, kunnes kesällä 2010 totesin, että sydämeni oli kuitenkin jäänyt sisustuksen pariin ja asiaa perusteellisesti harkittuani, päätin lähteä opiskelemaan sisustussuunnittelua. Sillä tiellä siis nyt ollaan :)
Opiskelu on todella antoisaa ja innostavaa, olen oppinut paljon uutta ja varmuus siitä, että olen oikealla alalla, kasvaa päivä päivältä. Tulevaisuuden työkenttänäni tulee olemaan sisustussuunnittelu, kuvausjärjestelyt sekä käsityö- ja askarteluaiheisten artikkeleiden tekeminen freelancerina. Hyppään siis taas kerran tyystin eri alalle, mutta olen todella innostunut asiasta ja tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin.
Tällainen on siis minun tarinani. Tosin viime viikolla aamukävelyllä iti epäilyksen siemen mielessäni ja pohdin, olenko tehnyt oikean ratkaisun. Hetken asiaa mietittyäni ymmärsin, että minulla on vielä enemmän työvuosia edessäni kuin niitä olen ehtinyt tähän mennessä tekemään. Joten ehdin kyllä tehdä vielä yhtä ja toista mielenkiintoista elämäni aikana.
Ja ihan mielenkiinnosta tähän loppuun kysymys, mikä sinusta tulee isona? Oletko kenties hypännyt kokonaan toiselle alalle tai mahdollisesti suunnitteletko sellaista? Vai oletko tyytyväinen nykyisessä työssäsi ja juuri oikealla alalla? Olisi kiva kuulla kokemuksistanne :)
Iloa sunnuntaipäivääsi!
Terkuin Merja
Ps. Teen kevättalven aikana edullisella tuntihinnoittelulla harjoitustöitä sisustussuunnitelmien tiimoilta. Mikäli olet kiiinnostunut asiasta, katso lisätietoja Kasperiinan sivuilta.