sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Täällä taas :)

Energistä, onnellista, reipasta, iloista, mukavaa ja elämyksellistä vuotta 2009!

Viikon löhöloma auringossa takana ja paluu arkeen huomenna. Akut on ladattu unella ja auringolla - mieli on virkeä ja levännyt. Pitkä ja puuhakas syksy sai mukavan päätöksen virkistävästä lomasta ja leijona pääsi viimein nauttimaan kaipaamastaan auringosta :)


Lomalla emme oikeastaan tehneet mitään erikoista. Ohjelmaksi riitti pitkät yöunet, yhdessäolo perheen kanssa, auringosta nautiskelu ja hyvä ruoka. Ainoastaan yhtenä päivänä teimme retken vähän pidemmälle eli eläintarhaan, jossa parasta antia olivat ehdottomasti esitykset. Merileijonat hauskuuttivat tempuillaan, Särkänniemen delfiinit kalpenivat näkemämme delfiiniesityksen rinnalla ja miekkavalaat olivat todella uljaita ilmestyksiä - ja aivan mielettömän kokoisia järkäleitä ennenkaikkea.

Reissullamme näimme myös upeimman sateenkaaren ikinä. Näimme jopa sateenkaaren pään, joka lähti suoraan merestä. Kuopuksemme olisi halunnut mennä etsimään aarretta sateenkaaren päästä, sieltä kun se tarinan mukaan kuulemma löytyy. Harmiksemme kaari haihtui vähän kuvien ottamisten jälkeen eli aarre jäi tällä kertaa löytymättä :(


Loma on aina loma, mutta on siltikin mukavaa palata arkeen huomenna. Ja mikäs tässä ollessa, kun valoa kohden mennään ja päivät pitenevät. Juhannukseenkin on enää vajaa puoli vuotta aikaa, joten kevät on juurikin kohta :)
Vielä tähän loppuun uuden vuoden kunniaksi kilpailu: missä mahdoimmekaan olla lomalla? Mistä siis kuvat ovat? Kilpailu on voimassa perjantaihin 9.1.09 klo 24 saakka. Arvon palkinnon oikein arvanneiden kesken lauantaina 10.1.09. Palkintona on laadukkaita askartelutarvikkeita 25 euron edestä.
Iloista alkavaa viikkoa!!
Terkuin Merja
Edit 5.1.09: Teide taisi tosiaankin paljastaa lomapaikkamme :) Arvontaan voi siis tästä eteenpäin osallistua kaikki puumerkkinsä jättäneet. Täytyy ensi kerralla keksi vaikeampi pala purtavaksi ;)

35 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Heipsan Merja, tervetuloa Suomeen ja arkeen! Ihania kuvia, sniif...;)
Oliskos ne Tenerifalta? Puerto de la Cruz?
Iloista uutta vuotta toivotellen,satu

Tarleena kirjoitti...

Veikkaan myös Teneriffaa, mutta en ole varma onko Americas vai Puerto de la Cruz... Joka tapauksessa kuvissa näkyvän vuoren on pakko olla Teide.

Ja hyvää alkanutta vuotta!

Unknown kirjoitti...

Teneriffaa veikkaan minäkin, ja että kuva on otettu Americasin suunnalta.

Sooloilija kirjoitti...

Neljäs arvaaja täällä sanoo myös Tenerifa. Tarviiko tarkemmin arvata.. Kun en ole siellä käynyt..

Ja Oikein hyvää tätä vuotta 2009!

Nomppis kirjoitti...

Heh, justiinsa lukiessa mietin, että missähän oletta mahtaneet olla kun on niin kivan näkösiä kuvia. Ajattelin, että selvinnee varmaan tekstin lopusta tai edellisestä kirjotuksesta:D
No ei selvinny ja olisin arvannu ehkä johonkin Jenkkien suuntaan, mutta nyt taitaa olla pakko sanoa Tenerifa!:)

Unknown kirjoitti...

Teneriffaa veikkaan minäkin! :) Itse en ole käynyt kertaakaan mutta "rantaleijona" ystäväni sitäkin useammin ja minustakin vuori näytti tutulta :)

Hyvää ja "tildamaista" uutta vuotta ;)

Mari kirjoitti...

Tuttu paikka:) Teidehän se siellä pilkistää!

Aatulan Äiskä kirjoitti...

Käyty on Teidellä, tunnistin paikan;) Vaikka oletkin jo paljastanut asian, kiva paikka. Kävittekö Loro Parque'ssa?
Ja Hyvää Uutta Vuotta!

Inkivääri kirjoitti...

Mukava että loma antoi lepoa ja lämpöä, Teiden huipusta tosiaan tietää missä lomailitte:)

Kuopus oli delfiinien vetämässä veneessä siellä eläintarhassa pienenä - nappasivat hänet siitä niin nopeasti ettemme ennättäneet estellä. Poika pelkäsi selvästi kamalasti, ei kuitenkaan itkenyt ja lopulta se jäi upeana kokemuksena hänen mieleensä sitten.

Ja kaikki espanajalaismummot taputtelivat häntä loppukieroksella siellä myötätuntoisina ja sanoivat selvästi delfiinipoika:)

Titti kirjoitti...

