maanantai 29. syyskuuta 2008

Synttärivalmisteluja


Viikonloppu katosi hujauksessa ja taas aloitellaan uutta viikkoa, huh :) Tampereen kirpparit jäivät tällä kertaa koluamatta, mutta onneksi ehdittiin kuitenkin tehdä pari hankintaa antiikkipuodista Unelmaan. Laitan niistä kuvia, kunhan ehdin valokuvata ne.

Tänään on kuopuksen kaverisynttärit ja niitä onkin odotettu hartaasti. Pinjata on hankittu ja parit leikit mietitty. Tosin syömisen, lahjarumban ja pinjatan lyömisen lisäksi ei puoleentoista tuntiin paljon muuta mahdukaan. Pinjata on nimittäin yllättävän vahvaa tekoa ja kuusivuotiaille on aika työ saada lyötyä se rikki. Mutta riemu on joka kerta yhtä suuri, kun pinjata viimein hajoaa ja karkit putoavat lattialle. Tämä on jo viides kerta, kun meillä on pinjata ja suosio on joka kerta yhtä taattu. Vanhemman lapsemme kaverit puhuvat nyt jo esikoisen marraskuussa tulevista synttäreistä ja odottavat pinjataa :)



Ohessa parit kuvat Unelman keittiöstä. Yhdeltä seinältä paneelien alta löytyi vanha ikkunanpaikka, joka oli peitetty laudoille. Teimme siihen kohtaan vitriinin. Olisin halunnut vanhan ikkunanpokan vitriinin oveksi, mutta emme löytäneet sopivan kokoista ja aukko on kuitenkin sen verran kapea syvyyssuunnassa, että jos poka olisi laitettu, ei hyllyille olisi jäänyt enää tilaa. Joten kompromissiin oli taivuttava tällä kertaa. Patakaappi on Hämeenlinnan kirpparilta, samaisesta paikasta, josta on hankittu taannoin esittelemäni astiakaappi.
Nyt on pakko ryhtyä siivoushommiin iltaa varten. Reipasta alkavaa viikkoa!
Terkuin Merja

perjantai 26. syyskuuta 2008

Perjantaiterveiset


Melkoista haipakkaa on tämän viikon pitänyt, ehdin nyt vasta istahtaa rauhassa tietsikan ääreen. Tosin kiire ei ole tällä kertaa haitannut minua, sillä tekemiset ovat olleet tosi mieluisia. Olenkin kovin piristynyt pikku hässäkän jälkeen ja huomaan, että hoppu sopii minulle, jos siitä ei tule pysyvä olotila.

Ohessa kuvia Unelman uusimmasta hankinnasta nimittäin Mikki leivänpaahtimesta. Mieheni ei ollut lainkaan innostunut moisesta kapistuksesta, mutta akkavalta jyräsi tälläkin kertaa ja mieheni vastaväitteet kaatuivat 3-1. Ja melkein voin väittää, että Mikki kuvalla varustettu paahtoleipä maistui paaaaljoooon paremmalta kuin leipä ilman kuvaa ;)


Myös Unelman portaikko pääsi kuviin. Maalasin keväällä itse portaikon seinät ja katon. Rakennusmiehet tekivät minulle telineet ja vaikka en korkeanpaikan kammosta kärsikään, oli olo hieman hutera tela kädessä tuolla korkeuksissa. Korkeimmillaan katto nimittäin nousee noin viiteen metriin. Seinällä oleva kiva ikkunanpokasta tehty liitutaulu on ostettu Järvenpäästä Keltaisesta Kammarista. Kannattaa käydä visiitillä, jos siellä päin liikutte. Puoti ja käsityöläisten työtilat ovat vanhassa suksitehtaassa ja paikka on tosi tunnelmallinen.

Tie vie viikonlopuksi Tampereelle ja suunnitelmissa on ainakin kiertää kaupungin ihastuttavat kirpparit. Olen tehnyt niistä aiemmin loistolöytöjä, joten odotukset ovat korkealla. Myös sisustusliikkeissä täytyy poiketa.

Rentouttavaa syksyistä viikonloppua, toivotaan että aurinko hellisi meitä edelleenkin säteillään!

