maanantai 23. kesäkuuta 2008

Erilainen juhannus



Juhannusta voi näköjään viettää monella tavalla. Ennen olemme viettäneet sitä hyvässä seurassa ystävien kera, mutta tänä vuonna Unelman seinät veivät voiton. Ohjelmassa oli nimittäin olohuoneen tapetointi ja siinä menikin yllättävän kauan aikaa. Tuhersimme seiniä perjantai-iltapäivästä sunnuntaihin puoleen päivään. Tietty pelailtiin välillä hiukka lasten kanssa, tehtiin ruokaa ja saunottiin, mutta kuitenkin aikaa meni uskomattoman paljon yhden huoneen tapetoinnissa. Puolustuksena sanottakoon, että tapetti oli kohdistettavaa ja se piti liisteröidä sekä antaa vettyä ennen seinään kiinnitystä. Makkarin tapettimme oli suoraan seinään liisteröitävää ja oli kyllä nopeampi laittaa sellaista seinään. Kuvista näkee edityksen, tuo sotku oli vielä vähän aikaa sitten olohuoneessa, nyt näyttää jo vähän siistimmältä.

Eniten aikaa meni ikkunaseinän kanssa nyhertäessä. Seinällä on viisi ikkunaa plus sivuseinillä vielä kaksi lisää eli kun sovittelee seitsemän ikkunan kanssa kohdistettavaa tapettia, on siinä tekemistä. Mutta pääasia, että saatiin homma tehtyä ja taas yksi askel eteenpäin. Tänään Unelmassa asennetaan parketti, joten sisähommat alkavat olla valmiina. Ja kannatti muuten jumpata sen parketin kanssa, uusi vaihdettu parketti näytti tosi hyvältä. Kiva nähdä se vielä tällä viikolla lattiassa.
Ensi lauantaina työpäivän jälkeen pakkaan kimpsut sekä kampsut ja muutan heinäkuuksi Unelmaan. Mies on vielä hetken aikaa töissä, mutta me lasten kanssa siirrymme jo nauttimaan kesäelämästä :)
Mukavaa alkavaa viikkoa, vaikka ainakin täällä Espoossa näyttää kovin sateiselta. Eipähän tarvitse kastella puutarhaa ;)
Maanantaiterveisin Merja

7 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Moi!

Hauskaa, että teillä on ollut hyvin saman tyyppinen "työjuhannus" kuin mellä. Ihanaa kun hommat edistyy, mutta tuntui niin kummalliselta kun mekin olemme aina ennen viettäneet juhannuksia ystävien kanssa.. Kivalta näyttää jo Unelman olohuonekin. Mukavaa loman odottelua sinulekin!!!

Merja K kirjoitti...

Moikka Maissi, jep nauratti kun luin blogiasi ja totesin, että sama touhu teilläkin. Ollaankohan me tultu vanhoiksi, kun remontti kiinnostaa enemmän kuin illanvietto ;)

Marja Kristiina kirjoitti...

En malta odottaa että saan nähdä Unelmasta kuvia kaikessa valmiissa komeudessaan sitten joskus!!! Kun nämä remppakuvatkin on jo ihan tosi ihkuja :-)

Kiitokset sinne, ja lämmintä Unelmaheinäkuuta toivotan jo nyt!

Sirpa Olonilosta kirjoitti...

Tervehdys Merja! Kiitos taas kuvista, IHANIA! Jotensakin käsillä tekeminen jussina kuulostaa NIIN paljon ihanammalta kuin itsensä tiedottomaan tilaan saattaminen :-). Itsekin puuhastelin puutarhassa koko jussin. Lähestyvän lomasi kunniaksi heitin sinulle blogissani Unelmahaasteen, have fun, smack ja halit!

LSBS kirjoitti...

Näyttää ihan meidän juhannukselta joka meni myös rakentaessa :D Voi sen niinkin viettää.

Vaapukkamehu kirjoitti...

Tuttu tunne!! Me olemme viettäneet rakentamassa nyt juhannuksen, joulun, pääsiäisen ja vapun :D Erilaisia juhlapyhä-traditioita. No ONNEKSI tämä ei ole pysyvää, vaan projekti loppuu joskus, kai..

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tapettia tuo on? :)