tiistai 12. heinäkuuta 2011

Terassin tekstiilit


Nonni, I'm back! Yhdentoista päivän lomareissu Saksaan ja Ranskaan on takana ja vaikka matkustelu on mukavaa, on home sweet homeen silti kiva palata. Reissusta lisää tuonnempana..

Jipii, terassitekstiilit ovat valmiit! Tai ovat ne olleet jo hetken valmiina, en ole vaan saanut kuvattua niitä tänne blogiin. 


Vitsi, että tykkään näistä. Kaitaliinojen reunoihin tein koristeompeleet kirjontalangalla ja leikkasin niihin kuviot kukkakankaasta. Kuviot kiinnitin kaksipuoleisella liimakankaalla ja tein lopuksi koristeompeleet reunoihin kiinnipysymisen takaamiseksi.

  
Torkkupeiton tein samalla tekniikalla, tässä peitto näkyy taiteltuna. Otan jossain vaiheessa peitosta kuvan avattuna, siitä tuli mielestäni hieno :)


Tyynyistä löytyy farkkua ja pellavaa, mustan pitsin ompelin käsin kiinni pellavatyynyjen reunaan.

Köynnösruusu sai terassiremontin yhteydessä myös uuden kiipeilytelineen. Ruusu ei ole ehtinyt vielä kasvaa entiseen mittaansa, minun kun olin pakko leikata se alas, koska vanha teline poistettiin. Toivottavasti saan kuitenkin vielä nauttia kauniista köynnösruusun kukinnasta tänä kesänä.

Kauniit ruusut ja kuunliljat kukkivat parhaillaan, ihana kesä!

Nyt täytyy aloittaa pyykkirumba. Mukavaa heinäkuista tiistaita, palaamisiin pian!

Kesäterkuin Merja

17 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ihanat tekstiilit olet terassille tehnyt. Täällä sataa vettä ja ihanan viileää, täytyy jatkaa siivousta :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten ihanat tyynyt ja kaitaliinat.... sopivat hyvin juuri teranssille!

Virpi kirjoitti...

Tosi kivat tekstiilit olet ommellut. Mukavaa viikkoa :)

Kultsin kämppä kirjoitti...

Ahaa, se salaperäinen projekti olikin tämä! Hieno!

Odotan innolla matkakertomusta.

sirkkis kirjoitti...

Voi ihanat nuo kaitaliinat. Tosi kaunis on terassi kokonaisuutena.

Rilla kirjoitti...

Ohhoh, oletpa tehnyt suuren työn, tosi kauniit! Plus mukava kuulla sinusta taas :) Meidän terassilla ei edelleenkään tapahdu mitään... mur.

Inkivääri kirjoitti...

Tervetuloa takaisin:) Aivan ihanat tekstiilit olet tehnyt, kertakaikkiaan upeat!

Ai, sinulla on kirjaintarkistus päällä, sitä ei aina muistakaan kun ei se itselle tule - laitan kumminkin sinullekin tämän joukkopostaukseni:]

*Aloitin kampanjan tuota kommentointia tosi paljon hidastavaa kirjaintarkistusta vastaan. Bloggerissa on nykyään oma roskapostintorjuntaohjelma ja ainakin minulla se suodattaa tosi hyvin roskat pois. Eli mene hallintatilaan, sieltä asetukset, josta kommentit ja siellä 'Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?' ruksi kohtaan ei näytetä:) Se nopeuttaisi kommentointia tosi paljon, kiitos jo etukäteen.

Blogin pitäjälle vaivalloisempi, mutta kävijälle mukavampi tapa kontrolloida kommentteja on kommenttien tarkistus ennen julkaisua, joka sekin löytyy ym. asetuksista.*

Saila kirjoitti...

Oi ku mahtavat puutarhatekstiilit, laita ihmeessä tarkempaa kuvausta nuista!! :D

Taikku kirjoitti...

Tervetuloa kotiin ja tänne blogistaniaan:) Raikkaat kukat olet ommellut! Kivaa kun joku tekee jotaina "erilaista"!

Merja K kirjoitti...

Johanna, toivottavasti sait puhdasta aikaiseksi. Meillä on tosiaankin lomailtu, kaikki paikat hujan hajan!

Kiitos Irmastiina!

Intianminttu, minäkin laitoin juuri 7 kg mansikoita pakkaseen. Tosin kilo taisi mennä omaan suuhun ;)

Virpi, kivaa viikkoa sinnekin suuntaan!

Kultsin kämppä, jawohl ja aikamoisen rupeaman vietin etenkin torkkupeiton kimpussa, huh!

Merja K kirjoitti...

Kiitos Sirkkis!

Rilla, toivottavasti pian teidänkin terassilla tapahtuu. Sitä paitsi hyvin suunniteltu jne.. pitää edelliin niin hyvin paikkansa :)

Inkivääri, hyvä huomio, en ole tuota koko kirjainvahvistusta muistanutkaan. Täytyykin ottaa se pois lähiaikoina

Saila, jep, yritän jossain vaiheessa ottaa tarkempia kuvia.

Kiitos Taikku :)

Minna kirjoitti...

Älyhienot tekstiilit, on sulla kärsivällisyyttä kerrakseen. Ei nuo ihan tosta vaan tekeenny.
Miten se onkin aina se pyykkirumba edessä vaikka olisi vain lyhyenkin ajan reissussa? :D

Nonna kirjoitti...

Ihanat tekstiilit! Olet tainnut tunnin jos toisenkin väkertää!

Mukavaa kesän jatkoa kauniille terassille!

Ansku kirjoitti...

Ihanat tekstiilit, kyllä itse tehty on niin persoonallista verrattuna kaupasta saatuun. Ja tosi kaunis terassin vierus, toivottavasti ruusut pian kukoistavat!

Teija kirjoitti...

Itse tehden saa just sitä mitä haluaa, nää on tosi kauniit :)

Welcome back!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Kauniita!

-Anu

Titti kirjoitti...

Niin kauniit ovat tekemäsi tekstiilit...♥
Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen Sinulle ja perheellesi!