Pullantuoksuinen äiti

Omatuntoni on kolkutellut kovasti viime aikoina, koska olen ollut niin uppoutunut Tilda -projekteihini. Niinpä päätin olla "pullantuoksuinen äiti" edes yhden iltapäivän ajan ja lupauduin leipomispuuhiin. Sitä ei tosiaankaan meillä tapahdu kovin usein, vaikka ruoanlaitosta tykkäänkin. Korvapuustireseptiä ei tietenkään löytynyt mistään ja niinpä etsin sellaisen netistä.

Kun olimme lähdössä kiireessä kauppaan, olin ehtinyt jo hukata lippulapun ja kauppareissu meni muistin varassa. Ja kun hatara on tuo pääkoppa, tietysti aineksia jäi ostamatta. Eikun uudestaan kauppaan, aargh!

Vihdoin kun kaikki ainekset olivat koossa, aloitimme juhlallisesti projektimme. Vaivasin ja veivasin, lisäsin jauhoa ja vaivasin. Noudatin tarkasti ohjetta ja laitoin jauhoja reilusti enemmänkin, mutta silti taikina jäi löysäksi. Nostatuksen jälkeen kumosin taikinan pöydälle, mutta lopputulos oli käsiin tarttuva epämääräinen löysä kasa. Päätimme siis improvisoida ja lätkimme taikinaa pellille. Eihän nuo kovin kauniilta näytä, mutta maku oli sitäkin parempi. Ja kuopuksemme pullapojasta tuli pullajättiläinen.

Kaunis kiitos oli, kun lapset totesivat, että tämä oli paras leipomiskerta (tosin muistavatkohan reppanat edes edelliskertoja). Eli ehkä juuri se, että jotain tai kaikki menee pieleen, tekee asiasta kivan ja jänittävän. Sitä paitsi lohduttaudun ajatuksella, että harva on mestari kaikessa. Osaanhan minä kuitenkin askarrella ja ommella. Ja ensi kerralla ostan valmiin taikinan, kai sellaisiakin nykyään on :)

Leipomisterveisin Merja Kasperiinasta

Mieluista lukemista

Jipii, posti kolautti laatikkoon lempparilehteni :) Vakre Hjem & Interior on norjalainen sisustuslehti, jonka sain tilattua kotiini. Ja itse asiassa se on pikemminkin kuin sisustuskirja, niin paksuja sen irtonumerot ovat. Kuvat ovat aivan mielettömän kauniita ja inspiroivia ja vaikka en juttuja jaksa norjaksi tankatakaan, katsomista riittää.

Miksiköhän muuten Suomessa ei ole mitään tähän opukseen viittavaakaan lehteä? Mielestäni suomalaisissa sisustuslehdissä yritetään liikaa miellyttää kaikenlaisten sisustustyylien edustavia lukijoita ja siksi lopputulos on yleensä aika lattea. Näkisin mieluusti edes jonkun lehden, joka keskittyisi selkeästi johonkin tyyliin. ..

No marinat seis, onhan minulla Vakre Hjem & Interior. Ja sitä paitsi nykyään kauppojen lehtihyllyt ovat täynnä kivoja ulkomaisia sisustuslehtiä. Sieltä löytyy monta suosikkilehteä lisää :)

Tiistaiterveisin Merja Kasperiinasta

Paperit vastaan kangaspakka

Olen ommellut niin paljon viime aikoina, että huomaan kaipaavani hieman vaihtelua. Eipä silti ompelu on ihan mukavaa, mutta kun tuo paperipino houkuttelee tuossa vieressä. Tällä kertaa paperit veivät siis voiton kangaspakasta, joka sekin yrittää ehdotella minulle yhtä sun toista projektia. Auts, aika ei riitä kaikkeen....

No niin ihanaiset paperini, tällaista sain niistä tällä kertaa aikaiseksi. Iida 5-v. toivoi huoneensa oveen nimikylttiä. Ja vaaleanpunaisen ystävä hän kun on, niin valitsin tällaiset hempeät kevätvärit. Liimasin kaksipuoleisella ohuella liimanauhalla paperit vanerisydämen päälle, mutta yhtä hyvin voisi käyttää tukevaa pahvia pohjana. Varsinaista liimaa en siis käyttänyt lainkaan vaan tuo korttiaskartelusta tuttu liimanauha pitää paperit hyvin kiinni. Ja lopputulos miellyttää tekijääkin, sillä tytär ei ole ainoa meidän perheessä, joka fanittaa vaaleanpunaista :)

Idearikasta alkavaa viikkoa itsekullekin!

