keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kuka halusi remontoida?

Että voi ihmistä laiskottaa. Kotona olisi miljoona juttua tehtävänä lähinnä asumismukavuuttamme ajatellen. Tavarat ovat pahvilaatikoissa ja aivan hujan hajan, mutta kun ei innosta niin ei. Kenen idea tämä remontti oikein oli, kysynpähän vaan!

Juuri nyt minulla on jopa ruhtinaallista "omaa aikaa" - esikoinen on korisleirillä ja Mr Järki reissussa. Kuopus meni taas ensimmäistä kertaa kesäurheilukouluun kaverinsa kanssa omin avuin. Kentälle on jonkin verran matkaa ja vähän hirvitti kun kaverukset lähtivät pyörillä matkaan, mutta pakko lasten on antaa laajentaa reviiriään. Toka luokka alkaa justiinsa, eikä kuopus päässyt iltapäiväkerhoon eli iltapäivät pitäisi pärjätä yksin ihan pikapuoliin :(


Tällä hetkellä olohuoneemme näyttää tältä. Tai ei ihan, sillä sohvat lähtivät juuri uuteen kotiin ja olemme sohvattomia. Pitänee levittää lattialle patja, koska tällä hetkellä en pysty iltaisin muuhun kuin telkkarin edessä levynä makaamiseen. Sitä se töihin palaaminen teettää ;) Tosin tv-taso ja telkkarikin häviävät pikapuoliin, joten eipä tarvitse töllöäkään hetkeen tuijottaa..  

Mr Järjelle tuli yllättäen sentimentaalisia tunteita noita kuvassa näkyviä nojatuoleja kohtaan ja haluaakin varastoida ne myymisen sijaan. Olin toissa iltana joviaalilla tuulella ja myötäilin säilytysaikeita auliisti. Juuri nyt mietin, mitä ihmettä mielessäni liikkui?? Olen varma, että kun tuolit on kerran varastoitu, niille ei tule kertaakaan käyttötarvetta seuraavan kymmenen vuoden aikana.

 

Pidän tosin paljon saunomisesta ja ajattelin eilen illalla, että sauna varmasti rentouttaisi mukavasti "raskaan" työpäivän jälkeen. Harmi vaan, että olin unohtanut saunan toimivan nykyään astiakaappinamme. Hmm, voisikohan noiden posliinien kanssa saunoa, onko kenelläkään kokemusta :)

Juuri nyt olisi siis oiva hetki järjestellä tavaroita, mutta mm. blogeissa roikkuminen on paljon mukavampaa. Tosin luulen, että vastentahtoisuuteni johtuu siitä, että olen tehnyt itselleni lupauksen käydä kaikki tavarat läpi ja hankkiutua suuresta osasta eroon. Siinäpä on urakkaa kerrakseen, sillä melkein kymmenen vuoden aikana olen saanut sullottua kaappeihin melkoisen määrän tavaraa ja tuo läjä odottaa nyt siis läpikäyntiäni paffilaatikoissa. Plääh! Olenkin tehnyt lupauksen olla jatkossa tosi kriittinen hankittavan tavaran suhteen. Haluan ympärilleni väljyyttä ja tilaa!

Tällainen valitus tällä kertaa ja toteanpa lopuksi, että niin makaa kuin petaa. Eli turha valittaa tavarapaljoudesta, parasta olisi vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.. Maybe tomorrow, maybe not :) 

Innokkain siivousterveisin Merja

20 kommenttia:

Nina kirjoitti...

ymmärrän sua niin paaaaljon...mä olen keskellä aloittamatonta remppaa ja muuton jäljiltä vielä kaaosta joka huoneessa...äääh.

Merja K kirjoitti...

Hello, itse asiassa äsken lukemani blogikirjoituksesi "innosti" minut omaan vuodatukseen. Jaamme näköjään juuri nyt(kin) saman ajatusmaailman :)

Lissu kirjoitti...

Sama tunne täälläkin, paljon pitäisi tehdä, mutten saa aikaiseksi...Järkyttävän vessan saa vielä kamalammaksi purkamalla pari seinää ja jättämällä homma odottamaan seuraavaa innostusta...Makkarin sentään saimme tänä kesänä suurinpiirtein kuntoon :)

Lissu kirjoitti...

Piti vielä sanoa, että ihana takka sulla olkkarissa <3

Merja K kirjoitti...

Kiva kuulla, että muillakin on motivaatio-ongelmia :)

Kiitos, minäkin tykkään kovasti meidän takasta. Odottelen viileitä ja pimeitä syysiltoja

Krisse kirjoitti...

