tiistai 18. syyskuuta 2012
Made with Love
Onpa sähäkkä viikko käynnissä, vauhtia riittää, mutta ei haittaa. Nautin, kun on paljon tekemistä, olen silloin tehokkaimmillani :)
Ohessa uudet ihanat "Made with Love" rannekorut, joita olen suunnitellut jo jonkin aikaa. Pia jo julkaisikin blogissaan BY PIA´S mallistoon tulevat koruni, mutta laitan koruja myös Kasperiinan Puotiin myyntiin. "Made with Love" kuvaa mielestäni hyvin korujen lisäksi kaikkia muitakin tekemiäni tuotteita, koska ne kaikki on tehty ajatuksella ja yksilöllisesti. Jokaiseen tuotteeseen on oikeasti käytetty aikaa ja hyvin harvoin teen kahta tismalleen samanlaista tuotetta :)
Koruja tulee lisää ja niitä voi myös tilata omilla lempiväreillä. Näin aluksi korut ovat rannekoruja ja enimmäkseen musta-valkosävytteisiä, mutta värisävyjä on tulossa lisää. Oma koruni on ollut jo viikon tiiviissä "testikäytössä" ja lempparikorunihan siitä heti tuli :) Koruja voit käydä kurkkaamassa Kasperiinan Puodissa täällä..
Pian blogissa *klik* on koruihin liittyvä arvonta, joten kipin kapin sinne, jos haluat voittaa itsellesi ihanan korun. Ja luulenpa, että laitan myös tänne omaan blogiini koruarvonnan hieman tuonnempana :)
Kirpakkaa & iloista viikon jatkoa!
Terkuin Merja
maanantai 10. syyskuuta 2012
Magneettitauluja lisää
Olen heilutellut maalipensseliä ahkerasti & saanut aikaiseksi monta magneettitaulua. Osan tauluista jo myin eilisillä kirpparimarkkinoilla, mutta uusia on työn alla. Tämä on hauskaa puuhaa..
Taisin jo aikaisemmassa postauksessa kertoa, miten nämä on tehty, mutta kertaus on opintojen äiti, eikös vaan :)
Kehykset ovat siis edullisia kirpparilöytöjä, jotka olen maalannut ja joitakin niistä olen hionut vähän kuluneiksi. Jos maalaa useita erivärisiä kerroksia päällekkäin, hiottaessa tulee esiin kivasti toisenvärinen maali. Joitakin kehyksiä olen myös maalannut krakelointimaalilla, jolloin maali halkeilee hauskasti.
Kehysten taustat olen maalannut magneettimaalilla. Maalia tarvitsee tosi monta kerrosta, jotta magneettipinta "nappaa kiinni" magneetista paperin läpi. Viimeiseksi olen "tapetoinut" taustan kivalla tapetilla tai paperilla. "Tapetointi" onnistuu parhaiten niin, että laittaa kaksipuoleista ohutta liimanauhaa kehyksen taustan reunamille ja kiinnittää paperin kiinni sillä. Perhosmagneetit eivät ole omaa tuotantoa, mutta magneetti-ideat ovat parhaillaan mietintämyssyssäni. Nämä taulut ovat minusta niin iloisia & piristäviä, tykkään :)
Lämpöä luvassa, kuulostaa hyvältä!
Terkuin Merja
torstai 6. syyskuuta 2012
Helmiostoksilla
Ehdin kipaista tänään helmiostoksille & mitä ihanuuksia löysinkään! Sormeni syyhyävät, juuri nyt ei vaan ehdi keskittyä korun tekoon. Toivottavasti jo huomenissa on edes yhden rannekorun verran aikaa:)
Sydän "Made with love" tekstillä on suloinen ja sopii hyvin tulevaan koruuni, koska jokainen niistä on tehty ajatuksella & rakkaudella. Odotankin innolla, mitä näistä aineksista syntyy, mutta mitä luultavimmin tuleva lempparikoruni :) We´ll see!
Torstaiterkuin Merja
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Magneettitaulu
Ihan suosikkityöpäiviäni ovat sellaiset, jolloin ehdin ideoida & toteuttaa jotain uutta. Vähän aikaa sitten käteeni sattui magneettimaalipurkki ja halusin ehdottomasti käyttää sitä johonkin. Siispä ideoimaan..