Terkuin Merja

tiistai 23. syyskuuta 2008

Auringonpaistetta päivään :)


Miten kauniita kirpakoita syyspäiviä luontoäiti onkaan meille tarjoillut viime päivinä. Harmi, että itsellä on ollut niin kiire, että en ole oikein ehtinyt nauttia niistä. Tosin tänä aamuna ehdin aamukävelylle kuopuksen eskariviennin jälkeen ja pieni happihyppely piristi mukavasti :)

Viikonloppu sujui Unelman merkeissä. Tuntui mukavalta viettää pitkästä aikaa viikonloppua siellä. Olin tosiaankin ikävöinyt talowanhusta ja sydän hypähti ilosta, kun ajoimme talon pihaan. Kävin tervehtimässä kaikki huoneet ja fiilistelin hyvää oloa. Tämä on tosiaankin uusi tunne minulle - en ole koskaan ennen kiintynyt mihinkään taloon tällä tavalla. Illalla saunomisen ja uinnin jälkeen olo oli taivaallinen..


Ohessa kuvia Unelman wc:stä. Wc:n seinät olivat ennen siniset, alaosa sinistä paneelia ja yläosa kuvassa näkyvää tapettia. En ole oikein voimakkaan sinisen ystävä ja niinpä wc paneloitiin valkoiseksi. Allastasoksi ostettiin vanhaa paksua lautaa Metsänkylän navetasta.



Tällaiset pikaiset kuulumiset tällä kertaa. Hoppu painaa edelleenkin päälle, joten täytyy jatkaa touhuamista. Mukavaa ja aurinkoista tiistaipäivää kaikille!
Terkuin Merja

perjantai 19. syyskuuta 2008

Mamma mia - here I go again

Pikainen perjantaipostaus työnteon lomassa - monta projektia työnalla :)

Pakko kirjoittaa muutama sana tuosta Mamma Mia -leffasta. Leffa oli oikein pirteä ja iloinen, itse ainakin tulin siitä tosi hyvälle tuulelle. Jokainen näyttelijöistä osasi laulaa, Meryl Streep paremmin kuin kuvittelinkaan ja jopa Brosnan oli ihan siedettävää kuunneltavaa. Leffan kuvauspaikka sai huokailemaan ja fiilistelimmekin ystäväni kanssa, miten ihanaa oli viettää kuukausi sellaisessa paikassa. Mietiskelimme myös miten hauskaa näyttelijöillä on ollut ko. elokuvaa tehdessä, tanssi- ja laulukohtaukset olivat iloisia ja energisiä. Voin siis hyvillä mielin suositella elokuvaa kaikille Abba-musiikin ystäville. Mieheni ei tosin olisi leffasta välittänyt, eikä teatterissa montaa miestä ollutkaan, leffa on ehdottomasti "tyttöjen" juttu.
Vihdoin olen paikallistanut sohvatyynyt kotiimme. Hanna esitteli blogissaan kaunista Lexingtonin tyynyä, jollaiset haluan myös ehdottomasti meille. Paikallistin tyynyt jo läheisestä sisustusliikkeestämme, mutta en osaa päättää väriä. Kertokaatten mitä mieltä olette.

Sopisiko sohvalle paremmin beigetähtityyny vai tummahkon ruskea sellainen. Beige on aika voimakkaan värinen, ei mikään haalea. En löytänyt Lexingtonin sivuilta tyynymallia, joten en voinut laittaa värejä tähän näytille. Linumilla on tyynyväreihin sopiva torkkupeitto, beige ja tummanruskea, johon ajattelin myös satsata. Torkkupeiton väri riippuu tuosta tyynyvalinnasta.


Ohessa vielä muistinvirkistyksesi jo aiemminkin esitellyt kuvat meidän olkkarista. Matto on beige kuten myös laskarit. Noiden pariksi se beige tyyny sopisi paremmin, mutta kun se ruskea houkuttaisi. Josko kuitenkin valitsen ruskeat ja niiden seuraksi jotain muita beigensävyisiä tyynyjä?? Ja koska meillä on kuitenkin aika tummia huonekaluja, niin niiden seurassa ruskea taas olisi parempi? Mm. sohvapöytä on tummempi kuin kuva antaa ymmärtää. Pliiiiis, kommentoikaa :)


Jaa-a, onpa minullakin ongelma pohdittavana. Tosin olen todella tyytyväinen, että tämä asia on suurin ongelmani tällä hetkellä. Kyllä sitä ehtii taas murehtia, joten tällä erää olen erittäin onnellinen asioiden tilasta.

Iloa viikonloppuusi!