Oi kun joku haltia kävisi meillä ja laittaisi kaikki tavarat mitä ei ole käytetty vuosiin roskikseen niin etten näkisi..silloin en niitä kaipaisikaan. Jos itse alan poisheiton...liikaa tavaraa jää edelleen varastoon..

Rilla kirjoitti...

Heh, saunominen saattaa muodostua haasteeksi tuolla. Kuulostaa kovin tutulta tuo huonekalujen säilöminen. Meillä on edessä vanhasta mökistä luopuminen, joka täynnä tavaraa, jolla tunnearvoa... Mitä ottais - minne laittais.

Kotona hommat seisoo...

Merja K kirjoitti...

Krisse, vähän sama ongelma täällä ja yritänkin kovettaa itseäni oikeasti tavaroiden karsimiseen. Koetan käyttää ohjenuorana ajatusta "jos en ole vuoteen tai kahteen jotakin tavaraa kaivannut/tarvinnut, tuskin tarvitsen sitä tulevinakaan vuosina". Katsotaan kuinka käy!

Rilla, vanha mökki olisikin minulle paha paikka. Tavaroista, joilla on tunnearvoa, on tosi vaikea luopua, vaikka niitä ei tarvitsisikaan..

Kesäkukka kirjoitti...

Blogistaniassa roikkuminen on aina paljon mukavampaa kuin kotihommien tms. tekeminen ;)
Minä oon keittänyt tässä samalla maijallisen mehua, että ei voi mies sanoa, etten oo mitään tehnyt ;)
Oikeesti olis joka nurkassa järjestettävää vaikka kuinka paljon ja ulkona lisää...mutta töiden jälkeen on vaan niin usein ihan poikki :(

Merja K kirjoitti...

Minulla on kyllä työrytmiin pääseminen ottanut lujille, ehkäpä ensi viikolla helpottaa, toivottavasti!

Intianminttu kirjoitti...

Kyllä se ainakin mulla on niin, että viikko töissä loman jälkeen ja olo on ihan ventti. Paljon olisi kivoja käsitöitä tehtävänä ja vähemmän kivoja siivouspuuhia jonossa, mutta ei vaan jaksa. Sitä on jotenkin ihan zombi töistä tullessa. Eli samoja fiiliksiä täällä!

Merja K kirjoitti...

Zombi on hyvä sana kuvaamaan tämän hetkistä olotilaa. Miksiköhän töihin paluu ottaa tänä vuonna näin koville, ihmettelenpähän vaan :)

Niina kirjoitti...

Kuulostaa samalta ku jos mä alan siivota kaappeja..kaikki tavarat levälleen lattialla ja sit loppuukin kiinnostus!:D
Remppajaksuja sinne!:)
Ihana tuo takka!!

Merja K kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Merja K kirjoitti...

Olen huomannut, että impulsiivisuus ja innostus ovat kohdallani hyviä juttuja, mutta myös turnauskestävyyttä välillä kaipailen. Kestävyyttä tosiaankin mitataan tänä syksynä remontin edetessä ennenkuin koko koti on valmis. Hip hei!

Minna kirjoitti...

Töihinpaluu on tosiaankin ollut erityisen tahmaista tämän vuoden loman jälkeen. Kai se vakioselitys "helteet" sopii tähänkin syyksi. :D

Tuskastelen tavaramäärän karsimisessa minäkin, tosin käänteisessä mielessä kuin sinä. Alakertaan pitäisi tehdä sauna- ym. tilat ja se pitää siivota tyhjäksi ennen aloitusta.

Viimeaikoina olen ihmetellyt tunnesiteitäni turhiin tavaroihin...
En nyt muista, että olenko aikaisemmin kommentoinut blogissasi, mutta pitkään olen sitä seurannut. Tykkään jutuistasi ja tavastasi kirjoittaa.
Voimia töihin ja projektin loppuunsaattamiseen!

Minna kirjoitti...

Voi hiippahattu, juurihan kommentoin sitä riippumatto-juttua...
Helteet näköjään harventaa korvienvälissä muistikeskustakin, höh.

Merja K kirjoitti...

Hei Minna, helteet täälläkin aiheuttanut kaikenlaisia muistikatkoja, joten not to worry :)

Kiitos kivasta kommentista, se piristi mukavasti!

Louise kirjoitti...

Bloglandia on ihana paikka juuri silloin kun pitäisi jotain kotitöitä tehdä.... En ole ennen nähnyt mutta teillä on aivan upea takka!!

Merja K kirjoitti...

Laitan takasta parempia kuvia, kun ollaan syksyn mitaan saatu viimein sisustus kuosiin. Kiitos kommentista :)