sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Think pink or pink thing


Höh, mihinkäs se tämänpäiväinen auringonpaiste oikein katosi? En ole nähnyt tänään Pekka Poudan lupaamasta auringosta vilaustakaan ja hiihtolenkkikin jäi tekemättä. Taitaapi olla tämän talven hiihdot hiihdelty.

Kevättä on ilmassa ja mielessä, itsellä ainakin vaaleanpunainen väri on siitä selvä merkki. Olen kai aina ja ikuisesti "pinkkifan", vaikkakin huomaan, että erityisesti tänä vuonna myös muut värit nostavat päätään. Erityisesti keltainen ihastuttaa, vaikka sitä ei juurikaan löydy meiltä kotoa, vielä. Täytyy myöntää, että Domino-paketti päätyi ihan värinsä takia ostoskoriini, asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä keksien kanssa ;) 

Kiva viikonloppu on kääntymässä leppoisaksi sunnuntaiehtooksi. Illalla on ihan pakko katsoa Sinkkuelämää-leffa, again! Leffan kakkososa lähinnä ärsytti, mutta ykkönen jaksaa innostaa edelleenkin.

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille sinkuilla tai ilman!

Terkuin Merja

20 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Ihana keväinen kimppu päätynyt kaunistamaan kotianne. Keltainen on ihana väri, meiltäkään sitä ei paljoa löydy, ainoastaan kynttilöiden ominaisuudessa. Mutta pikkaisen voisi lisätä esim keittiöpyyhkeissä keltaisuutta.,

Virpi kirjoitti...

Minäkin huomasin ihastelevani jotain keltaista juttua jonkun blogissa :) Ja se ei ole koskaan ollut suosikkivärini. Taitaa ainakn keväällä terassille ilmaantua jotain keltaista(kin). Meillä paistoi päivällä niin kauniisti aurinko kun palasin töistä, että oli pakko käydä pitkällä lenkillä, pitkästä aikaa. Ihanaa aikaa tämä kevät! Mukavaa sunnuntaiehtoota :)

PikkuBertta kirjoitti...

Pikkuisen keltaista on itsellänikin...ainakin makkarissa....ja tuo keksipaketti pitäs minunkin saada,mut keksien takia,hih,hih....

Ruusa kirjoitti...

Mullakin on alkanut keltaista ilmaantua kotia :)
Kiva keväinen väri ja itse asiassa aika jännä yhdistelmä monien eri värien kanssa.

Eikä varmaan nuo keksitkään ole ollenkaan pahoja.. ;b

Kivat viikonalut!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Eipä ole täällä meilläkään päin tänään tarvinnut aurinkoa katsella..
No, tietysti värin takia tuon keksipaketin ostit..... ymmärrän kyllä....:))

Rilla kirjoitti...

Ihanaa, värejä :)
Mulla ne pääsee sisälle lähinnä kukissa, muuten olen kamalan tylsä.
Kiitti myös leffavinkistä. (En taaskaan ole lukenut telkkariohjelmia), ilta itsekseen, kun mies taas Turussa, just sopivaa kepeää puuhaa :)
Mukavaa viikon alkua!!

Merja K kirjoitti...

Johanna, tulppaanit ovat heikkouteni, varsinkin vaaleanpunaiset sellaiset. Ehkä seuraavaksi ostan keltaisia.

Virpi, aurinkoa olisin kaivannut tähän päivään, mutta ehkä huomenna?

PikkuBertta, ihan muutama keksi täytyi maistaa, mintut olivat parhaita ;)

Merja K kirjoitti...

Ruusa, keltaista voisi tosiaankin yhdistää aika yllättävienkin värien kanssa. Turkoosi ja keltainen olisivat muuten aika sähäkkä pari

Intianminttu, minäkään en ole koskaan suosinut keltaista väriä puutarhassa. Katsotaan miten käy tulevana kesänä, jokohan se löytäisi tiensä meidän kukkapenkkeihin?

Irmastiina, värinpä takia hyvinkin ja vain muutamaa on tullut maistettua (okei, saldo tähän mennessä viisi keksiä) :)

Rilla, leffa on aivan loistavaa "aivot narikkaan" viihdettä. Mukavaa viikon alkua myös sinne suuntaan!

Nonna kirjoitti...

Aivan ihana kimppu! Se keltainen sopisi tuohon myös.

Olin tänään hiihtämässä ja olipa mahtava keli! Ladut oli eilen ajettu ja luisto oli suunnilleen parasta tänä talvena. Eli ei se vielä ole ohi!!!

Mukavaa viikkoa!

Päm kirjoitti...

Pinkki on ihanan pirtsakka väri :) Keltainen taas on niin pääsiäiseen ja toki kevääseen sopiva, mutta itsellä ei ole mitään keltaista...ehkäpä sitten pääsiäisenä ainakin tulppaaneina ;)

Kivaa alkavaa viikkoa!

Merja K kirjoitti...

Nonna, kiitos vinkistä, taidanpa sittenkin käydä huomenna hiihtämässä luistelusuksilla..

Päm, minullakin keltainen on aina aiemmin liittynyt pääsiäiseen, mutta joku kumma siinä vetoaa nyt muutenkin. Kivaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

Mari - Somasti kirjoitti...

Pitäisköhän munkin ostaa noi keksit ton paketin takia.. ;) Ehkä pitää.. Hih. Olet muokannut blogisi ulkoasua, kiva!

Merja K kirjoitti...

Mari, kannattaa ostaa, kauniin paketin lisäksi ne ovat maukkaita :)

Maireanna kirjoitti...

Samaiset värit ne palaavat kuin muuttolinnut. Pinkkiä, vaaleanvihreää, keltaista, oranssia( appelsiiniä) ym..ihanaa.
Tulee ihan pakko mennä kangaskauppaan, tapettikauppaan, maalikauppaan, kukkakauppaan..lääh!
Pst, se aurinko oli eilen täällä, onko se nyt siellä? Täällä sataa- lunta ja ihan pilvessä koko taivas!

Marjo kirjoitti...

Oi miten ihania kukkia, pireteitä ja ihana tää koko postaus.Toivotaan että aurinko pilkhataa esiin, täällä pohjanmaalla taas pilvistelee ja satelee lunta..

Vekarus kirjoitti...

Minäkin ostin jo pinkkejä tulppaaneja :-)

Ja sama oli näköjään ohjelma sielläkin eilen illalla :-D

Merja K kirjoitti...

Anna, aurinko pilkahti tunnin verran aamupäivällä ja syöksyin heti ulos. Nyt on ihan pilvessä.

Marjo, kiitos kivasta kommentista :)

Vekarus, miten ihmeessä sitä taas jaksoi innostua tuosta elokuvasta. Tuntuu, että siihen sarjaankaan en kyllästä koskaan, katson jo uusintojen uusintojen uusintoja ;)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Vaaleanpunainen on niin kiva kevät väri ja värejä on meillekkin taas tullut kevään myötä.

Iloista maanantaita!
Anu

Louise kirjoitti...

Hyvää aurinkoista alkavaa viikoa sinulle! I have something for you if you have.... ;)

Merja K kirjoitti...

Anu, kävin kurkkaamassa blogissasi ja kauniita keväisiä sävyjä sinulla oli siellä

Louise, suurkiitos! Olen ollut tosi huono noiden tunnustusten kanssa, mutta yritän kunnostautua :)