sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesän ensimmäinen




Kesän eka kyllä maistuu aina parhaimmalta, niin myös tänä kesänä :) Kävin poimimassa mustikoita yhden piirakallisen verran, mutta lisää on ehdottomasti vielä saatava. Mustikat ovat mitä parhainta smoothie-ainesta talven mittaan, joten pakastinvarastoja täytyy myös kartuttaa.



Tein tällä kertaa hieman erilaisen piirakan ja tämä oli kyllä eri hyvää! Hain ohjeen Valion sivuilta täältä, tosin muokkasin sitä hieman. Laitoin täytteeseen maustetun rahkan sijaan maustamatonta rahkaa, mutta rahkan sekaan pilkoin pieniksi muruiksi 200 g valkosuklaata.



En ole ennen tehnyt piirakkapohjaa tällaisella ohjeella; pohjasta tuli enemmän täytekakkumainen kuin "perinteinen" piirakkapohja. Pohjaa ei voinut todellakaan taputella vuoan pohjalle vaan se täytyi levittää taikinakaapimen avulla. Mutta pohjasta tuli hyvä, ihanan pehmeä ja kuohkea. 


Ja seuraavana päivänä piirakka oli parhaimmillaan, kun rahkasuklaaseos oli kunnolla jähmettynyt piirakan pintaan ja piirakka tekeytynyt jääkaapissa, nam!

Seuraavaksi leivontalistalla onkin oikein kunnon perinteinen mansikkakakku kermavaahdolla :)

Suloista sunnuntaita!

Terkuin Merja



6 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Ihan samoissa mustikkaharrastuksissa. Aika ihana poimia pakkaseen asti, kun jo maistaa ne talven herkkusmoothiet!

Kukkaiselämää kirjoitti...

Iik, mitä herkkua! Nyt tekee mieli mustikkapiirakkaa...

Merja K kirjoitti...

Moikka Nonna, intoa poimintapuuhiin & nähdään taas :)

Kiitos Satu!

Intianminttu kirjoitti...

Jaahas, mustikka-aika! Pitäisi kyllä saada noita pakkaseen itsellekin. Herkullisen oloinen piirakka!

sirkkis kirjoitti...

Ihanaa mustikkapiirakkaa. Meillä ei tänä vuonna tule mustikkaa.

Merja K kirjoitti...

Intianminttu, minusta ainakin tuntuu, että juurihan noita mustikoita poimin :) Vuosi hurahti äkkiä!

Sirkkis, pakkanenko vei mustikankukat vai?