tiistai 9. syyskuuta 2008

Unelman eteisaula


Vaihteeksi taas kuvia Unelmasta, tällä kertaa vuorossa on eteisaula.

Unelman historiahan on sellainen, että talon wanha osa on rakennettu 1910. Silloin talossa oli tupa ja yksi huone. Tämä osa on siis se nykyinen meidän hirsikeittiö ja työhuone. Tosin hirret on todennäköisesti tuotu tuolloin 1910 jostakin, koska hirsiasiantujamme Markku epäili hirsien olleen savupirtissä jo mahdollisesti 1800-luvulla.


1950-luvulla seudun kunnanlääkäri on rakennuttanut taloon lisää kolmekerroksisen osan - kellarin, alakerran ja yläkerran. Hän piti vastaanottoa talossaan ja nykyinen eteisaula on todennäköisesti ollut odotushuone. Lääkärin vastaanottohuone on meidän nykyinen telkkarihuone. Vastaanottohuoneessa oli muuttaessamme soittokello, jolla saattoi kutsua sisäkön tarvittaessa paikalle. Hauskan tarinan kuulimme myös paikalliselta puhelinasentajalta, joka kävi äskettäin Unelmassa. Hän kertoi katsoneensa telkkaria ensimmäisen kerran Unelmassa 1950-luvulla, kunnanlääkärin poika kun oli ollut hänen ystävänsä tuolloin. Eli mielenkiintoisia tarinoita olisi varmaankin talosta kuultavissa, täytyisi yrittää selvitellä niitä ja kysellä naapureilta lisää.


Eteisaula on vielä hieman keskeneräinen, mutta ohessa muutama otos aulasta. Olen menettänyt sydämeni vanhoille tuoleille ja ikkunanpokille. Kuvissa oleva ikkuna on ensimmäinen hankintani ja siksi kovin "rakas". Komuutti ja tuoli ovat mieheni vanhempien aitasta. Tuoleja on useampikin ja mielestäni ne ovat parhaimmillaan tuollaisena rapistuneena. Rapsuttelin vain irtoilevat maalit pois. Naulakko on taas huuto.net löytöjä - kaunis ja tosi edullinen sellainen. Onneksi ensi viikonloppuna pääsen taas yökylään Unelmaan, niin pystyn jatkamaan sisustusurakkaani.
Sataa, sataa ja on tosi pimeää jo tähän aikaan illasta. Taidanpa sytyttää kynttilän. Myös pala suklaata maistuisi ;)
Tiistaiterveisin Merja

10 kommenttia:

Heta kirjoitti...

Unelmassa on kaikki niin kaunista!:) Täällä myös toinen, joka rakastaa ikkunanpokia ja vanhoja tuoleja, mitä kuluneempia sen parempi. Unelman historia on kyllä mielenkiintoinen, mielellään siitä kuulisi lisääkin!

Marja Kristiina kirjoitti...

Juuri tuollaiset tarinat ja vanha tieto ovat elämän ja asumisen suola. Saadapa kerran majailla Unelman tapaisessa talossa, jonka jokainen seinälauta ja hirsi kertoo vuosikymmenten, jopa -satojen tarinaa ihmisistä, iloista ja suruista... *huokaus*

Vaan kyllä se on kaunis eteistä myöten!

Titti kirjoitti...

Olisipa tuollainen Unelma.
Mutta tässä elämän vaiheessa ei ole minkäänlaisia unelmia....
Hyvää yötä ja kauniita unia, -kera lujan rutistuksen toivotan sinulle!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Ihana ihana unelma sinulla!!!Ihana tuo iso kynttilävaasi!ja tuoli!
Iloista keskiviikkoa!

Nora kirjoitti...

Kivoja tarinoita talon historiasta.
Eteisenne on oikein kaunis ja naulakko on ihana.

Maissi kirjoitti...

Kauniita Unelmakuvia! Ja mukavia tarinoita.. Hauska kyllä tuo talonne tarina :´).

Alkaa tosiaankin olla iltaisin jo niin kovin pimeä, että meilläkin ovat kynttilät saaneet taas luvan alkaa palamaan.. Pidän ihanasta kynttilän valosta ja tunnelmasta. Joskus laitan tavallisten kynttilöiden sekaan myös jonkun miedon tuoksukynttilänkin.

Ihana tuoli ja ikkunanpoka myös!

Katja - Bag End kirjoitti...

Ihanan tilava eteisaula. Kateellisena katselen, sillä meidän piskuisessa torpassa ei ole eteistä edes nimeksi. Aina saa olla ihmettelemässä minne takit & kengät laittaa ja tilasta tuolille/penkille voi vain haaveilla... Vanhan hollantilaisen talon kiroja :-)

Mukavaa loppuviikkoa,
Katja

Mari kirjoitti...

Mielettömän ihana eteinen:) Kauniisti olet senkin laittanut! Kiitos paketista:)

Mari

Sarppa kirjoitti...

Taas täällä huokailen, en osaa enään mitään sanoa.. kaikki näyttää niin kauniilta ja ihanalta..

Merja kirjoitti...

ihastuttavan unelmainen unelma!työhuoneessa vallitsee hyvin harmoninen tunnelma.eteisen lipasto on tosi sievä.