Kisaan en voi osallistua, sillä nuo etelän maat ovat minulle tuiki-tuntemattomia...
Kerran elämässäni olen Rodoksella käynyt, mutta siitäkin on aikaa jo liki 25 vuotta...

Tulin vain toivottamaan oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta, -kera lämpimän haluksen!

Olen täällä kyllä vieraillut, -mutta kommentointi on jäänyt...
Ajatuksissani olet ollut!

Leena kirjoitti...

Kiva,nyt osallistun minäkin :)
Hyvää tätä Vuotta!

Heli kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!
Teneriffaa olisin minäkin veikkaillut, maisemista ja eläintarhasta päätellen:)

Nina kirjoitti...

Vastaus taitaa olla sitten se Teide, mutta mieluusti silti osallistuisin arvontaan!:)

Oli varmaan mukava matka ja akut tuli ladattua. Täällä Suomessa kuljemme kohti sydäntalvea pakkaset paukkuen.

Mukavaa alkavaa vuotta!:)

Tiia kirjoitti...

Kiva osallistua arvontaan. Upeat maisemat ja varmasti ollut rentouttavaa! Hyvää alkanutta vuotta!

Pauliina kirjoitti...

Kauniita lomakuvia ja Teide se tosiaan siellä pilkistelee :)

Hyvää alkanutta vuotta!!!

Piitu kirjoitti...

Heh, Teneriffalla en ole koskaan käynyt, mutta ihanalta paikalta vaikuttaa :)

Piitis kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!
Tuttuja seutuja kuvaamasi paikat.

Anja kirjoitti...

Loppiaista...ja Siunattua alkanutta Vuotta 2009...terkuin Anjuska

Sirpa Olonilosta kirjoitti...

Wou mitä kuvia ja ihana matkakertomus, pääsisipä aurinkoon :-). Hei viitsitkö tuoda torstaina mukaasi Kasperiinan nettikaupassa myynnissä olevan "Bathroom" -kyltin, sen pyyhepäisen suloisen? Kiitos jo etukäteen!

Unknown kirjoitti...

Ihania lomakuvia! Matkakuume kasvaa :-) Täytyy taas uuden vuoden kunniaksi pistäytyä puodissasi ostoksilla...

kati kirjoitti...

Kyllä lomailu tekee aina terää ;) Matkakuumeen sait nyt kyllä tartutettua. Mekin ollaan tuolla saarella käyty ja otettiin koko viikoksi oma autokin käyttöön (silloin ei ollut vielä lapsia) ja oltiin oikeastaa koko aika melkein poissa turistien ilmoilta ;) Sekin oli hauska kokemus.
Hyvää tätä vuotta!

Iibu Biibu kirjoitti...

Arvontaa siis , Teiden tunnistin heti, onhan tuolla niin monta kertaa käyty, kiva kuulla että lomanne oli onnistunut, Aurinko saa akut latautumaan .
terkuin Biibu

Päivi J. kirjoitti...

Hieman olen vihreänä kateudesta matkakuviesi johdosta, pääsisinpä etelän lämpöön...

Jaanabella kirjoitti...

Mukavaa alkanutta vuotta myös Sinulle Merja!

Toivottelee Jaanabella

emmi kirjoitti...

Ihania kuvia. Mulla on ollut pahemman luokan matkakuume nyt muutaman viikon, nyt vielä enemmän.:) Joskus pienempänä on tullut käytyä Teneriffalla.

Mimmuliini kirjoitti...

Tutulta näyttää miustakin tuo vuori:) Olispas ihana päästä itsekin jonnekkin reissuun! Hyvää vuoden alkua:D

Maisa kirjoitti...

Ihania lomakuvia!
Hyvää jatkoa vuodelle 2009!

JohannaS kirjoitti...

Upeita lomakuvia! Pääsispäs itsekin matkalle...

Heidi kirjoitti...

Teneriffaa oisin itsekkin veikannut maisemien perusteella :)
Hih..
Nyt täytyy matkaa kauppaasi kohden.. :/

-Heidi/enkuli Tildafoorumilta

Marielisa kirjoitti...

Höh, ehdin jo kuumeisesti ryhtyä miettimään lomakohdettanne, mutta sainkin lukea sen jo paljastuneen.
Itselleni Teneriffa on vielä tuntematon lomakohde, joten en varmasti olisi veikkauksissani osunut ihan oikeaan.
No, ihanalta lomanne ainakin vaikutti, voi onnelliset....!

Arvonnassa silti mukana :)

Miia kirjoitti...

Ihania kuvia! En olisi kans tiennyt mistä kuvat on, mutta se taiskin jo paljastua :)

Vaapukkamehu kirjoitti...

Koskapa lomakohde jo paljastui, osallistun innokkaana arvontaan! Ihanaa alkanutta vuotta!!

Tiia kirjoitti...

Hyvää alkanutta uutta vuotta! Nyt alkoi Kasperiinan sivujen armoton vahtiminen, että koska Tilda-uutuudet saapuvat :)

Anu kirjoitti...

Mukana jos vielä kerkiää..

Tessa kirjoitti...

:)Teidehän se taitaa olla
t.Cottonella