Terkuin Merja

tiistai 16. syyskuuta 2008

Tiistain turinat

Tiistaissa jo mennään ja synttäriviikonloppu on onnellisesti takanapäin. Ja on aivan mahtavaa, kun kotona on siistiä!!
Siivouksen ja synttäreiden lisäksi saimme hoidettua kolmannen ässän eli sänky on päivitetty uuteen kuosiin. Olen jo jonkin aikaa puhunut miehelleni, että patjamme ovat way too old ja niinpä meille saapuu ensi viikolla upouudet nukkumissysteemit. Myyjä sai vakuutettua paremman puoliskoni, että sillä on tosiaankin väliä, millaisella patjalla nukkuu yönsä. Tosin itselläkin on tästä kokemusta kahden hotelliyön verran. Olimme nimittäin viime kesänä Ruotsissa eräässä hotellissa ja aamulla loistavien yöunien jälkeen oli pakko kurkata sängyn alle. Näin ei ole koskaan ennen käynyt, että siis haluaa kurkata sängyn alle. Ja what a surprise, patja oli Hästens!

Ohessa parit kuvat Unelman olkkarista. Työkoneeltani ei löytynyt tähän hätään muita kuvia, joten tällä kertaa näitä näytillä. Huomaattekos, että kuvissa on näkyvissä outo valoilmiö, nimittäin aurinko :)
Tänään illalla teen leffa- ja ruokailukeikan ystäväni kanssa, joten kivaa on tiedossa. Menemme vihdoin katsomaan Mamma Mia -leffaa, jossa on silmänruokaa enemmänkin näytillä ;) Tosin en ole ihan vakuuttunut Brosnanin laulutaidoista, mutta pianhan se kuullaan.



Iloista ja energistä tiistaipäivää!
Terkuin Merja

lauantai 13. syyskuuta 2008

Kotiviikonloppu sittenkin


Tulikin kotiviikonloppu Unelman sijasta, mutta välillä näin. Koti on aivan kaaoksessa ja huomenna tulossa synttärivieraita. Lisäksi maanantaista lähtien minulla on kirpparipöytä kahdeksi viikoksi eli nekin tavarat pitäisi setviä. Joten koti kuntoon tänä viikonloppuna ja Unelma saa odottaa ensi viikonloppuun.
Kuvissa parit yksityiskohdat Unelman keittiöstä. Kävimme kesällä Marjamäen pajutilalla ja sieltä tarttuivat mukaan tuo keittiötaulu sekä rautaväkkyrä kattoon. Pajutila on muuten aivan mahtava sisustuskauppa, sieltä löysimme vaikka mitä Unelmaan. Täytyykin taas käydä siellä visiitillä parin viikon kuluttua, kun tie vie Tampereelle :)

Nipsuneidiltä sain oheisen tunnuksen, kiitos kovasti. Olen ollut vähän huono viime aikoina laittamaan tunnustuksia eteenpäin, mutta silti ne ilahduttavasti kovasti joka kerta. KIITOS!

Nyt hoitamaan asioita ja kodin kimppuun, mars.

Kirpakkaa syysviikonloppua!
Terkuin Merja

torstai 11. syyskuuta 2008

Tyähuone :)


Tämä tyyppi täällä on saanut blunssan (kuten kuopus tautia nimittää) ja on siis aika lailla veto vex. Halusin kuitenkin pläjäyttää taas parit kuvat tänne, joten silvuplee ;)

Ohessa Unelman työhuone, joka sekin on vielä hieman vaiheessa. Laskosverhot on suunnitteilla ja kankaat valmiina, kun tämä laiskamato vaan jaksaisi alkaa niitä ommella. Myös huoneessa oleva vanha silityslauta kaipaisi uutta kuosia ylleen.
Olen muuten tosi tyytyväinen työhuoneen kalustukseen. Tässä huoneessa on muihin huoneisiin verrattuna tummempi sisustus. Työpöytä ja silityslauta ovat kirpparilta, työtuoli ystävältäni Riitalta, tuolit anoppilan aitasta ja kaappi Kalusteneuvoksesta. Lasten vanhat sukset löytyivät Metsänkylän navetasta. En ole aikaisemmin törmännyt sellaisiin ja ne ovat tosi söötit.


Lauantaina pääsen taas Unelmaan ja ensi viikonlopun ohjelmassa on sisäänkäynnin eteisen tapetointi, joten lauantai vierähtänee sen parissa. Ja kun sunnuntaina on vielä kuopuksen synttärit, en aseta kovin montaa muuta tavoitetta viikonlopulle. Joten pikku hiljaa edetään tekemättömien juttujen kanssa.

Nyt sohva kutsuu, iloista torstaiehtoota!

Terkuin Merja