Maanantaiterveisin Merja Kasperiinasta

Kirpparilöytöjä

Mieheni ilme oli tosiaankin näkemisen arvoinen, kun raahasin kirpparilöytöni kotiin. Olen aivan hurahtanut "romuromantiikkaan" ja nämä löytöni ovat parhaimmasta päästä lajinsa edustajia. Ja paikkakin näille on jo tiedossa; se jo aiemmin mainostamani ihana vapaa-ajan talomme.

Niin, ja sain kuin sainkin mieheni vakuutettua, että nämä sopivat taloomme kuin nenä päähän. Niinkuin se ruostunut vanha lettupannu, silitysraudat, hevosenkenkä, pohjasta puhkikulunut sinkkivati, leipälapio, keritsimet, työkalupakki.... Muille ehkä romua, mutta minulle aarteita!

Olisipa jo kesä :)

Sunnuntaiterveisin Merja Kasperiinasta

Suunnitelmia, suunnitelmia, pää täynnä suunnitelmia

Ajatukset karkaavat tuon tuostakin iiiihaaanaaan vapaa-ajantaloomme ja pää pursuu ideoita. Ensimmäiseksi aion käydä tupakeittiön kimppuun. Oheisesta kuvasta näkyvät nykyiset värivalinnat, jotka eivät ole ihan mieleeni. Tämä talon vanha osa on rakennettu 1910-luvulla ja elän toivossa, että tapetin ja paneloinnin alta löytyisivät ihanat vanhat patinoituneet hirret. Jos niin onnellisesti kävisi, ajattelin ottaa hirret esille. Harkinnassa on vielä, josko hirret käsiteltäisiin kuultovaaleaksi, jotta yleisilme kevenisi. Myös lattian väri muuttuu. Se on vielä mietinnän alla.

Keittiön paras puoli on ehdottomasti se, että se on todella iso ja siellä on tuo ihastuttava vanha hella. Näen jo mielessäni kaikenlaisia asetelmia, joita aion tuon hellan päälle virittää. Sitä ei voi nimittäin käyttää turvallisuussyistä, joten se on kokonaan vapaana ideoinnille.

Odotan kesää ja kärpäsiä ja kuulen jo korvissani, kuinka tässä keittiössä raikuu iloinen puheensorina ja nauru. Ystävät tervetuloa!

Remonttiterveisin Merja Kasperiinasta

"Oon nähnyt Helga-neidin kylvyssä...."

Ompelupajastani putkahti oheinen Helga-neito. Taitaa olla kylpyyn matkalla :) Neitokaisen kaava löytyy Tildas Hus -kirjasta.

Ompeluterveisin Merja Kasperiinasta

Kevätkukkia

Ensimmäiset muistoni virkkaamisesta ovat luultavimmin neljänneltä luokalta, kun aloimme virkata patalappua. Muilla kavereilla onnistuivat hienot patalaput, kun minä poloinen taas lähdin kotiin kainalossani mitä mielikuvituksellisin olento. En ikinä onnistunut saada suoraa reunaa aikaiseksi, vaan työ kapeni kapenemistaan ja lopputulemana oli säälittävä kolmiontapainen tekele. Opettaja tosin lohdutteli minua, että "tästähän saa loistavan eläimen". Siispä kursin saumat kiinni ja voilá, mikä ötökkä olikaan nähnyt päivänvalon. Harmi, että tämä laji on nyttemmin kuollut sukupuuttoon, eikä sitä löydy edes pölyisimmästä ullakon nurkastamme.

Nämä muistot eivät todellakaan ole rohkaisseet minua virkkaamaan tähän ikään mennessä. Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka tarttui härkää sarvista ja vakuutti minulle, että minäkin moisen jalon taidon oppisin. Hän käytti tunnin jos toisenkin opettamiseeni, siis ihan konkreettisesti kädestä pitäen. Ja opinhan minä, "ohjelmistooni" kuuluu tällä hetkellä joulusydän ja kukka. Ja koska meni lukuisia vuosia, jolloin en päässyt tätä jaloa taitoa harrastamaan, virkkasin jouluksi parisataa joulusydäntä. Tällä hetkellä työn alla ovat kevätkukkaset. Näillä voi piristää vaikka pipoaan tai laukkuaan tai ihan mitä vaan. Kukkasia tosin en taida virkata ihan paria sataa ;)

Mitä siis tästä opimme? No ainakin sen, että mitä vaan voi oppia. Ainakin jos omistaa ihanan ja kärsivällisen ystävän. Kiitos Ainikki, halit!

Virkkausterveisin Merja Kasperiinasta

Ps. En myöskään onnistunut koskaan sahaamaan suoraan veistotunnilla..... Vapaaehtoisia???