Bongailen usein kirppareilta kehyksiä, joita tuunaan uuteen uskoon. Tämäkin kehys taisi olla alunperin ruskea, valkoisena ja hieman "kulutettuna" se on mielestäni paljon enemmän edukseen. Pyörittelin kehystä hetken käsissä ja keksin, että teen siitä pienen soman muistitaulun. Maalasin kehyksen taustan magneettimaalilla ja laitoin päälle jämätapetin palan, perhosmagneetin löysin kätköistäni. Tulipa kiva, tykkään!
Näitä on tulossa monen monta lisää eri "kuoseilla", joten perästä kuuluu :)
Kepeää keskiviikkoa!
Terkuin merja
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Pannukakkuaamu
Tämä viikonloppu on ollut meidän perheen "naisten" pitkä herkkuhetki :) Mr Järki joutui viikonlopuksi toisaalle ja me "naiset" taisimme vähän villiintyä. Eilen illalla pöytä notkui tapas-herkuista, tänä aamuna herkuttelua jatkettiin amerikkalaisilla pannukakuilla..
Meidän pannarit tehtiin ohjeella, joka löytyy täältä. Pannarit ovat aivan ihania, kannattaa kokeilla! Seuraksi keitin mustaherukkahilloa, joka on meidän perheen uusin hillosuosikki, pannarit "vaativat" myös ehdottomasti vaahterasiirappia :)
Lapsille kaakaota suklaahipuilla ja äidille maitokahvi, voilá täydellinen aamiainen! Näillä eväillä päivä ei voi epäonnistua ;)
Iloista sunnuntaipäivää!
Terkuin Merja
lauantai 1. syyskuuta 2012
Vartissa valmista
Aina askartelu ja värkkääminen ei välttämättä vie niin kovin paljon aikaa. Tarvitsin eilen Kasperiinan mainosta varten kuvan ja hetken ideoituani päätin tehdä "onnea -taulun". Ideointiin ja toteutukseen meni kokonaiset 15 min.
Tosin kehys oli jo valmiina; se on kirpparilöytö, jonka olen tuunannut omannäköisekseni. Pohjamaalasin kehyksen ensin mustalla ja sen jälkeen valkoista maalia päälle. Hieman hiomista hienolla hiekkapaperilla, jotta kehys saa kauniin kuluneen pinnan ja musta väri tulee kivasti valkoisen alta näkyviin. Kehys on juuri sopivan rosoinen minun makuuni, ei liian fiini :)
Tällainen olisi kiva lahja vaikka synttärisankarille, eikö vaan.. Kortin sijasta voisi antaa kivan pienen taulun. Kuopuksellamme on kohta synttärit, ehkäpä ilahdutan taulullani häntä :)
Kesä meni menojaan, tervetuloa syyskuu, mukavaa viikonloppua sinulle!
Terkuin Merja
torstai 30. elokuuta 2012
Ei pöllömpi työpaikka
Aivan mahtava syyskesäinen päivä tänään ja koska aurinko porotti niin lämpimästi, päätin muuttaa Kasperiinan meidän terassille :) Ei pöllömpi työpaikka vai mitä?
Minulta on pyydetty rasioita jälleenmyyntiin ja niitä sitten tehtailin tänään. Tein koko päivän töitä, mutta minusta tuntuu siltä kuin olisin lähinnä harrastanut. Välillä minulla on jopa huono omatunto siitä, että työn tekeminen voikin olla näin kivaa :)
Ohessa muutama kuva lopputulemasta. Sain tehtyä ilahduttavan paljon rasioita, kuvissa on vaan osa tuotoksista. Nyt ihanat rasiat etsivätkin kivoja jälleenmyyjiä ympäri Suomenmaan, jos olet kiinnostunut ottamaan näitä jälleenmyyntiin, laita vaikka meiliä osoitteeseen merja(at)kasperiina.fi. Laitan hinnastoa ja toimitusehtoja tulemaan :)
Elokuun viimeisiä viedään, aurinkoista loppuviikkoa!
Terkuin Merja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























