sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Säännöllisen epäsäännöllisen joulukalenterin luukku nro 6


Tällaiset koristeruukut kehittelin, kun varastostani löytyi kasa vanhoja kukkaruukkuja. Nämä asetelmat tosin on tehty uusiin ruukkuihin, mutta vanhoissa ruukuissa asetelmat näyttävät myös tosi hyviltä. Asetelmat säilyvät vuodesta toiseen, kun muistaa välillä puhallella enimmät pölyt pinnasta pois.

Tarvitset:
* saviruukun (mitä kuluneempi sen parempi) tai vaihtoehtoisesti uusia koristeruukkuja
* palan oasis-sientä
* kolme teko-omppua
* (anista voi laittaa myös asetelmaan)
* kanelia
* käpyjä
* meriheinää, sammalta tms.
* koristenauhaa
* rautalankaa
* kuumaliimaa
* (ohutta kultanauhaa)

Leikkaa oasis-sienen pala ruukkuun sopivaksi. Laita sienen päälle meriheinää, sammalta tai muuta sopivaa materiaalia, jolla saat sienen peittoon. Leikkaa rautalangasta n. 10 cm pätkiä ja kiepauta niiden päähän "kiehkura", jonka väännät vaaka-asentoon. Liimaa rautalanka kiehkurasta ompun pohjaan. Kuumaliima on paras ja pitävin vaihtoehto. Työnnä omput rautalangan avulla oasis-sieneen. Tee samanlainen rautalangoitus kävylle, anikselle ja kanelilile. Sido kanelin ympärille koristenauha ja työnnä koristeet sieneen kiinni. Ruukun ja koristeiden päälle voit vielä laittaa ohutta kultanauhaa viimeiseksi silaukseksi.

Ihanaa itsenäisyyspäivää!

Terveisin Merja

Ei kommentteja: