maanantai 17. maaliskuuta 2008

Erkki meille lenteli


Kuopuksellamme on joku käsittämätön tyynymania. Pieniä unityynyjä taitaa löytyä sängystä tällä hetkellä kuusi kappaletta. Toiset tyynyt ovat rakkaampia kuin toiset, esimerkiksi Erkki Enkeli ja raitsi ovat olleet ihan ylitse muiden. Raitsi on minun ompelema pikkutyynyn päällinen ja Erkki Enkelin kuopus sai ristiäislahjaksi. En tiedä, miksi nämä kaksi ovat niin erityisen tärkeitä, mutta ei kai kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.
Vuosi sitten hiihtolomalla kävi niin onnettomasti, että Erkki Enkeli katosi menomatkalla. Soitimme kaikki huoltoasemat läpi, joilla olimme pysähtyneet, mutta Erkkiä ei löytynyt. Kuopus huokaili surullisena monesti Erkin perään ja etsimme netistä samannäköistä tyynyä laihoin tuloksin. Tällä hiihtolomalla Erkki taas palautui mieleen (olimme samassa paikassa lomalla kuin edellisvuonna) ja kuopus jopa mietti, olikohan joku paistanut Erkista kakun. Yritin lohdutella, että tuskin sentään :(
Wanhan Sataman Kädentaito -messuilla huomasin Jaana Ulvilan Jujuliini myyntipisteen. Erkkiä ei löytynyt sieltäkään, mutta onneksi avasin suuni. Alkuperäinen Erkki olikin Jaanan mallistosta ja hän lupasi tehdä uuden sellaisen. Mikä onnenpäivä! Nyt Erkki on vihdoin kotiutunut meille Jaanan kivojen sanojen saattelemana:
Tässä Erkki Enkeli, luoksesi nyt lenteli ja sanoi: toivottavasti tykkäät musta, minä ainakin tykkään susta. Niin sanoi Erkki Enkeli, kun luoksesi lenteli.
Kiitos Jaana! Terveisin Merja ja Iidaliina

4 kommenttia:

Valloittava valkoinen kirjoitti...

voi kun kiva enkeli!Meillä oli tytöllä yhteen väliin myös monia unikavereita,pienistä itsensä kokoisiin pehmoleluihin!!!

Tarja kirjoitti...

Aika ihana Erkki Enkeli :o)

Hannis kirjoitti...

Moikkista!

Meillä oli tuollainen samantapainen tyyny kuin teidän Erkki :-) Noi mun pojat ovat vasta nyt keksineet unikaverit. Molemmilla isot Ikean Pandat ja niillä "vauvat" = pienemmät pandat.

IHANAT sun Tilda-tyynyt, voi vitsit!! Tosi ihanuudet!!!

Siitä sohvasta. Katos kun meillä ei kysellä. Minä vain ilmoitan. Et nyt tulee toi ja toi. Onko ok. Mies kysyy paljon maksaa ja kertoo sitten onko ok. Sit kysyy tarviinko sitä :-) Ja se on siinä! Tämä tekniikka toimii hyvin, suosittelen, hihii :-)

Merja K kirjoitti...

Täytyy toivoa, että nuo unikaverit jossain vaiheessa vähenevät. Hyvä kun kuopus mahtuu enää sekaan sänkyyn. Hannis: lähestymistapani on tainnut olla täysin väärä, minulla on siis ollut käytössä liian pehmeät keinot ;) Täytyypä ottaa järeämmät aseet käyttöön. Katsotaan kuinka käy...